Luonnon korjaamissuunnitelma etenee

EU:n ennallistamisasetus tuli voimaan elokuussa 2024. Sen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa, jota ihmistoiminta on heikentänyt, ja jäsenvaltiot voivat itse päättää, miten tavoitteisiin päästään. Ennallistamisasetus on osa unionin biodiversiteettistrategiaa luontokadon pysäyttämiseksi, ja Suomen tulee noudattaa sitä. Siksi Suomi valmistelee nyt kansallista ennallistamissuunnitelmaansa.

Tavoitteena on parantaa heikentynyttä luonnon tilaa esimerkiksi metsissä, perinneympäristöissä, soilla ja vesistöissä, kuten joissa. Ennallistaminen voi tarkoittaa esimerkiksi patojen purkamista ja koskien kunnostamista, mistä olisi apua etenkin vaelluskaloille, kuten lohelle ja taimenelle.

Vesistöjen tilaa parantaisi myös soiden palauttaminen luonnontilaisiksi. Etenkin soita ja metsiä koskeva sääntely on kuitenkin aiheuttanut kiistoja. Suomessa näitä luontotyyppejä on paljon, mistä syystä ennallistaminen tuottaa merkittäviä kustannuksia. Niitä aiheutuisi käytännön työstä, kuten patojen purkamisesta ja suo-ojien tukkimisesta.

Yksi asetuksen osa, luontotyyppien heikentämättömyysvelvoite, huolestuttaa etenkin metsäteollisuutta. Velvoitteen mukaan hyvässä tilassa olevien luontotyyppien kuten boreaalisten luonnonmetsien, harjumetsien ja puustoisten soiden tilaa ei saa heikentää merkittävästi.

Lähes puolet Suomen eri luontotyypeistä arvioitiin uhanalaisiksi.

Metsäala pelkää, että puukauppa vaikeutuu rajoitusten vuoksi. […]

Lue lisää… from Luonnon korjaamissuunnitelma etenee

Tehtaanpiipun varjossa – suomalaisten sellubisnes peitti Uruguayn ruoho-arot puuplantaaseilla

Suomalaiset metsäinvestoinnit Uruguayhyn ovat olleet menestystarina tai tragedia riippuen siitä, keneltä kysyy. […]

Lue lisää… from Tehtaanpiipun varjossa – suomalaisten sellubisnes peitti Uruguayn ruoho-arot puuplantaaseilla

Metsäteollisuudesta toivottiin uutta Nokiaa – luonnonsuojelu jäi jalkoihin

Suomen hakkuut ylittävät kestävän tason ja vaikeuttavat ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamista. Viemällä sellua kansantalous hyötyy vähän kaadettua puuta kohden. Tutkija hahmotteli kolme koalitiota, joiden vaikutuksesta maamme metsäpolitiikka on muotoutunut nykyisekseen.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Metsäteollisuudesta toivottiin uutta Nokiaa – luonnonsuojelu jäi jalkoihin

Metsäteollisuus kietoutuu fossiilikapitalismiin – puupohjaiset ekotuotteet ovat riippuvaisia öljystä, maakaasusta ja kivihiilestä, muistuttaa tuore tutkimus

kaadettu metsä

Fossiilisten poltto- ja raaka-aineiden ”korvaaminen” puupohjaisilla tuotteilla on markkinointitemppu. Puinenkin kertakäyttöastia on yhä kertakäyttöastia.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Metsäteollisuus kietoutuu fossiilikapitalismiin – puupohjaiset ekotuotteet ovat riippuvaisia öljystä, maakaasusta ja kivihiilestä, muistuttaa tuore tutkimus

Saha puhuu universaalia kieltä – suomalaisen metsäosaamisen viennillä maailmalle on pitkät perinteet ja synkät seuraukset

Suomi on vuosikymmeniä vienyt metsäteollisuusosaamistaan Indonesiaan ja aiheuttanut paikallisia ympäristökonflikteja. Historioitsija Mikko Toivanen analysoi suomalaista metsäkolonialismia esseessään.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Saha puhuu universaalia kieltä – suomalaisen metsäosaamisen viennillä maailmalle on pitkät perinteet ja synkät seuraukset

Kaikki puut kattilaan – kuka tunnistaa valtion metsien suojeluarvon?

Takkuiset tietojärjestelmät estävät valtion metsien tehokkaan suojelun. Samalla valtio maksaa yksityisten metsien suojelusta.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Kaikki puut kattilaan – kuka tunnistaa valtion metsien suojeluarvon?

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan