Lukuaika: 2 minuuttia

Käypä hoito sotaisuuteen

Globe 2024

Kirjoitus on julkaistu Voiman 4/2024 välissä ilmestyneessä Globe-liitteessä. Voit lukea liitteen juttuja täältä tai avata lehden näköisversion täältä.

Haluaisin kirjoittaa jotain rauhasta – sellaisesta rauhasta, joka ei olisi pelkästään sodan vastakohta, vaan joka olisi merkityksellinen omana itsenään ja jonka piirteitä voisi tutkia ja monistaa parhaat käytännöt muidenkin ulottuville. Sota tuntuu olevan nyt läsnä kaikkialla.

Todella monien ihmisten elämässä se on ollut tietenkin läsnä jo kauan tai jopa aina. Omassa lintukodossani uutiskynnyksen yli ponnistavat vain tietyt konfliktit. Luen Helsingin Sanomista, että viime vuosina on alettu tilastoida ihmisiä, joiden elämään sota vaikuttaa. Näihin luetaan ne, jotka asuvat enintään 50 kilometrin säteellä konfliktin tapahtumista. Vuonna 2022 tämä koski 14:ää prosenttia koko maailman väestöstä. Viime syksystä lähtien oma myötätuntoni on kohdistunut ennen kaikkea Gazassa asuviin ihmisiin.

Palatakseni rauhaan haluan suitsuttaa niitä lukuisia kansalaisjärjestöjä ja muita toimijoita Suomessa, jotka rakentavat arkisesti rauhaa kannanotto, oppitunti tai rahalähetys kerrallaan. Rauhantyötä tekevät kaikki toimijat, jotka yrittävät vaikuttaa eriarvoisuuteen maiden sisällä ja niiden välillä. Rauhantyötä tekevät ne, jotka yrittävät vähentää äärimmäistä köyhyyttä ja varmistaa, että jokainen lapsi pääsisi turvalliseen kouluun. Rauhantyötä tekevät myös ne, jotka antavat äänen marginalisoiduille väestöryhmille, ja kaikki ne, jotka eivät lakkaa muistuttamasta kolonialismin historiasta ja siitä järkyttävästä tosiasiasta, että kolonialismi elää ja voi hyvin.

Natoon liittyneessä Suomessa kaikki mikä liittyy aseisiin ja militarismiin tuntuu olevan kyseenalaistamatonta ja suorastaan järjettömän suosittua. Olettaisin kenen tahansa vastaantulijan toivovan rauhaa sekä Suomelle että muille maille. Voin tietysti olettaa väärin. Haluaisin kovasti, että tutkijat alkaisivat kiireen vilkkaan kehitellä Käypä hoito -suosituksia sotaisaan luonteenlaatuun! Vaikka pyssyn kanssa heiluminen kuinka houkuttaisi sinua tai naapurin Vornasta, maailma tarvitsee rauhaa.

Kädessäsi on jälleen Globe-liite, joka esittelee siivun maassamme tehtävää hienoa globaalikasvatusta ja kehitysyhteistyötä. Tällä kertaa tilaa saa myös rauhanliike, jonka pitkä­jänteinen työ joutaa hallituksen mielestä ilmeisesti romukoppaan. Samaisen hallituksen sakset leikkaavat toimintaedellytyksiä lähes kaikilta muiltakin toimijoilta, jotka työskentelevät kestävämmän ja rauhaisamman tulevaisuuden eteen. Ei kuitenkaan luovuteta. Uskon, että vaikeina aikoina hyvät ihmiset löytävät toisensa ja parhaimmillaan yhteisen sävelen.

Hanna Niittymäki
Rauhankasvattaja