Armeijan vetimiin pukeutuneet nuoret samoilevat metsässä aseidensa kanssa sotaharjoituksesta toiseen. Varusmiespalvelustaan suorittava lääkintämies Amani Lillak kuorii appelsiinia harjoitusten tauolla ja välttelee puhumista isänsä kanssa.
Lyhytelokuvan TJ28 päähenkilöä Lillakia näyttelee Yasmin Najjar. Hän on myös ohjannut elokuvan lopputyönään Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselle.
”Kun lähetettiin elokuvan leikkausversiota eteenpäin, joku jossain sanoi, että tämä appelsiinin kuoriminen kestää liian pitkään. Eikä kestä”, Najjar sanoo.
Elokuva limittää kaksi konfliktia, joista toinen on leikkiä ja toinen totisinta totta. Varusmiehet harjoittelevat havumetsässä sotaa ja pysähtyessään ottavat kännykät esiin selatakseen uutisia oikeista sodista.
Lillak saa omaan puhelimeensa viestejä isältään, joka on huolissaan omasta isästään Gazassa. Jääkäri ei kuitenkaan halua ajatella Palestiinan tilannetta, vaikka asetoveritkaan eivät malta olla siitä huomauttelematta. Yksi heistä viittaa Palestiinaan Lillakin ”kotimaana”.
Najjarille elokuvan appelsiinit ovat ”palestiinalainen juttu”. Hän on itse kolmannen polven maahanmuuttaja. Vaikka hänen isoisänsä saapui Palestiinasta Suomeen jo 1960–1970-lukujen vaihteessa, Najjar sanoo joskus tuntevansa olonsa ”appelsiiniksi kuusimetsässä”.
”Suomessa ei ole ollut hirveän isoa palestiinalaisyhteisöä. Mulle se perustuu lähinnä mun perheeseen ja muutamaan serkkuun. Se on myös hauskaa, miten mun käsitys siitä kulttuurista on tavallaan rakentunut sellaiseksi, minkälaisia he ovat.”
Espoon Kivenlahdessa kasvanut tekijä käy alueella edelleen viikoittain. Hänen lapsuudenperheensä asuu siellä.
Najjar kutsuu perhettään kulttuurimieliseksi. Hänen isänsä on kirjallisuuden ystävä, ja hänen äitinsä lähetti seitsemänvuotiaan tytön teatteriharrastukseen.
”Aika paljon olen kuitenkin opetellut kulttuuripääomaa itse.”
Elokuva limittää kaksi konfliktia, joista toinen on leikkiä ja toinen totisinta totta.
Kallion ilmaisutaidon lukiossa ollessaan Najjar teki pieniä rooleja elokuvissa ja tv-sarjoissa. Samalla häntä alkoi kiinnostaa elokuvien ohjaaminen, mahdollisuus kertoa tarinoita laaja-alaisemmin.
”Silloin ehkä tapahtui joku herääminen, mutta se tapahtui pikkuhiljaa. En ollut esimerkiksi vielä lukiossa katsonut mitenkään hirveää määrää elokuvia. Jos mun olisi pitänyt nimetä ohjaajia, se olisi ollut vaikeaa.”
Nyt Najjar on itse nimi, jonka elokuvanystävät tunnistavat. TJ28 valittiin keväällä Cannesin elokuvajuhlien arvostettuun La Cinef -opiskelijaelokuvasarjaan. Ehdokkaita oli 2 750, ja niistä ohjelmistoon valittiin 19 teosta.
Sittemmin lyhytelokuva on esitetty muun muassa Sodankylän elokuvajuhlilla ja Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla, jossa se voitti lyhytelokuville omistetun Kotimaisen kilpailun. Tuomariston perusteluissa sanottiin muun muassa, että ”tekijä käyttää elokuvallista työkalupakkiaan ohjatakseen katsojan kohti poeettista”.
”Mitäköhän poeettinen elokuva oikein tarkoittaa?” Najjar kysyy ja vastaa itse: ”Ehkä tulkitsen sen niin, että elokuva on silloin jotenkin runon kaltainen siinä mielessä, että se kertoo jotain, mutta jättää katsojalle myös ajateltavaa. No, siihen mä pyrin.”
Vaikka Najjarin näkemys on poeettinen, hänellä on myös konkreettista tietämystä armeijan arjesta. Kun Najjar ei päässyt ensi yrittämällä lukion jälkeen sisään Aaltoon, hän meni armeijaan. Nyt hän kuvailee sitä 18–19-vuotiaan naiiviksi päätökseksi.
”Olen analysoinut sitä jälkikäteen ja minusta tuntuu, että halusin kokea olevani hyödyllinen. Minulle oli tosi selvää, että halusin mennä lääkintämieheksi. Selvitin, että jos en olisi päässyt lääkintään, minun olisi ollut mahdollista lähteä ennen valaa. Jos olisin joutunut mihinkään, missä pitää ampua aktiivisesti, en olisi voinut jäädä.”
Hän tuntee monia, jotka saivat vapautuksen tai keskeyttivät palveluksen, koska tulivat maista, joissa sodittiin, ja kärsivät traumaperäisestä stressihäiriöstä.
Najjarin omana tausta-ajatuksena armeijaan menemisessä oli kuitenkin nimenomaan sodan mahdollisuus. Hänen perheessään on niin palestiinalaisia kuin Karjalan evakkoja, ja Najjar sanoo tienneensä sodan olemassaolosta aina.
”Ajattelin, että jos Suomessa ikinä tapahtuu sota, en halua olla vaan kotona. Palestiinan kohdalla olen ollut paljon kotona katsomassa sitä ja tuntenut järjetöntä määrää toimettomuutta ja toivottomuutta.”
Najjar sanoo sopeutuneensa melko hyvin armeijan hierarkiaan. Hän vertaa kokemusta joihinkin näyttelijäpesteihinsä: molemmissa hänelle on kerrottu, mitä tehdä, ja molemmissa hän on tehnyt ohjeiden mukaan.
Tilaajat mahdollistavat journalismimme!
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu.
[…]
