Pohjolan emäntä Louhi näytti miessankareille kaapin paikan

”Itämerensuomalaisen mytologian naishahmoilla on kolme päätehtävää: olla miehen havittelun kohde tai palkinto, kuten Aino, Marjatta tai Pohjan neito; auttaja, kuten Lemminkäisen äiti, ja kolmantena vastustaja, eli Louhi,” kertoo kirjailija ja toimittaja Tiina Piilola. Hän käsitellyt kansalliseeposta uraauurtavalla tavalla sekä kirjallisuustieteen väitöskirjassaan että tietokirjassaan Kalevalan naiset (2019).

Kalevalaa tarkastelevassa tutkimuksessa linssi on perinteisesti ollut miehinen, ja myös tutkijat ovat olleet miehiä. Näin ollen Kalevalaa koskeva akateeminen tieto on väistämättä ollut patriarkaalisesta lähtökohdasta käsin tuotettua. Myös Kalevalassa itsessään päätoimijoina ovat lähes poikkeuksetta miehet; naisten rooli on olla marginaalissa tai motivoimassa miehen toimintaa.

Pohjolan emäntä ei kuitenkaan suostu sivuroolin esittäjäksi.

Hänen hahmostaan on 1980-luvun loppupuolelta alkaen tehty mielenkiintoisia uudelleentulkintoja erityisesti folkloristiikassa ja kirjallisuudentutkimuksessa.

Akka harvahammas on vahva vastus

Louhen rooli Kalevalan sankareiden, eritoten Väinämöisen häijynä vastustajana, on selvä. Pohjolan emäntää kuvaillaan eepoksessa muun muassa nimityksellä ”Pohjan akka harvahammas”, ja hänestä piirtyy kuva noita-akkamaisena vihollisena.

Luonnonvoimia hallitsevana, väkivahvana ja sotaisana hahmona hänellä on samoja piirteitä kuin tarinan miessankareilla: hän on taistelussa tasavertainen vastustaja Kalevalan miehille. Puhutussa perimätiedossa tarinat muuttavat muotoaan, ja kansanrunoudessa monet Väinämöisen piirteet ovat siirtyneet Louheen.

Jo etymologian tasolla Louhi tai Loviatar assosioituu kiveen, maahan ja louhintaan. Hänen liitetään vahvuuden ja lujuuden teemoja sekä materiaalinen vauraus. Kutsutaanpa joissain kaakkoismurteissa salamointiakin ”louhin lyömiseksi”. Perinteisesti maskuliinisina ominaisuuksina pidetyt pysyvyys ja järkähtämättömyys yhdistyvät Louhin kykyyn hallita luonnonvoimia, jopa kosmosta.

Louhi ei halua mukautua, vaan haastaa myötäilevän naisen roolia. Hän ei määrity elämänsä miesten kautta, vaan on sitä vastoin Pohjolan itsenäinen hallitsija. Ei ole lainkaan yllättävää, että häneen on perinteisesti liitetty pahuuden aspekteja, mikä on yksi pyrkimys murentaa Louhen asemaa matriarkkana. Hänet voidaan nähdä joko ahneena ja laskelmoivana, tai sitten järkevänä ja taloudellisena. Miesurhojen tavoin hän puolustaa oikeuksiaan ja

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Pohjolan emäntä Louhi näytti miessankareille kaapin paikan

Kirkkoherra Harri Henttinen julistaa ihmisyyden ilosanomaa

Jumalalla oli hyvä huumorintaju, kun Hän koetteli Harri Henttistä tämän matkalla papiksi. Matka alkoi, kun Hän näytti ilmestyksessä teini-ikäiselle Henttiselle erilaisia teitä, joista hänen piti valita oikea. Se tuntui siltä kuin ”joku olisi sytyttänyt valot sisimpääni”.

Kun Henttinen kertoi hakevansa lukemaan teologiaa, lähipiiri ihmetteli. Tämähän oli kovin ujo, ei lainkaan hyvä esiintymään yleisön edessä, kuten papin kuuluisi. Johdatus kuitenkin vei siihen suuntaan.

Mutta ei ilman mutkia ja taivaallista väliintuloa.

Henttinen valmistui papiksi vuonna 1989. Heti ensimmäisessä kirkollisessa pestissä hän ajautui ristiriitoihin. Nuori glamrokkarin näköinen ilmestys oli omien sanojensa mukaan ”vaikea alainen” ja sai lisänimiäkin kuten Mummojen Elvis. Räväkästi ilmaistut, liberaalit näkemykset seksuaalisuuden moninaisuudesta ja naispappeudesta eivät sopineet aikakauden konservatiiviseen ilmapiiriin.

Jumalalla on viisto huumori.

Kun virka taloussyistä lakkautettiin, hän väitti olleensa ajojahdin kohteena ja vei riidan sanomalehtien palstoille.

Tie pappina nousi pystyyn. Luterilaisessa kirkossa kyllä puhutaan armosta, mutta käytännössä piirit ovat pienet, ja jos joku saa hankalan työntekijän maineen, ura voi tyssätä. Hän oli omien sanojensa mukaan Suomen ainoa työtön pappi 1980-luvun lopulla.

Henttinen hermostui koko kirkkoinstituutioon ja samalla Jumalaan ja käänsi molemmille selkänsä.

Koska Jumalalla on viisto huumori, Hän johdatti Henttisen Tampereen alueella ovelta ovelle -kaupustelijaksi keskellä 1990-luvun lamaa. Ainoa henkilö, joka osti hänen kaupittelemansa kapistuksen, ysärityylisen jalkojenhierontalaitteen, oli dementiaa sairastava ikäihminen, ja kaupat piti purkaa. Tämän jälkeen hän viritteli monia bisneksiä: tarjosi hengellistä palvelua maksullisella puhelinlinjalla, kävi mallikoulun ja suunnitteli jopa oman näyttävän kravattimallistonsa.

Hankalaa oli.

Sitten vuonna 1995 Tampereen naapurikunnassa Vesilahdessa kirkkoherra  Aarre Laitila, konservatiivinen suurperheen pää, tarvitsi seurakuntaansa papin, eikä muita hakijoita ollut. Työhaastattelussa Laitilalla oli kaksi kysymystä: aikooko Henttinen olla leipäpappi ja aikooko hän pysyä uskontunnustuksessa. Henttinen vastasi ”en aio” ja ”aion pysyä”. Hän sai paikan saatesanoilla ”toivottavasti tämä nyt onnistuu, kun otan tietoisen riskin palkatessani sinut”.

Henttinen ymmärsi Jumalan tarjoavan toista tilaisuutta. Tällä kertaa hän aikoi olla sovittelevampi ja ymmärtää myös niiden näkemyksiä, joiden kanssa oli eri mieltä.

Koko kansan pastori

Nyt 61-vuotias Henttinen istuu kulmapöydässä Vesilahden lounaskuppilassa, 20 kilometriä Tampereelta etelään, ja raakaruokavalionsa mukaisesti syö lounasbuffetista pelkkää salaattia.

Bling bling -tyyli erottuu maalaispitäjän katukuvasta, ja päät kääntyvät viereisistä pöydistä juttelemaan. Paikkakuntalainen herrasmies muistelee edellistä kohtaamista ja alkaa jo suunnitella omia hautajaisiaan, kenties pieni hämäläisen huumorin virne suupielessään. Henttinen vastailee samalla mitalla, jotenkin maanläheisesti mutta karismaattisesti.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Kirkkoherra Harri Henttinen julistaa ihmisyyden ilosanomaa

”Huutomerkkinä rivissä” – Puolustusvoimien tavoitteena on kouluttaa enemmän naisia, mutta ilmapiiri takkuaa

Rivissä asepalveluista suorittavia ihmisiä.

Puolustusvoimien tavoitteena on lähes kaksinkertaistaa vuosittainen sotilaskoulutuksen saaneiden naisten määrä lähitulevaisuudessa. Miehisessä ilmapiirissä olisi kuitenkin vielä parannettavaa.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from ”Huutomerkkinä rivissä” – Puolustusvoimien tavoitteena on kouluttaa enemmän naisia, mutta ilmapiiri takkuaa

Irti nais-etuliitteestä, kohti tekijyyttä – Naiset ottavat paikkansa elokuvateollisuudessa

Kollaasissa naisten tekemiä elokuvia, esimerkiksi Tytöt, tytöt tytöt ja Tove.

Viime vuosina naispuolisten tekijöiden määrä on lisääntynyt suomalaisissa elokuvatuotannoissa. Katsojien enemmistö koostuu jo valmiiksi naisista.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Irti nais-etuliitteestä, kohti tekijyyttä – Naiset ottavat paikkansa elokuvateollisuudessa

Kiss on malliesimerkki siitä, miten heteromies pelkää omaa feminiinisyyttään

Sukupuolitettuja normeja saa rikkoa vain, jos heteronormatiivinen halu on läsnä, kirjoittaa Maiko Karvinen esseessään.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Kiss on malliesimerkki siitä, miten heteromies pelkää omaa feminiinisyyttään

Myrkyllinen mieheys vie naisilta tilaa ja jopa tappaa

Kuvituksessa silinterihattuinen herra isot sakset käsissään.

Ensimmäinen askel pois misogynistisesta eli naisia vihaavasta yhteiskunnasta on erityisesti miesten naisvihan tunnistaminen, kirjoittaa Simes esseessään. Sen lievin muoto on tilan viemistä eli häirintää: naisen päälle puhumista tai piikittelyä, ja jäävuoren huippuna naisen raiskaaminen ja jopa tappaminen. Syy naisvihaan on yksinkertainen: mies luulee naisen olevan olemassa tätä varten, tätä palvellakseen, ja pettyy myrkyllisesti, kun alamainen ei tottele.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Myrkyllinen mieheys vie naisilta tilaa ja jopa tappaa

Miehet kaipaavat vain miehille suunnattuja palveluita

Miessakit ry:n toiminnanjohtajan mukaan moni mies kertoo, ettei osallistuisi toimintaan, jos se ei olisi nimenomaan miehille suunnattua.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Miehet kaipaavat vain miehille suunnattuja palveluita

Naisten ja miesten välinen palkkaero halutaan nollaan

EU:ssa naiset tienaavat selkeästi alhaisempaa palkkaa kuin miehet. Tilastojen mukaan naisten palkka jää keskimäärin 16 prosenttia miesten palkkaa alhaisemmaksi. Epätasa-arvo näkyy myös eläkkeissä. Vuonna 2017 naisten eläkkeet olivat jopa 36 prosenttia matalampia kuin miesten. Vähiten naisista tienaavat äidit, mikä on yksi syy myös lapsiköyhyyteen.  Euroopan parlamentissa palkka­epätasa-arvosta julkistettiin päätöslauselma, josta äänestettiin tammikuun 30. päivä. Parlamentin päätöslauselmat ovat suuntaa antavia poliittisia kannanottoja. Ne toimitetaan tiedoksi jäsenvaltioiden johdolle ja mahdollisille muille asiaan liittyville tahoille. Määräävää lainsäädäntöä ne eivät kuitenkaan sisällä.   Euroopan parlamentin jäsen Silvia Modig (GUE/NGL) vaatii toimia palkkatasa-arvon saavuttamiseksi ja sen toteutumisen seuraamiseksi.  ”Sukupuoleen liittyvästä syrjinnästä ja epätasa-arvoisesta palkkauksesta tulee

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Naisten ja miesten välinen palkkaero halutaan nollaan

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan