Paluu Aalistunturiin

Toimittaja istui kaksi päivää käräjäoikeudessa seuraamassa Aalistunturin aktivistien oikeudenkäyntiä. Salissa tuntui kuin syyttäjä ja Metsähallitus olisivat istuneet aivan eri oikeudenkäyntiä kuin syytetyt. Koomisiakin piirteitä saaneessa istunnossa päädyttiin rajoittamaan kokoontumisvapautta. […]

Lue lisää… from Paluu Aalistunturiin

Lain kriitikko. Martti Koskenniemi sekä arvostelee että selittää kansainvälistä oikeutta suomalaisille

Kansainvälisellä sopimuspohjaisella järjestelmällä vaikuttaa olevan vaikeat ajat. Onnistuuko se vastaamaan nykymaailman monimutkaisiin oikeudellisiin tarpeisiin?

Martti Koskenniemi tarttuu kysymykseen. Hän näkee sen taustalla ajatuksen, että kansainväliselle oikeudelle olisi jokin yksittäinen tarve, eikä usko että sellaista on.

Ihmisillä on maailmassa erilaisia pyrkimyksiä ja tarpeita, joita kansainvälinen oikeus tukee joskus paremmin, joskus huonommin. Varsinkin vahvat toimijat voivat usein perustaa toimensa siihen, Koskenniemi muistuttaa.

”Tämä maailma on suureksi osaksi kansainvälisen oikeuden mahdollistama tai suorastaan tuottama – ja tämä maailmahan on ihan helvetin epäoikeudenmukainen.”

Koskenniemi on Suomen tunnetuin kansainvälisen oikeuden asiantuntija ja alansa huippua koko maailmassa. Toisin kuin alansa tyypillinen edustaja, Koskenniemi ei ole ideologisesti sitoutunut kansainväliseen oikeuteen tai ajatukseen siitä, että se olisi aina hyvän puolella.

”Kansainvälinen oikeus esimerkiksi mahdollistaa sen, että maailman resursseja jaetaan hyvin epätasa-arvoisesti”, hän sanoo.

Toisaalta paikoin kansainvälinen järjestelmä pyrkii hyvään – ja parhaimmillaan oikeus tukee tätä, hän lisää.

Ristiriitaiset lait ristiriitojen maailmassa.

Martti Koskenniemi tunnetaan alallaan sekä kriittisyydestään että perehtyneisyydestään oikeusjärjestelmän historiaan. Juuri häneltä suomalaiset usein kysyvät, kun haluavat ymmärtää kansainvälisen oikeuden kiemuroita.

Kiemuroita on viime vuosina riittänyt. Sotia syttyy ja rauhaa neuvotellaan. Kansainvälistä oikeutta huudetaan apuun. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta.

”Ajatus maailmanrauhasta ja kansainvälisestä yhteisöstä on tietysti vanha kuin mikä”, Koskenniemi sanoo. Suuri osa kansainvälisestä oikeudesta on kuitenkin aina käsitellyt aivan muita asioita kuin sotaa ja rauhaa: valtioiden välisiä poliittisia ja taloudellisia suhteita, nykyisin myös yksilöiden ja ihmisryhmien oikeuksia.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Lain kriitikko. Martti Koskenniemi sekä arvostelee että selittää kansainvälistä oikeutta suomalaisille

Yhä useampi aktivisti päätyy oikeuteen – huomioidaanko niskoittelutuomioissa perusoikeudet?

Kansalaistottelemattomuuden myötä yhä useampi aktivisti päätyy oikeuden eteen. Käräjä- ja hovioikeuksien tuomiot nakertavat kokoontumisvapautta. Laajempi oikeudellinen keskustelu perusoikeuskysymyksistä olisi tarpeen, sanoo professori.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Yhä useampi aktivisti päätyy oikeuteen – huomioidaanko niskoittelutuomioissa perusoikeudet?

Essee: Oikeuslaitoksen objektiivisuuden ihanne ei toimi rakenteellista epäoikeudenmukaisuutta vastaan

Mustavalkoinen kuva, rikkinäinen laituri meren rannassa.

Oikeustieteen opinnoissa on tapahduttava perustavanlaatuinen muutos. Ensiksi on käännettävä selkä oikeustieteen tarinoille oikeudenmukaisuudesta.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Essee: Oikeuslaitoksen objektiivisuuden ihanne ei toimi rakenteellista epäoikeudenmukaisuutta vastaan

”Tosiseikka oli kaikkien silmien edessä, mutta sitä ei suostuttu näkemään” – Johanna Vehkoon oikeusjuttu oli kafkamainen kokemus

Journalisti Johanna Vehkoo on faktantarkistuksen ja sananvapauden asiantuntija. Viime vuosina hän on joutunut perehtymään myös oikeusjärjestelmään – sisältä päin.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from ”Tosiseikka oli kaikkien silmien edessä, mutta sitä ei suostuttu näkemään” – Johanna Vehkoon oikeusjuttu oli kafkamainen kokemus

Rikossyytteet Junes Lokkaa kohtaan eivät etene oikeudessa, ja uusia tulee ennen kuin vanhojakaan on käsitelty

Teksti "Nettihäirikkö Junes Lokka haastaa toimittajan oikeuteen kunniansa loukkaamisesta...". Kuvituksessa punakasvoinen, kyynelehtivä henkilö osoittaa sormella, sanoo “Tuo valehtelija läski apina lammas, v***n limainen suvakki syöpäläinen ääliö… limainen p***a vajakki isiootti… sanoia minua natsiksi!”.

Toimittaja Johanna Vehkoon huhtikuun alussa saama valituslupa korkeimmalta oikeudelta on yleisen edun kannalta erittäin tärkeä. Tästä oudosta oikeusjutusta on uhannut tulla sananvapauden kannalta vaarallinen tapaus. Vehkoo oli suljetussa Facebook-ryhmässä kutsunut natsipelleksi ja rasistiksi oululaista kaupunginvaltuutettu Junes Lokkaa, joka oli ollut tulossa häiriköimään hänen kirjansa esittelytilaisuutta. Oulun käräjäoikeus tuomitsi Vehkoon Lokan kunnian loukkaamisesta, koska sen mielestä natsi on niin loukkaava nimitys, ettei sitä saa käyttää, vaikka se olisi tottakin. Lokka on itse kutsunut itseään natsiksi. Rovaniemen hovioikeus piti tuomion voimassa katsoen, ettei kirjaansa esittelevä toimittaja Vehkoo ollut esiintynyt toimittajana, eikä hänen kritiikkinsä kohdistunut Lokan poliittiseen toimintaan, vaan pikemminkin persoonaan. Mahdollisesti hovioikeuden

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Rikossyytteet Junes Lokkaa kohtaan eivät etene oikeudessa, ja uusia tulee ennen kuin vanhojakaan on käsitelty

Toimittaja Johanna Vehkoon ja kaupunginvaltuutettu Junes Lokan välisessä oikeusriidassa uusi käänne

Kuvituksessa keskellä maalitaulua ihmishahmoja, joiden ympärillä osoittavia sormia ja some-kalustojen logoja.

Toimittaja Johanna Vehkoon saama valituslupa korkeimmalta oikeudelta on yleisen edun kannalta erittäin tärkeä. Tästä oudosta oikeusjutusta on uhannut tulla sananvapauden kannalta vaarallinen tapaus. Kuten Voimassa aiemmin kerrottiin, Vehkoo oli suljetussa Facebook-ryhmässä kutsunut natsipelleksi ja rasistiksi oululaista kaupunginvaltuutettu Junes Lokkaa, joka oli ollut tulossa häiriköimään hänen kirjansa esittelytilaisuutta. Oulun käräjäoikeus tuomitsi Vehkoon Lokan kunnian loukkaamisesta, koska sen mielestä natsi on niin loukkaava nimitys, ettei sitä saa käyttää, vaikka se olisi tottakin. Lokka on itse kutsunut itseään natsiksi. Rovaniemen hovioikeus piti tuomion voimassa katsoen, ettei kirjaansa esittelevä toimittaja Vehkoo ollut esiintynyt toimittajana, eikä hänen kritiikkinsä kohdistunut Lokan poliittiseen toimintaan, vaan pikemminkin persoonaan.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Toimittaja Johanna Vehkoon ja kaupunginvaltuutettu Junes Lokan välisessä oikeusriidassa uusi käänne

Poliisi avasi portit vihapuheelle

TAMMIKUUSSA Oulun käräjäoikeudessa käsiteltiin 30-vuotiaan miehen saamaa syytettä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Syyttäjä väitti miehen tahallaan lyöneen poliisia.
Poliisit olivat pysäyttäneet Muhoksella auton, jonka ikkunat olivat pahasti jäässä. Asiasta käytiin keskustelua, mitä ilmeisimmin aika kipakkaa. Sen aikana poliisi nappasi tupakan pois miehen suusta, jolloin sätkän tulipää lensi miehen poskeen, hän säikähti, huitaisi kädellään ja osui poliisin poskeen.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Poliisi avasi portit vihapuheelle

Ei vittu kytät

1312. ACAB. Numero- ja kirjainyhdistelmä on tuttu näky talojen seiniin ja lyhtypylväisiin ­tägättynä viestinä ympäri maailman. Globaali hokema ”All Cops Are Bastards”, kaikki kytät ovat paskiaisia, tunnetaan hyvin myös Suomessa.
Väittämän mukaan kaikki kytät ovat lähtökohtaisesti paskiaisia, koska organisaationa vartioivat aseellisesti hallitsevan luokan etuja, toteuttavat pakko­palautuksia, eivät tutki nettihäirintää, antavat natsien partioida Helsingin kaduilla, kirjoittelevat rasistisia juttuja Facebookiin ja kyselevät papereita rodullistetuilta.
Ja sitten ne samat poliisit etsivät muistisairaita vanhuksia, pysäyttävät ihmisiä puukottavan terroristin kolmessa minuutissa edes tappamatta tätä, hakevat uhkaavat puolisot pois lapsia hakkaamasta ja poimivat liikenteestä vaaralliset kuskit pois.
Suomen ensimmäinen poliisilaitos perustettiin Turkuun vuonna 1816. Seuraavat poliisilaitokset perustettiin Helsinkiin vuonna 1826 ja Viipuriin vuonna 1836. Aluksi poliisilaitokset vastasivat Kansallisarkiston mukaan lähinnä järjestyksenpidosta ja valvonnasta. Myöhemmin tehtävät laajenivat ja poliisilaitokset alkoivat vastata rikostutkinnasta, irtolaisten kiinniotosta, rikollisia koskevien tilastojen ylläpidosta sekä ”irtolais- ja alkoholisti­asioista”.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Ei vittu kytät

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan