Dokumentti kurkistaa ruokavallankumouksen ytimeen – Katso elokuva nyt!

Vuonna 2019 julkaistu dokumenttielokuva Meidän maa kertoo kumppanuusmaatalouteen keskittyvän osuuskunta Oma Maan toiminnasta ja aatemaailmasta. Voima esittää elokuvaa vuoden ajan.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Dokumentti kurkistaa ruokavallankumouksen ytimeen – Katso elokuva nyt!

Valta pitää ottaa haltuun itse tekemällä, sanoo kumppannusviljelijä Ruby van der Wekken

Lehmät laiduntavat luonnonlaitumella, kanat tepastelevat aitauksessa, kasvihuoneissa on syyskuun alussa vielä tomaatteja. Pelloilla viljellään muun muassa vehnää, ohraa, kauraa ja rypsiä. Puutarhoissa ja kasvihuoneissa kasvaa esimerkiksi papuja, herneitä, salaattia, sipulia, luumuja ja aprikooseja. Lassilan tila sijaitsee Tuusulanjärven länsilaidalla Sarvenkallion ulkoilualueen vieressä. Lannoitteena käytetään lantaa lähitiloilta sekä Tuusulanjärven lietettä, mikä vähentää järven rehevöitymistä.  Tila toimii osana Oma maa -osuuskuntaa, joka tuottaa ruokaa jäsenilleen, jo noin sadalle kotitaloudelle. Satokassi on vegaaninen, mutta kananmunia voi tilata erikseen. Lapinlehmien tehtävänä tilalla on vain hoitaa perinnemaisemaa.  Oma maa on kumppanuusmaataloutta, community support agriculture, jossa kuluttajuuden ja tuottajuuden rajat liudentuvat. Osuuskunnan jäsenet pääsevät vaikuttamaan siihen, mitä

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Valta pitää ottaa haltuun itse tekemällä, sanoo kumppannusviljelijä Ruby van der Wekken

Vapaa laituri juna- asemalla

Kulttuurikahvila Laituri jatkaa joensuulaista kaupunkitila-aktivismin perinnettä ja tarjoilee vegaanisia torttuja. Teksti ja kuva Pasi Huttunen Kiire hälvenee, kun astuu sisään vanhaan taloon. 50-luvulla rakennettu Joensuun asemaravintolarakennus on toiminut myös tanssikouluna ja teatteritilana. Nyt rakennuksessa on toiminut osapuilleen vuoden verran Kulttuuriosuuskunta Laiturin vapaaehtoisvoimin pyörittämä vegaaninen kahvila. Lisäksi tilaa vuokrataan iltakäyttöön. Lämmin valo täyttää kodikkaan tilan. Leivonnaiset tuoksuvat. Junaa ei ole vähään aikaan saapunut, joten kahvilassa on rauhallista. Sohvalla istuu nuori nainen läppäriinsä uppoutuneena, ja yhdessä pöydässä seurue juttelee hiljaa. Välillä takahuoneesta ilmestyy työhuonetta vuokraava taiteilija hakemaan kahvia ja ka­toaa sitten taas koloonsa. Saan käteeni kupillisen teetä. ”Vaihtoehtoisuus on ollut se kantava

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Vapaa laituri juna- asemalla

Poesialla on rihmat kaikkialla

Kun runoilijat ja runousaktiivit ottivat tuotantovälineet haltuun. Helsingin Alppilassa kohoaa kerrostalo, jonka sisuksissa pienkustantamo Poe­sia pitää majaansa. Kengät jäävät eteiseen, sillä lattiaa peittää harmaa kokolattiamatto. ”Se ei kylläkään ole mitenkään käytännöllinen, kun aina pitää varoa punaviinitahroja”, runoilija Mikael Brygger naurahtaa. Runot ja punaviini kuuluvat ainakin mielikuvissa tiiviisti yhteen. Sitä aivan yllättyy, kun missään ei näy avattuja punkkupulloja. Vaikka meno Poesian päämajassa on lämmintä, sitä leimaa ammatillisuus. Brygger on yksi Poesian 18 jäsenestä. Poesia on runouteen keskittyvä osuuskuntamuotoinen kustantamo, joka vaalii kustantamisen kulttuuritehtävää ja uudistaa sen käytäntöjä. Poesian periaatteita ovat yhteisöllinen toimitustyö, taiteellinen tinkimättömyys, ekologisuus ja teosten vapaa saatavuus. Kustantamon historia

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Poesialla on rihmat kaikkialla

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan