”Itämerensuomalaisen mytologian naishahmoilla on kolme päätehtävää: olla miehen havittelun kohde tai palkinto, kuten Aino, Marjatta tai Pohjan neito; auttaja, kuten Lemminkäisen äiti, ja kolmantena vastustaja, eli Louhi,” kertoo kirjailija ja toimittaja Tiina Piilola. Hän käsitellyt kansalliseeposta uraauurtavalla tavalla sekä kirjallisuustieteen väitöskirjassaan että tietokirjassaan Kalevalan naiset (2019).
Kalevalaa tarkastelevassa tutkimuksessa linssi on perinteisesti ollut miehinen, ja myös tutkijat ovat olleet miehiä. Näin ollen Kalevalaa koskeva akateeminen tieto on väistämättä ollut patriarkaalisesta lähtökohdasta käsin tuotettua. Myös Kalevalassa itsessään päätoimijoina ovat lähes poikkeuksetta miehet; naisten rooli on olla marginaalissa tai motivoimassa miehen toimintaa.
Pohjolan emäntä ei kuitenkaan suostu sivuroolin esittäjäksi.
Hänen hahmostaan on 1980-luvun loppupuolelta alkaen tehty mielenkiintoisia uudelleentulkintoja erityisesti folkloristiikassa ja kirjallisuudentutkimuksessa.
Akka harvahammas on vahva vastus
Louhen rooli Kalevalan sankareiden, eritoten Väinämöisen häijynä vastustajana, on selvä. Pohjolan emäntää kuvaillaan eepoksessa muun muassa nimityksellä ”Pohjan akka harvahammas”, ja hänestä piirtyy kuva noita-akkamaisena vihollisena.
Luonnonvoimia hallitsevana, väkivahvana ja sotaisana hahmona hänellä on samoja piirteitä kuin tarinan miessankareilla: hän on taistelussa tasavertainen vastustaja Kalevalan miehille. Puhutussa perimätiedossa tarinat muuttavat muotoaan, ja kansanrunoudessa monet Väinämöisen piirteet ovat siirtyneet Louheen.
Jo etymologian tasolla Louhi tai Loviatar assosioituu kiveen, maahan ja louhintaan. Hänen liitetään vahvuuden ja lujuuden teemoja sekä materiaalinen vauraus. Kutsutaanpa joissain kaakkoismurteissa salamointiakin ”louhin lyömiseksi”. Perinteisesti maskuliinisina ominaisuuksina pidetyt pysyvyys ja järkähtämättömyys yhdistyvät Louhin kykyyn hallita luonnonvoimia, jopa kosmosta.
Louhi ei halua mukautua, vaan haastaa myötäilevän naisen roolia. Hän ei määrity elämänsä miesten kautta, vaan on sitä vastoin Pohjolan itsenäinen hallitsija. Ei ole lainkaan yllättävää, että häneen on perinteisesti liitetty pahuuden aspekteja, mikä on yksi pyrkimys murentaa Louhen asemaa matriarkkana. Hänet voidaan nähdä joko ahneena ja laskelmoivana, tai sitten järkevänä ja taloudellisena. Miesurhojen tavoin hän puolustaa oikeuksiaan ja
