Raha pyörittää jalkapalloa – ja Latinalaisen Amerikan lapsia siinä sivussa

Pidän jalkapallosta, mutta en oman maani jalkapallosta. Yritän siis olla analyysissani puolueeton. Synnyin Perussa, Etelä-Amerikan kolmanneksi suurimmassa valtiossa. Kaikkien yllätykseksi pääsimme jalkapallon MM-kisoihin vuonna 2018, jolloin ilmeni, että maanmieheni ovat planeetan raivokkaimpia jalkapallofaneja. Monet omistautuivat fanitukselle niin, että jättivät työnsä, myivät autonsa ja ottivat pankkilainaa voidakseen matkustaa Putinin maille tukemaan maajoukkuetta. New York Timesin arvion mukaan Moskovan kaduilla oli mekkaloimassa 35 000 perulaista fania.

Emme selvinneet Venäjällä ensimmäisestä karsinnasta eteenpäin, mutta kilpailut osoittivat, että mikään ei saa meitä unohtamaan omaa ”kolmannen maailman todellisuuttamme” paremmin kuin jalkapallo. World Inequality Lab nimittäin kertoo, että vuonna 2023 Peru, Chile, Meksiko ja Brasilia – maanosani suuret jalkapallomaat – pitävät kärkisijoja maailman epätasa-arvoisimpien maiden listalla. Havaintoni kumpuavat tästä.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Raha pyörittää jalkapalloa – ja Latinalaisen Amerikan lapsia siinä sivussa

Hevosalan ympärillä käy kiivas keskustelu rahoituksesta ja eläinten kohtelusta

Valokuvassa neljä ravihevosta ravaa radalla aurinkoisena päivänä.

Alkuvuodesta valmiiksi saatu uusi eläinlaki on monin tavoin pettymys, eikä välttämättä parantanut esimerkiksi kilpahevosten asemaa. Samalla hevosalan rahoitus on muutospaineiden edessä.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Hevosalan ympärillä käy kiivas keskustelu rahoituksesta ja eläinten kohtelusta

Dallapénpuistoon pystytettiin teltta huumeidenkäytölle

“Vessa vietiin veke. Laitettiin siihen tila, missä on mahdollisuus vetää jos haluu. Jos on jotain mitä vetää”, kommentoi Juha-Pekka Pääskysaari Dallapénpuistossa. Tapahtuman järjestäjät haluavat julkista keskustelua huumeidenkäyttäjien asemasta.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Dallapénpuistoon pystytettiin teltta huumeidenkäytölle

Kansakunta kynnysmattona – Valkovenäläisten demokratiaa kannattava enemmistö on pakotettu hiljaiseksi

Mielenosoituksessa lukuisia ihmisiä.

Saa nähdä, koittaako Valko-Venäjällä pian uusi kevät, vangitun nobelisti Bjaljatskin sanoin. Sorron talven jälkeen vapauden kasvusto puhkeaisi kukkaan.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Kansakunta kynnysmattona – Valkovenäläisten demokratiaa kannattava enemmistö on pakotettu hiljaiseksi

Suomessa ei ole selkeää yhden luukun palvelua kotoutumisen edistämiseksi, ja se näkyy myös asunnottomuudessa

Ihminen katsoo ikkunan läpi eduskuntataloa.

Maahanmuuttajat joutuvat usein turvautumaan hämäriin välittäjiin saadakseen asunnon. Viranomaiset auttavat vain rajallisesti.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Suomessa ei ole selkeää yhden luukun palvelua kotoutumisen edistämiseksi, ja se näkyy myös asunnottomuudessa

Makamik paloi, mutta kollektiivi jatkaa toimintaansa – ”Kehotamme ihmisiä pitämään huolta toisistaan ja organisoitumaan monimuotoisesti”

Makamik, aidattu metalliaidalla, katto palanut ja suojattu muovilla.

Helmikuun lopussa Helsingin Kumpulassa paloi käyttökelvottomaan kuntoon vuosia anarkistisena kokoontumis- ja kulttuuritilana toiminut rakennus Makamik. Talon aktiivit epäilevät, että tulipalon sytytti ryhmä natsiskinejä.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Makamik paloi, mutta kollektiivi jatkaa toimintaansa – ”Kehotamme ihmisiä pitämään huolta toisistaan ja organisoitumaan monimuotoisesti”

Migrin uusi ylijohtaja haluaa talon toimintaan lisää avoimuutta, sisäistä laadunvalvontaa ja selkeyttä

Maahanmuuttoviraston eli Migrin ylijohtaja Ilkka Haahtela lupaa talon toiminnan muuttuvan yhtenäisemmäksi ja läpinäkyvämmäksi. 

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Migrin uusi ylijohtaja haluaa talon toimintaan lisää avoimuutta, sisäistä laadunvalvontaa ja selkeyttä

”Emme ole jumalia tai erikoiseläimiä” –  Laura Gustafssonin uutuuskirja rinnastaa ihmiset muunlajisiin

Laura Gustafsson katsoo kameraan hymyillen, taustalla hylly.

Laura Gustafssonin kuudes romaani kertoo muunlajisten eläinten tehotuotannosta. Kirjailija pohtii, mikä erottaa ihmisruumiin muiden eläinten ruumiista.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from ”Emme ole jumalia tai erikoiseläimiä” –  Laura Gustafssonin uutuuskirja rinnastaa ihmiset muunlajisiin

“Oli vaikeaa sallia itseni tuntea sitä häpeää” – Ella Marie Hætta Isaksen näyttelee elokuvassa, joka käsittelee Altajoen patohanketta

Poplaulaja ja aktivisti protestoi saamelaisten oikeuksien puolesta ja näyttelee elokuvassa, jossa kuvataan hänen vanhempiensa sukupolven aktivismia. 

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from “Oli vaikeaa sallia itseni tuntea sitä häpeää” – Ella Marie Hætta Isaksen näyttelee elokuvassa, joka käsittelee Altajoen patohanketta

Tulevaisuuden demokratia nojaa entistä enemmän digitaaliseen teknologiaan – muttei ongelmitta

Demokratia väheni maailmassa 2010-luvulla, mutta viimeaikaiset kriisit korostavat sen merkitystä. Tulevaisuuden demokratia nojaa yhä enemmän digitaaliseen teknologiaan, mutta ei ongelmitta.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Tulevaisuuden demokratia nojaa entistä enemmän digitaaliseen teknologiaan – muttei ongelmitta

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan