Liian ällö suojeltavaksi

Pitkiä ja ohuita koipia, matelua mullassa, loikkimista minne sattuu, pörinää korvan juuressa… Hyi! Moni loikkaa karkuun. Mutta eivät kaikki. Osa ihmisistä harrastaa hyönteisbongailua, ja yksi heistä on biologi Jani Järvi.

Järvi kertoo kiinnostuksen hyönteisiin syttyneen jo lapsena, kun hänen perheensä asui maalla.

”Tarkkailin hyönteisiä ulkona ja keräsin vesimittareita laatikkoon, jossa oli vettä. Ihmettelin aina seuraavana päivänä, mihin ne katosivat. Vasta vuosia myöhemmin opin, että vesimittarit osaavat lentää”, Järvi naurahtaa helsinkiläisellä terassilla tultuaan juuri kimalaisseurannasta Töölönlahdenpuistossa.

Vuodesta 2018 Suomen Hyönteisseuran hallituksessa istuneen Järven suhdetta hyönteisiin voi kuvata intohimoiseksi. Vapaa-ajallaan hän toimii Suomen ympäristökeskuksen koordinoimassa kimalaisseurannassa, jossa vapaaehtoiset tarkkailevat ja laskevat kimalaisia. Laskentalinjoja on ympäri maata, myös keskellä Helsinkiä.

Jani Järvi

”Minusta on mahtavaa, että lähes aina, kun menen ihmettelemään hyönteisiä, opin niistä uutta. Kuten että tämä ötökkä käyttää tätäkin ravintokasvina tai esiintyy tässä paikassa tai pesii tällä tavalla.”

Viimeksi kotinsa lähellä Kallion kesäkatua kävellessään hän pisti merkille, että tarhamehiläisiäkin on lennähtänyt asfalttisen kadun kukkaistutuksille.

Kaikki Jani Järven läheiset tuntevat hänen harrastuksensa. Toisinaan sukulaiset ja tuttavat lähettävät hänelle valokuvia hyönteisistä ja kysyvät tunnistusapua, mikä ilahduttaa. Järvenkään asiantuntemus ei silti aina riitä, sillä Suomessa on lähes 25 000 hyönteislajia ja esimerkiksi hämähäkkejä noin 650 lajia, joten kukaan ei osaa kaikkia ulkomuistista.

”Kukin laji katsoo tätä maailmaa omasta perspektiivistään.”

Kaikista ihmisistä ei saada hyönteisfaneja, Järvi ymmärtää, mutta kehuu, miten hauska ja sitä paitsi maksuton harrastus hyönteisten bongaaminen on.

”Jo pelkästään monet hyönteisten ja hämähäkkien nimistä ovat mielikuvituksellisia ja hauskoja, kuten kaskaslaji röllikeijukas tai tulipipomehiläinen.”

Niidenkin tulevaisuus on kuitenkin vaakalaudalla, koska elämme keskellä kuudennetta, ihmisen aiheuttamaa sukupuuttoaaltoa.

 

Hyönteisiä suojellaan vähemmän

Etologi, eli eläinten käyttäytymisen tutkija, Konrad Lorenz esitti jo vuonna 1943 klassikkojulkaisussaan, että ihminen kokee tietyt lapsenomaiset piirteet, kuten suuren pään, pyöreät kasvot ja isot silmät, vauvamaisen söpöiksi ja haavoittuviksi, mikä herättää hoivaamisen halun. Siksi ihmiset pitävät erityisesti söpöistä eläimistä, ja niitä tekee mieli suojella.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Liian ällö suojeltavaksi

Luonnon korjaamissuunnitelma etenee

EU:n ennallistamisasetus tuli voimaan elokuussa 2024. Sen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa, jota ihmistoiminta on heikentänyt, ja jäsenvaltiot voivat itse päättää, miten tavoitteisiin päästään. Ennallistamisasetus on osa unionin biodiversiteettistrategiaa luontokadon pysäyttämiseksi, ja Suomen tulee noudattaa sitä. Siksi Suomi valmistelee nyt kansallista ennallistamissuunnitelmaansa.

Tavoitteena on parantaa heikentynyttä luonnon tilaa esimerkiksi metsissä, perinneympäristöissä, soilla ja vesistöissä, kuten joissa. Ennallistaminen voi tarkoittaa esimerkiksi patojen purkamista ja koskien kunnostamista, mistä olisi apua etenkin vaelluskaloille, kuten lohelle ja taimenelle.

Vesistöjen tilaa parantaisi myös soiden palauttaminen luonnontilaisiksi. Etenkin soita ja metsiä koskeva sääntely on kuitenkin aiheuttanut kiistoja. Suomessa näitä luontotyyppejä on paljon, mistä syystä ennallistaminen tuottaa merkittäviä kustannuksia. Niitä aiheutuisi käytännön työstä, kuten patojen purkamisesta ja suo-ojien tukkimisesta.

Yksi asetuksen osa, luontotyyppien heikentämättömyysvelvoite, huolestuttaa etenkin metsäteollisuutta. Velvoitteen mukaan hyvässä tilassa olevien luontotyyppien kuten boreaalisten luonnonmetsien, harjumetsien ja puustoisten soiden tilaa ei saa heikentää merkittävästi.

Lähes puolet Suomen eri luontotyypeistä arvioitiin uhanalaisiksi.

Metsäala pelkää, että puukauppa vaikeutuu rajoitusten vuoksi. […]

Lue lisää… from Luonnon korjaamissuunnitelma etenee

Ikea ostaa puuta Romanian suojelluista metsistä – retki ikimetsään osoittaa EU:n metsäpolitiikan onttouden

Romaniassa on vielä jäljellä Euroopassa harvinaista vanhaa luonnonmetsää. Lähdimme paikallisen luonnonsuojelijan kanssa Karpaattien vuoristoon, jossa metsäteollisuus suorittaa paniikkihakkuita. […]

Lue lisää… from Ikea ostaa puuta Romanian suojelluista metsistä – retki ikimetsään osoittaa EU:n metsäpolitiikan onttouden

Metsäteollisuudesta toivottiin uutta Nokiaa – luonnonsuojelu jäi jalkoihin

Suomen hakkuut ylittävät kestävän tason ja vaikeuttavat ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamista. Viemällä sellua kansantalous hyötyy vähän kaadettua puuta kohden. Tutkija hahmotteli kolme koalitiota, joiden vaikutuksesta maamme metsäpolitiikka on muotoutunut nykyisekseen.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Metsäteollisuudesta toivottiin uutta Nokiaa – luonnonsuojelu jäi jalkoihin

Petoviha on periytyvää toiseuden pelkoa. Nuorella sukupolvella olisi mahdollisuus katkaista ketju, sanoo toimittaja-kirjailija Heidi Nummi

Nummi perehtyi petokysymykseen kirjoittaessaan Petovala-nuortenromaaniaan.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Petoviha on periytyvää toiseuden pelkoa. Nuorella sukupolvella olisi mahdollisuus katkaista ketju, sanoo toimittaja-kirjailija Heidi Nummi

Aitaa, ampumisia ja siirtoistutuksia. Metsäpeura tarvitsisi suojelua, mutta vastassa ovat metsätalous ja poronhoito

Ihminen kaventaa erämaiden alkuperäislajin elintilaa. Vaikeuksista huolimatta metsäpeuralla on toivoa. […]

Lue lisää… from Aitaa, ampumisia ja siirtoistutuksia. Metsäpeura tarvitsisi suojelua, mutta vastassa ovat metsätalous ja poronhoito

Kaikki puut kattilaan – kuka tunnistaa valtion metsien suojeluarvon?

Takkuiset tietojärjestelmät estävät valtion metsien tehokkaan suojelun. Samalla valtio maksaa yksityisten metsien suojelusta.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Kaikki puut kattilaan – kuka tunnistaa valtion metsien suojeluarvon?

Kasvatamme velkaa planeetalle, kun tuhoamme ekosysteemejä, sanoo biologi-toimittaja Juha Kauppinen

Ilmastonmuutos ja luontokato ovat samaa kriisiä, eikä yhtä voi ratkaista toisen kustannuksella. Toisaalta myös niiden ratkaisut olisivat yhteisiä. Aivan ensiksi pitäisi lopettaa vanhojen luonnontilaisten ekosysteemien tuhoaminen. […]

Lue lisää… from Kasvatamme velkaa planeetalle, kun tuhoamme ekosysteemejä, sanoo biologi-toimittaja Juha Kauppinen

Neidonkenkä on suojeltu Pohjolan orkidea, jonka väheneminen kertoo ihmisen vaikutuksesta luontoon

Neidonkenkä valikoitui biologi-maantieteilijä Susanna Koivusaaren mielenkiinnon kohteeksi. Tutkimus tuottaa tietoa, joka auttaa kasvien suojelussa, hän sanoo.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Neidonkenkä on suojeltu Pohjolan orkidea, jonka väheneminen kertoo ihmisen vaikutuksesta luontoon

Metsätalous, eläinten oikeudet, lihatalous, turkistarhaus – valokuvaaja Perttu Saksa ei kaihda mielipiteitä herättäviä aiheita

Suomalaisia metsiä on taiteessa käsitelty yhtä rujosti kuin todellisessa elämässä, taiteilija sanoo.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Metsätalous, eläinten oikeudet, lihatalous, turkistarhaus – valokuvaaja Perttu Saksa ei kaihda mielipiteitä herättäviä aiheita

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan