Kuvittaja ja sarjakuvataiteilija Posy Simmonds on tarkkanäköinen feministi

”Olen aina rakastanut piirtämistä”, englantilainen Posy Simmonds (s. 1945) kertoo Helsingissä. Urallaan moninkertaisesti palkittu ja kunniamerkein huomioitu Simmonds vieraili Helsingin sarjakuvafestivaaleilla syyskuussa 2026 esittelemässä suomeksi ilmestynyttä teostaan Gemma Bovery.

Työskennellessään nuorena kuvittajana The Guardian -lehdessä hän joutui kovaan oppiin. Aamulla ei tiennyt minkälainen päivästä tulisi, ja valmista piti tulla iltapäivään mennessä, kun lehti meni taittoon.

”Alalla ei ollut juurikaan naisia”, Simmonds muistelee. Siis kuvittajina. Journalisteina kyllä oli.

”Jouduin kuvittamaan kaikenlaista: artikkeleita, kolumneja, uutisia… Mitä vaan käskettiin.”

Ilmapiiri sekä Englannissa että lehdessä oli erittäin sovinnainen ja sovinistinen. Simmonds oppi ilmaisemaan mielipiteensä silloinkin, kun lehtijutun kanta oli vastakkainen.

”Eräs mies kirjoitti mielestään hauskan jutun naisista. Se oli suorastaan naisvihamielinen. Minä käänsin kuvallani hänen huumorinsa päälaelleen”, Simmonds nauraa.

Hänen lapsuutensa Britanniassa ilmestyi paljon sarjakuvalehtiä. Hän luki sekä brittiläisiä sarjakuvalehtiä että yhdysvaltalaisia supersankaritarinoita. Omatkin varhaiset piirustukset olivat fantasiastrippejä.

The Sunille, The Timesille ja Cosmopolitanille piirtänyt Simmonds siirtyi The Guardianille vuonna 1969. Siellä Simmondsista alkoi kehittyä sekä kantaaottava feministi että taitava kuvittaja.

Gemma Boveryn allkulehden teksti paljastaa, että albumi sijoittuu ”nykyaikaan”. Vaikka Saara Pääkkösen suomennos onkin sujuvaa nykykieltä ja alkulehden teksti paljastaa, että albumi sijoittuu ”nykyaikaan”, kuvituksessa eletään kännykättömässä maailmassa.

Emma ja Gemma

WSOY:n nyt kustantama Gemma Bovery on alunperin ilmestynyt vuonna 1999, kuten kirjan kaikesta faksaamisestakin voi päätellä. On se silti ihan eri ajassa kuin Gemma Boveryn innoittaja, ranskalaisen Gustave Flaubertin Rouva Bovary, joka ilmestyi alunperin vuonna 1857.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Kuvittaja ja sarjakuvataiteilija Posy Simmonds on tarkkanäköinen feministi

Kalevalan kulisseissa

Elias Lönnrot vaelsi 1800-luvulla runonkeruumatkoillaan ikiaikaisten honkien katveessa Vienan Karjalaan. Kymmenisen vuotta sitten sarjakuvataiteilija, kuvittaja ja graafinen suunnittelija Ville Tietäväinen sai mahdollisuuden vierailla samoilla seuduilla.

Tuon niin sanotun Vienan reitin Venäjän puolelle jääneellä osuudella sijaitsevat nyt jo raunioituneina merkittävimmät niistä kylistä, joiden asukkaiden runoja Lönnrot kirjasi muistiin.

”Metsäekologian dosentti Olli-Pekka Tikkanen Itä-Suomen yliopistolta oli saanut ajatuksen tutkia luontoa Venäjän puolella rajaa. Siellä on koko rajan pituudelta kolmen kilometrin levyinen alue, jossa ei saa liikkua ilman erillistä lupaa. Siellä näkee kuinka luonto toipuu ihmisestä”, Tietäväinen kertoo.

Tietäväinen lähti Tikkasen mukaan kuvittajaksi. Vladimir Putinin päätös laajentaa sotaa Ukrainassa vuonna 2022 keskeytti hankkeen, mutta ajatus hävitetyistä runokylistä jäi kytemään Tietäväisen päähän.

”En ollut etukäteen erityisen kiinnostunut Kalevalasta, mutta jotenkin kulttuurin kansallisen hyödyntämisen ja paikasta huolehtimattomuuden suhde alkoi kiinnostaa.”

Näkyvät jäänteet kulttuurista, jonka varaan Suomen kansan identiteettiä oli rakennettu, tuhottiin.

Nikita Hruštšov oli vuonna 1958 käskenyt tyhjentää ja polttaa rajan tuntumassa sijainneet kylät. Ne koettiin Neuvostoliitossa turvallisuusriskiksi, eikä asukkaiden läheisiä kulttuurisia siteitä Suomen puolelle rajaa katsottu hyvällä. Ei keskinäisiä yhteyksiä toisaalta katsottu hyvällä Suomessakaan.

Tietäväinen kertoo, että mukana matkalla ollut dosentti Raimo Heikkilä tiesi suomalaisten polttaneen kyliä omalla puolellaan rajaa jo talvisodan aikana.

”Niitä pidettiin liian ’idän tyylisinä’ ja kylien asukkaita kiellettiin enää rakentamasta sen näköisiä rakennuksia. Silloin tuhottiin näkyvät jäänteet kulttuurista, jonka varaan Suomen kansan identiteettiä oli rakennettu.”

Kansallisesti merkittävän perinnön hävitystyö ei loppunut runokylien polttamiseen tai sodan alta muuttaneiden evakkojen ja heidän kielensä vieroksumiseen.

Suomen puolella rajaa Vienan reitin ympäriltä on hakattu ikiaikaisia metsiä surutta niin yhteisiltä kuin yksityisiltäkin mailta. Tilalla on hakkuuaukioita ja tasarakenteisia talousmetsiä. Tietäväinen kuvaa ympäristöä paikoin lähinnä elokuvalavasteeksi, jossa vanhan polun reunoilla voi olla kymmenen metriä puita esittämässä metsää.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Kalevalan kulisseissa

Queerfeminismiä ja tiedeviestintää yhdistelevä H-P Ontto-Panula toivoo vähemmistöiltä keskinäistä solidaarisuutta

Sarjakuvataiteilija Henry-Paul ”H-P” Ontto-Panula (ent. Lehkonen) järjesti alkuvuodesta Turussa uuden sarjakuvatapahtuman, Queersarjakuvakirjafestarin. ”Harmittelimme toissavuonna Pii Anttosen kanssa Tampere Kupliissa, miten moni queer-tekijä ei ollut saanut sinne myyntipöytää eivätkä queer-teemat juurikaan näkyneet ohjelmassa. Lisäksi tapahtuma oli todella täynnä. Ajattelimme sitten perustaa oman festivaalin. Eihän se kovin vaikeaa voinut olla, eikä ollutkaan.” Kummallakin oli ennestään paljon kokemusta tapahtumien tuotannosta esimerkiksi Helsingin sarjakuvafestivaalien Zinefestistä.

Queersarjakuvakirjafestarin lavalla vuorottelivat kirjailijat ja sarjakuvataiteilijat ja haastateltavana oli myös pienlehtien tekijöitä. Pienlehdet ja omakustannesarjakuvat ovat olleet tärkeässä osassa Ontto-Panulan uralla. Kun tekee itse, saa tehdä millaista haluaa. ”Aloin alun perin tehdä omia antologioita, kun minua ei huolittu mukaan muiden antologoihin”, hän paljastaa.

Ontto-Panula yhdistää sarjakuvissaan huumoria ja draamaa poliittisiin aiheisiin.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Queerfeminismiä ja tiedeviestintää yhdistelevä H-P Ontto-Panula toivoo vähemmistöiltä keskinäistä solidaarisuutta

Tampere kuplii aina vain laajemmalle

Tampere kuplii -sarjakuvafestivaalien kävijämäärä alkoi kasvaa koronan jälkeen, ja kaksi vuotta sitten se ryöpsähti. Ihmisten tarve tavata toisiaan taas kasvokkain alkoi näkyä pandemian jälkeen. ”Toissavuonna lauantaina tila meni aivan tukkoon. Viime vuonna oltiin otettu opiksi ja oli jonotussysteemi, joka johti siihen, että lauantaina sisäänpääsyä joutui enimmillään odottamaan kaksikin tuntia”, kertoo festivaalin pitkäaikainen tuottaja Kyösti Koskela. Hän odottaa jonoja tänäkin vuonna, mutta nyt ohjelmaa ja myyntipöytiä on Tampere-talon lisäksi myös läheisissä Tampereen yliopiston tiloissa. Koskelan mukaan festivaalin suosiota selittää osaltaan, miten se kokoaa yhteen erilaisia sarjakuvan harrastajia. ”Ne, jotka ovat kasvaneet sarjakuviin lukemalla ensin Aku Ankkaa ja siirtyneet siitä eurooppalaisiin ja

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Tampere kuplii aina vain laajemmalle

Metsät ja pensaat kihisevät elämää puutarhuri Anne Strengin fantasiasarjakuvissa

Omakustanteiden teolla aloittaneen sarjakuvantekijän tarinoissa kaupunkikin tuntuu osalta luontoa.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Metsät ja pensaat kihisevät elämää puutarhuri Anne Strengin fantasiasarjakuvissa

Keskusteluja sodasta ja kulttuurista – Sarjakuvataiteilija Aino Sutinen purki mieltään askarruttavat asiat ruuduiksi

Tosipohjaisessa teoksessa uppoudutaan ukrainalaiseen kulttuuriin ja pohditaan disinformaatiota, sotaa ja tulevaisuutta. […]

Lue lisää… from Keskusteluja sodasta ja kulttuurista – Sarjakuvataiteilija Aino Sutinen purki mieltään askarruttavat asiat ruuduiksi

Mielikuvitusmaailma noudattaa omia sääntöjään, tietää vampyyriromanssisarjakuvia tekevä Henriikka Palva

Sivu Eternally Yours -sarjakuvasta

Sarjakuvia lapsuudesta lähtien piirtänyt Henriikka “Rikkisu” Palva pohti vuonna 2014, kuinka uskaltaa rakastua uudelleen ja voiko rakkauteen luottaa. Näistä lähtökohdista syntyi Eternally Yours -niminen fantasiasarjakuva, joka julkaistiin myöhemmin myös suomeksi nimellä Ikuisesti sinun (Nordic Manga 2023).

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Mielikuvitusmaailma noudattaa omia sääntöjään, tietää vampyyriromanssisarjakuvia tekevä Henriikka Palva

Aukio on Karstein Vollen riipaiseva sarjakuva turvapaikanhakijoista ja välinpitämättömästä yhteiskunnasta

Norjalaisen taiteilijan sarjakuva kertoo yhdestä viikosta vuonna 2017. Historia toistaa itseään. Sarjakuva sisältää 75 ruutua.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Aukio on Karstein Vollen riipaiseva sarjakuva turvapaikanhakijoista ja välinpitämättömästä yhteiskunnasta

”Kerron miltä tuntui olla lapsi ja olosuhteiden uhri” – Kimmo Lustin sarjakuva-albumi kuvaa vanhemman alkoholismin vaikutuksia

Lukuisat lapset kasvavat alkoholismista kärsivän aikuisen kanssa. Jäljet näistä kokemuksista jäävät osaksi ihmistä loppuelämän ajaksi.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from ”Kerron miltä tuntui olla lapsi ja olosuhteiden uhri” – Kimmo Lustin sarjakuva-albumi kuvaa vanhemman alkoholismin vaikutuksia

Juliana Hyrrin autofiktiivisessä sarjakuvassa neuvostolapsuutta ja arkisia draamoja kuvataan lempeydellä

Taiteilija Juliana Hyrri kuvaa maahanmuuttajalapsen kokemuksia uudessa albumissaan Päivänkakkarameri.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Juliana Hyrrin autofiktiivisessä sarjakuvassa neuvostolapsuutta ja arkisia draamoja kuvataan lempeydellä

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan