Kaikki sisältö

Kaikki sisältö

Aktivismi Alkuperäiskansat Elokuva Esittävä taide Essee Ilmastokriisi Kasvatus ja koulutus Kirjallisuus Kolumni Kulttuuri Kuvareportaasi Kuvataide Laki & oikeus Maatalous Media Metsä Mielenterveys Musiikki Pelit Politiikka Ruoka Sanataide Sarjakuva Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt Sota & rauha Sukupuoli Taide Talous Tapahtuma Teknologia Televisio Työ Urheilu Valokuva Vlast Yhteiskunta Ympäristö

Kaikki sisältö

Teatterin politiikkaaPodcastissa käsitellään esittävän taiteen teosten ajankohtaista yhteiskunnallisuutta. Äänessä kustantaja, teatteritoimittaja ja kuntapoliitikko Tuomas Rantanen. Vieraina esittävän taiteen tekijöitä, tutkijoita ja vaikuttamisen asiantuntijoita. Ohjelmaa julkaisee Voima. Kuunneltavissa myös Spotifyssä ja muissa suoratoistopalveluissa. Ohjelman tekemistä ovat tukeneet TJNK, SARV ja JOKES.
PääkirjoitusVoima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Pääkirjoitukset ottavat kantaa ja johdattavat lukijat numeron pariin.
AntropodiSuomen Antropologisen Seuran toimittama podcast-sarja käsittelee ajankohtaisia ja ajattomia antropologisia aiheita, kuten tuoreita tutkimuksia, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ilmiöitä, opetusta ja työelämää. Kaikenlaiset kulttuuriset ilmiöt, ihmiskäsitykset, maailmankuvat ja yhteisölliset muodostelmat kiinnostavat meitä, ruohonjuuritasolta korkeuksiin, oikealta vasemmalle, eläväisestä empiriasta totiseen teoriaan, supi-Suomessa tai kaukana maailmalla. Yhteistyössä AntroBlogin ja Voiman kanssa. Kuunneltavissa myös Spotifyssä.
Romani PodcastJos olet viimeiset 500 vuotta unohtanut tutustua paremmin Suomen romaneihin, tee se nyt. Aiheina podcastissa on muun muassa arki, historia, holokausti, syrjintä, stereotypioiden kyseenalaistaminen ja tulevaisuuden haaveet. Kohderyhmää olet juuri sinä, olet sitten valtaväestöläinen, romani tai joku muu. Natasha Roth, Carmen Valerius, Dimitri Lindgren ja Janita Roth ovat podcastin tuottajat, käsikirjoittajat ja äänet. Yhteistyössä Voiman kanssa.
Teatterin politiikkaaPodcastissa käsitellään esittävän taiteen teosten ajankohtaista yhteiskunnallisuutta. Äänessä kustantaja, teatteritoimittaja ja kuntapoliitikko Tuomas Rantanen. Vieraina esittävän taiteen tekijöitä, tutkijoita ja vaikuttamisen asiantuntijoita. Ohjelmaa julkaisee Voima. Kuunneltavissa myös Spotifyssä ja muissa suoratoistopalveluissa. Ohjelman tekemistä ovat tukeneet TJNK, SARV ja JOKES.
SyndikaattiPuuduttaako tuntikausien turhanpäiväinen jorina? Tuntuvatko käsikirjoitetut jutut toisinaan hieman keinotekoisilta? Meillä on vastaus ja monta kysymystä! Syndikaatissa ei laiteta maailmaa järjestykseen, vaan rakastutaan kaaokseen. Kirjailija Laura Gustafssonin ja toimittaja-kirjailija Emilia Männynvälin podcastia julkaisee Voima. Kuunneltavissa myös Spotifyssä ja muissa suoratoistopalveluissa.