Punainen peto -elokuva osoittaa, että vastakkainasetteluja liennyttävän työväenliikkeen perintöä tarvitaan yhä

Antti-Jussi Marjamäen ja Veera W. Vilon ohjaama elokuva kertoo työväenliikkeen pioneeri Eetu Salinista (1866–1918) ja vasemmiston sisäisistä jännitteistä sisällissodan aikaan. Salin vastusti aseellisen vallankumoukseen ryhtymistä, mutta menetti silti sen takia henkensä.

Pienen budjetin Punainen Peto on kuvattu kokonaan studiossa Lars von Trierin Dogvillen (2003) ja Jörn Donnerin Armi elää! (2015) -elokuvien tapaan. Jonkinlaisessa ensemble-elokuvan hengessä kankaalla nähdään myös elokuvan ohjaajat ja tuottajat; samalla sivuosan esittäjillä voi olla useita rooleja. Sisätilat ovat näkyvästi kulisseja, joukkokohtauksia ilmentävät historialliset valokuvat, talviset hanget on tehty valkoisilla kankailla ja lumiukkoja tehdään ilkikurisen luovasti riisilampuista.

Dokumenttilähteistä konstruoitu kirjallinen dialogi toimii hyvin, kun koko elokuvan muoto on elokuvan naturalismivaateiden sijaan lähempänä teatterin vapautta. Pääosassa Jan-Henrik Holmlund ei samastu ensisijassa karismaattisen agitaattorin hahmoon, vaan ilmentää enemmän hahmon lapsuuden traumoista juontuvia sisäisiä ristiriitoja.

Elokuva ohjaa vieraannutuksen keinoin ymmärtämään, miten tärkeä merkitys Salinin ja Väinö Tannerin edustamalla vastakkainasetteluja liennyttävällä työväenliikkeen perinnöllä on jälleen tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa.