Ryssyyden pelko ja häpeä

Susinukke Kosolana tunnetun runoilija Daniil Kozlovin ensimmäinen proosateos Ryssä (Sammakko 2025) erottuu edukseen suomalaisessa autofiktiivisessa kirjallisuudessa. Se kertoo poikkeuksellisen kauniilla ja vivahteikkalla kielellä joukkoon kuulumisen halun ja syrjintään johtavan erilaisuuden välisistä ristiriidoista. Ajoittaiset sysimustan huumorin pilkahdukset tekevät synkistä teemoista helpommin lähestyttäviä.

Teoksessa torjunnan pelko syntyy ennen kaikkea venäläisyydestä, joka Suomessa nähdään paheksuttavana ja pelkoa herättävänä ryssyytenä. Erilaisuuden kokemus syntyy myös sukupuolirooleihin sopeutumattomuudesta sekä yleisestä kummallisuudesta. Niiden ohella tarinoista välittyy luokka-aseman vaikutus ihmisiä yhdistävänä ja erottavana tekijänä.

Jo teoksen nimi on niin latautunut, että eräällä kirjallisuusfestivaalilla haastattelija ei sanonut sitä kertaakaan ääneen.

Mutta teos käsittelee kaunistelemattomasti ja suorasukaisesti juuri ryssyyttä, eli siis sitä suomalaisten latautunutta käsitystä venäläisistä, joka määrittää ihmisen epäluotettavaksi toiseksi. Venäläisyys on aivan eri asia, se näkyy ja kuuluu perheen kesken arjessa ja varsinkin juhlissa.

Ryssyys erottaa suomalaisista, ja siksi ei kannata olla ryssä. Jos kuitenkin on venäläinen, minkä vuoksi on jatkuvassa vaarassa tulla nähdyksi ryssänä (koska suomalaisille ne usein ovat sama asia), on helpointa keksiä itselleen uusi identiteetti: valehdella olevansa puoliksi suomalainen.

Kansallisen identiteetin tavoin esittäminen ulottuu myös sukupuoleen, johon liitettyjä normeja päähenkilö sekä tietoisesti opettelee että tarkoituksella venyttää.

Kansallisuuden rinnalla käsitellään myös luokka-aseman merkitystä ja risteämistä suhteessa muihin identiteetteihin. Päähenkilön perhe on ”sivistysporvareita ilman sitä porvariutta”. Lähiössä ei tarvitse esittää suomalaista toisin kuin koulussa, jossa käy enimmäkseen suomalaisia.

Draama syntyy siitä, miten ensin luodaan sosiaalinen identiteetti, jolla edes osittain väistää torjunnan, eristämisen ja paheksunnan ja pääsee osaksi joukkoa, ja miten myöhemmin uskaltaa olla edes jonkin verran sitä, mitä todella on, myös muiden läsnäollessa.

Kasvutarinana Ryssä vertautuu Ida Rauman Hävitykseen ja Linda-Maria Roineen Mercedes Bentso -kirjoihin.

Kansallisuus, luokka ja sukupuoli eivät kuitenkaan selitä kaikkea joukkoon kuulumisen vaikeutta. Kozlov puhuu myös yleisestä, vaikeammin määriteltävästä kummallisuudesta. ”Kyse ei ole erilaisuuden ymmärtämisestä tai sietämisestä vaan samuuden arvon heikentämisestä. – – Jokaisessa on kummaa. – – Kaikessa on”, sanotaan kirjasta löytyvässä Kumman politiikan pienessä manifestissa.

Kansallisuuden kanssa kipuilu ei jää nuoruuteen: Kun Venäjä hyökkää Ukrainaan talvella 2022, venäläisyys politisoituu ja hyökkäys nostaa esiin monenlaisia tunteita: surua, vihaa, pelkoa ja ennen kaikkea häpeää. Traagisuutta lievennetään kokemusten moninaisuudella. Eri perheenjäsenten kautta kuvataan erilaisia suhtautumistapoja. Samoin matka Pietariin, joka on myös matka suvun ja perheen historiaan, näyttää monta eri näkökulmaa menneeseen aikaan ja taakse jääneeseen kaupunkiin.