Kirkkoherra Harri Henttinen julistaa ihmisyyden ilosanomaa

Jumalalla oli hyvä huumorintaju, kun Hän koetteli Harri Henttistä tämän matkalla papiksi. Matka alkoi, kun Hän näytti ilmestyksessä teini-ikäiselle Henttiselle erilaisia teitä, joista hänen piti valita oikea. Se tuntui siltä kuin ”joku olisi sytyttänyt valot sisimpääni”.

Kun Henttinen kertoi hakevansa lukemaan teologiaa, lähipiiri ihmetteli. Tämähän oli kovin ujo, ei lainkaan hyvä esiintymään yleisön edessä, kuten papin kuuluisi. Johdatus kuitenkin vei siihen suuntaan.

Mutta ei ilman mutkia ja taivaallista väliintuloa.

Henttinen valmistui papiksi vuonna 1989. Heti ensimmäisessä kirkollisessa pestissä hän ajautui ristiriitoihin. Nuori glamrokkarin näköinen ilmestys oli omien sanojensa mukaan ”vaikea alainen” ja sai lisänimiäkin kuten Mummojen Elvis. Räväkästi ilmaistut, liberaalit näkemykset seksuaalisuuden moninaisuudesta ja naispappeudesta eivät sopineet aikakauden konservatiiviseen ilmapiiriin.

Jumalalla on viisto huumori.

Kun virka taloussyistä lakkautettiin, hän väitti olleensa ajojahdin kohteena ja vei riidan sanomalehtien palstoille.

Tie pappina nousi pystyyn. Luterilaisessa kirkossa kyllä puhutaan armosta, mutta käytännössä piirit ovat pienet, ja jos joku saa hankalan työntekijän maineen, ura voi tyssätä. Hän oli omien sanojensa mukaan Suomen ainoa työtön pappi 1980-luvun lopulla.

Henttinen hermostui koko kirkkoinstituutioon ja samalla Jumalaan ja käänsi molemmille selkänsä.

Koska Jumalalla on viisto huumori, Hän johdatti Henttisen Tampereen alueella ovelta ovelle -kaupustelijaksi keskellä 1990-luvun lamaa. Ainoa henkilö, joka osti hänen kaupittelemansa kapistuksen, ysärityylisen jalkojenhierontalaitteen, oli dementiaa sairastava ikäihminen, ja kaupat piti purkaa. Tämän jälkeen hän viritteli monia bisneksiä: tarjosi hengellistä palvelua maksullisella puhelinlinjalla, kävi mallikoulun ja suunnitteli jopa oman näyttävän kravattimallistonsa.

Hankalaa oli.

Sitten vuonna 1995 Tampereen naapurikunnassa Vesilahdessa kirkkoherra  Aarre Laitila, konservatiivinen suurperheen pää, tarvitsi seurakuntaansa papin, eikä muita hakijoita ollut. Työhaastattelussa Laitilalla oli kaksi kysymystä: aikooko Henttinen olla leipäpappi ja aikooko hän pysyä uskontunnustuksessa. Henttinen vastasi ”en aio” ja ”aion pysyä”. Hän sai paikan saatesanoilla ”toivottavasti tämä nyt onnistuu, kun otan tietoisen riskin palkatessani sinut”.

Henttinen ymmärsi Jumalan tarjoavan toista tilaisuutta. Tällä kertaa hän aikoi olla sovittelevampi ja ymmärtää myös niiden näkemyksiä, joiden kanssa oli eri mieltä.

Koko kansan pastori

Nyt 61-vuotias Henttinen istuu kulmapöydässä Vesilahden lounaskuppilassa, 20 kilometriä Tampereelta etelään, ja raakaruokavalionsa mukaisesti syö lounasbuffetista pelkkää salaattia.

Bling bling -tyyli erottuu maalaispitäjän katukuvasta, ja päät kääntyvät viereisistä pöydistä juttelemaan. Paikkakuntalainen herrasmies muistelee edellistä kohtaamista ja alkaa jo suunnitella omia hautajaisiaan, kenties pieni hämäläisen huumorin virne suupielessään. Henttinen vastailee samalla mitalla, jotenkin maanläheisesti mutta karismaattisesti.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Kirkkoherra Harri Henttinen julistaa ihmisyyden ilosanomaa

Kirkkovaltuustot haltuun

SUOMEN kansalaisista 70 prosenttia kuuluu edelleen kirkkoon ja jokaisella yli 16-vuotiaalla kirkon jäsenellä on äänioikeus kirkollisvaaleissa. Äänestysintoa puolestaan ei ole. Vuoden 2014 pohjanoteeraus oli Tikkurilan seurakunta, jossa uurnalle raahautui kuusi prosenttia kirkon jäsenistä. Valtakunnan keskiarvo jäi niin ikään vaivaiseen 15,5 prosenttiin.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Kirkkovaltuustot haltuun

Hitaus on kirkon kirous

Kirkon jäsenistö ja papit ovat sen päättäjiä vapaamielisempiä. Teksti Heli Yli-Räisänen Kuvat Ninni Kairisalo Kuulun siihen ryhmään, joka on Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle hankalin. Olen korkeakoulutettu, kaupunkilainen nuori aikuinen. Me eroamme kirkosta kiihkeimmin ja syiksi siihen kerromme usein kirkon nihkeän suhtautumisen seksuaalivähemmistöihin ja sen verotusoikeuden suhteessa muihin uskontokuntiin, haluttomuutemme sitoutua kirkon oppeihin ja lopulta jumalauskon puutteen. Kaikki nämä syyt koskevat myös minua. Mielestäni on kuitenkin laiskamielistä ajatella, että kirkkoon kuulumiselle olisi jotain ehdottomia kriteerejä. Lopulta kyse voi olla vain halusta vaikuttaa. Olenko hetero? En. Allekirjoitanko uskontunnustuksen? En helvetissä. Viisi vuotta sitten päätin olla eroamatta kirkosta. Kirkko ei ole diktatuuri tai anarkia.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Hitaus on kirkon kirous

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan