Tampereen teatterikesän ohjelmistossa korostuivat tänä vuonna seksuaaliset ja etniset identiteettijännitteet.
Keskellä näyttämöä wc-pöntöllä istuu nainen, joka yrittää tiristää näytettä päihdeseulaa varten. "Voisiko mitenkään pissiä yksin, että tämä proseduuri voisi onnistua?”, hän purnaa kyttäävälle sosiaalityöntekijälle.
Tuomo Railon esitys kertoo hänen isoisänsä veljen kokemuksista Tammisaaren punavankileirillä.
Teatterikorkeakoulun ja Aurinkoteatterin yhteistuotanto Baikal Brothers Ky on ansaitusti nostettu Tampereen Teatterikesän ohjelmistoon.
Esityksen pitkä alkujakso nojaa esineteatteriin. Siinä näyttelijät liikuttelevat lavalle rakennetun pienoismallin pikkuruisia ihmis- ja eläinhahmoja.
Pohjois-Korea näyttää totuuden länsimaisesta nykydemokratiasta.
Kunnat korostavat imagoaan taiteen kehtoina silloinkin kun eivät halua satsata kulttuuriin.
Niukasti valaistulla lavalla erottuu kolme sykkyrässä olevaa hahmoa, jotka liikehtivät voimattomina painavien kaapujensa alla kuin olisivat etnisyyden taakan raskauttamia.
Käsikirjoittaja-ohjaaja-näyttelijä Leea Klemola ei siedä manipulaatiota
Viime aikoina on vihdoin ollut yleisemminkin esillä, että sukupuoli on monimutkainen asia, Pelkkä jako miehiin ja naisiin ulkoisten merkkien perusteella ei riitä.
Kallioleikkauksen kyljestä johtaa käytävä maan alta löytyvään luolamaiseen esitystilaan. Rennosti jutteleva naisääni ohjaa yleisön istumaan tuoleista ja valaistusta kaiuttimesta rakennetun nuotiopiirin ääreen.
Näyttämölle on rakennettu kaksikerroksinen huoneisto keittiöineen, kylppäreineen ja taloa reunustavine pihoineen. Esitys käynnistyy hitaasti pitkällä sanattomalla jaksolla, jossa asunnon asukkaat hiljalleen heräävät aamutoimiin.
VUONNA 2014 Helsingissä Baltic Circle -teatterifestivaalilla esitettiin Dries Verhoevenin teos Ceci n’est pas. Teoksessa oli kymmenen erilaista kohtausta, joista jokainen tapahtui vuorollaan lasivitriinissä Lasipalatsin aukiolla.
Seija Soijaa etsitään kaikkialta. ”Tuolla!”, kiljuu puolet yleisöstä – kaikki alle kymmenvuotiaat – viittoillen lavasteisiin. Soijapapua etsivä Päätäi Väätäinen on ”ihan paras mummo”, kuten seuralaiseni kommentoi.
”SYÖT kato hyviä rasvahappoja, liikut ja piristyt – sillä siitä pääsee!” Tällaisia neuvoja ihmiset antavat mielenterveyshäiriöistä kärsiville ihmisille.
VIULISTI Sanna Salmenkallio esittää asialleen omistautunutta kotoutuskouluttajaa. Hän ottaa soittimestaan yksinkertaisia säveliä ja joukko turvapaikanhakijoita soittaa mukana taitojensa mukaan. Toiset osuvat säveleen paremmin kuin toiset.
RIIHIMÄKI on 30 000 asukkaan rautatie-, varuskunta- ja vankilakaupunki, joka sijaitsee vajaan tunnin junamatkan päässä Helsingistä. ”Kristallikaupungin” identiteetin kannalta aikoinaan tärkeä lasitehdas kaatui jo 1990-luvun lamassa.
PRINSESSA HAMLET tuli lokakuussa ensi-iltaan Turun kaupunginteatterissa.
HÄMEENLINNASSA on kymmenille taiteilijoille ja taidetoimijoille tiloja tarjoava Taidekasarmi.
Ylioppilasteatterin, Emilia Kokon, Zodiakin ja Wauhaus-ryhmän ja Toisissa tiloissa -kollektiivin teoksissa yleisö löytää itsensä näyttämöltä.
”Ovatko moskovalaiset muuttuneet paljon viime aikoina?”, kysyvät Mihail Bulgakovin Mestari ja Margarita -kirjassa Saatana ja hänen mellastava lakeijajoukkonsa.
HUONETEATTERI Jurkan takahuoneesta kuuluu harjoitusten jälkeen rupattelua. Siellä turinoivat Saara Turusen valmisteilla olevan teoksen työryhmä. Esityksessä lavalla on kolme thaitaustaista Suomessa asuvaa naista.
