Kutsunnat käynnissä

”Nykyinen valtakulttuuri ja sen rakenteet, erityisesti talous, pohjaavat pitkälti kilpailuun, väkivallan uhkaan ja resursseista taistelemiseen”, Aino Johansson sanoo. ”Maan puolustusvoimat haluaa määritellä uusiksi turvallisuuden merkityksen.”

Johanssonin vuonna 2021 perustama Maan puolustusvoimat -kollektiivi hyödyntää esitys-, video-, tekstiili-, käsite- ja installaatiotaidetta sekä akateemista tutkimusta luonnonsuojelun tarpeisiin. Kollektiivi kutsuu ihmisiä kaikilta aloilta yhteen huolehtimaan ”maaperän monilajisesta turvallisuudesta”.

Johansson kysyy, mitä tapahtuisi, jos elollisten ei tarvitsisi jatkuvasti kokea hätää ja uhkaa sekä suojautua toisiltaan.

”Turvallisuutta luovat väkivallattomuus, huolenpito, kohtuullisuus ja reilu jako. Suuri tavoitteemme on muodostaa globaalit Maan puolustusvoimat, jotka nousevat lopulta valtakulttuuriksi. Maan puolustusvoimat on planeettamme luonnollinen puolustusjärjestelmä. Se toimii maassa, metsässä, ilmassa ja merellä. Meillä on kaikki edellytykset kääntää suuntaa ja luoda järjestelmiä, jotka perustuvat kilpailun sijaan yhteistyöhön ja kestävyyteen.”

Monilajinen ymmärrys

Maan puolustusvoimat julistaa tuovansa yhteen maan väet, joihin se ei lue ainoastaan ihmistoimijoita vaan kaikkien eri lajien edustajia.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Kutsunnat käynnissä

Luonnon korjaamissuunnitelma etenee

EU:n ennallistamisasetus tuli voimaan elokuussa 2024. Sen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa, jota ihmistoiminta on heikentänyt, ja jäsenvaltiot voivat itse päättää, miten tavoitteisiin päästään. Ennallistamisasetus on osa unionin biodiversiteettistrategiaa luontokadon pysäyttämiseksi, ja Suomen tulee noudattaa sitä. Siksi Suomi valmistelee nyt kansallista ennallistamissuunnitelmaansa.

Tavoitteena on parantaa heikentynyttä luonnon tilaa esimerkiksi metsissä, perinneympäristöissä, soilla ja vesistöissä, kuten joissa. Ennallistaminen voi tarkoittaa esimerkiksi patojen purkamista ja koskien kunnostamista, mistä olisi apua etenkin vaelluskaloille, kuten lohelle ja taimenelle.

Vesistöjen tilaa parantaisi myös soiden palauttaminen luonnontilaisiksi. Etenkin soita ja metsiä koskeva sääntely on kuitenkin aiheuttanut kiistoja. Suomessa näitä luontotyyppejä on paljon, mistä syystä ennallistaminen tuottaa merkittäviä kustannuksia. Niitä aiheutuisi käytännön työstä, kuten patojen purkamisesta ja suo-ojien tukkimisesta.

Yksi asetuksen osa, luontotyyppien heikentämättömyysvelvoite, huolestuttaa etenkin metsäteollisuutta. Velvoitteen mukaan hyvässä tilassa olevien luontotyyppien kuten boreaalisten luonnonmetsien, harjumetsien ja puustoisten soiden tilaa ei saa heikentää merkittävästi.

Lähes puolet Suomen eri luontotyypeistä arvioitiin uhanalaisiksi.

Metsäala pelkää, että puukauppa vaikeutuu rajoitusten vuoksi. […]

Lue lisää… from Luonnon korjaamissuunnitelma etenee

Ikea ostaa puuta Romanian suojelluista metsistä – retki ikimetsään osoittaa EU:n metsäpolitiikan onttouden

Romaniassa on vielä jäljellä Euroopassa harvinaista vanhaa luonnonmetsää. Lähdimme paikallisen luonnonsuojelijan kanssa Karpaattien vuoristoon, jossa metsäteollisuus suorittaa paniikkihakkuita. […]

Lue lisää… from Ikea ostaa puuta Romanian suojelluista metsistä – retki ikimetsään osoittaa EU:n metsäpolitiikan onttouden

Paluu Aalistunturiin

Toimittaja istui kaksi päivää käräjäoikeudessa seuraamassa Aalistunturin aktivistien oikeudenkäyntiä. Salissa tuntui kuin syyttäjä ja Metsähallitus olisivat istuneet aivan eri oikeudenkäyntiä kuin syytetyt. Koomisiakin piirteitä saaneessa istunnossa päädyttiin rajoittamaan kokoontumisvapautta. […]

Lue lisää… from Paluu Aalistunturiin

Espanjalaisten hakkaama saari – ennen Kolumbusta 90 prosenttia Kuuban pinta-alasta oli metsien peitossa

1500-luvulla Kuubaa peitti tiheä sademetsä, mutta espanjalaiset hakkasivat sen telakoiden ja sokeriviljelmien tieltä.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Espanjalaisten hakkaama saari – ennen Kolumbusta 90 prosenttia Kuuban pinta-alasta oli metsien peitossa

Metsänpoika tahdon olla, sankar’ jylhän kuusiston. Suomalaiset lauluntekijät Gösta Sundqvistista Maustetyttöihin ovat kirjoittaneet metsistä

Suomalaisessa rockissa metsä on mystinen paikka. 1970-luvun sanoituksissa kuului ympäristöliike, nollarilla sillä saralla oli hiljaista, ja nyt ollaan siirrytty suremaan lämpenevää ilmastoa, analysoi kulttuuritoimittaja Timo Kalevi Forss.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Metsänpoika tahdon olla, sankar’ jylhän kuusiston. Suomalaiset lauluntekijät Gösta Sundqvistista Maustetyttöihin ovat kirjoittaneet metsistä

Black metal -alakulttuurissa metsässä on voimaa ja luontoyhteys vapauttaa

Lähdimme kansallispuistoon Havukruunu-yhtyeen säveltäjän ja sanoittajan kanssa.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Black metal -alakulttuurissa metsässä on voimaa ja luontoyhteys vapauttaa

Katse ilmakehään

Lappilaisessa ikimetsässä aivan itärajan tuntumassa tehdään maailmanluokan tutkimusta. Matkustimme Helsingin yliopiston tutkimusasemalle ja löysimme ”kärsän” joka haistelee metsien vaikutusta ilmakehään. Opimme, että metsät ovat ilmakehälle paljon muutakin kuin hiilinielu tai -varasto.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Katse ilmakehään

Ville Lähde on tuhannen vegeruoka-arvion mies sekä filosofi, joka tutkii edellytyksiä kestävälle elämälle

Tutkija Ville Lähde on tehnyt pitkäjänteistä työtä ekologisen tutkimuksen ja aktivismin parissa. Hyvä kurkku -blogissa hän osoittaa vegaanisia ruokia arvioimalla, ettei kestävä elämä ole vain luopumista. Maailman suunta voi muuttua, jos juurrutamme aktivismin osaksi jokapäiväistä elämäämme, hän sanoo.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Ville Lähde on tuhannen vegeruoka-arvion mies sekä filosofi, joka tutkii edellytyksiä kestävälle elämälle

Metsätalous, eläinten oikeudet, lihatalous, turkistarhaus – valokuvaaja Perttu Saksa ei kaihda mielipiteitä herättäviä aiheita

Suomalaisia metsiä on taiteessa käsitelty yhtä rujosti kuin todellisessa elämässä, taiteilija sanoo.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Metsätalous, eläinten oikeudet, lihatalous, turkistarhaus – valokuvaaja Perttu Saksa ei kaihda mielipiteitä herättäviä aiheita

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan