Elokuva Afganistanin naisten äänitorvena

Naiset otetaan ensin pois työelämästä ja kohta kaikilta julkisilta paikoilta. Naiset muutetaan näkymättömiksi. Vankeus kotona vie mielenterveyden.

Afganistanilainen Shakiba Adil pääsi toteuttamaan unelma-ammattiaan paettuaan Afganistanista Suomeen: Adil ohjasi tämän elokuvan Elina Hirvosen kanssa niin, että päähenkilöt kuvasivat alati hupenevien mahdollisuuksiensa mukaan arkeaan ja lukemisprojektiaan Kabulissa. Salaisen lukupiirin kirjana on ihmisoikeuksien riiston klassikko, Anne Frankin päiväkirja.

Naiset haluavat harrastaa lukemista ja harrastaa jopa kamppailulajeja, mutta Taleban sulkee naiset pois kaikesta sosiaalisesta elämästä. Koska naisten liikkuminen ilman miespuolista sukulaista tai puolisoa kielletään, naiset – joita on puolet Afganistanin 45 miljoonasta asukkaasta – jäävät kotiensa vangeiksi. Puhelimellakaan ei kannata viestiä vaarallisista asioista, sillä poliisin mielestä kaikki naisten keskustelut ovat vaarallisia, ja siksi naisten puhelimia tutkitaan ahkerasti.

Tilanne on naisille hyvin tuskallinen ja se horjuttaa heidän mielenterveyttään.

Elokuvan päähenkilö Rakshana pyytää ulkomaalaisia ihmisiä, tämän leffan katsojia, olemaan afganistanilaisten naisten äänenä, kun heidät itsensä on täysin vaiennettu.

MUUTAMAT KOHTAUKSET PALJASTAVAT, miten kabulilaisten poikien ja miesten arki on aika leppoisaa. Kokoonnutaan vilkkailla kaduilla ja toreilla, pelataan palloa ja jutellaan. Naiset pääsevät urheilukentille vain kidutettaviksi ja tapettaviksi.

Elokuva paljastaa, miten afganistanilaiset miehet pelkäävät naisia ja seksiä ja miten uskon asiat ovat heikoissa kantimissa: Kun uskonnollinen poliisi pidättää jumppatreeneihin kokoontuneita naisia, kuulusteluissa he kysyvät, oliko kyseessä seksitapaaminen. Pakkohan aktien on olla koko ajan Talebanin miesten mielessä, kun pelkkä naisen näkeminen tai tämän äänen kuuleminen vie ajatukset seksiin, jumalasta pois.