Sotatalous käy kalliiksi – puolustusmenoja nostetaan ympäri maailman

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ruokkii militarismia ja asevarustelua yli rajojen. Euroopassa puolustusmenoja kasvatetaan kilvan, kun Ukrainan puolustussodan moraaliseen ja materiaaliseen tukemiseen valmistaudutaan pitkällä aikavälillä. Tällä hetkellä Ranska modernisoi ydinasejärjestelmäänsä ja kaksinkertaistaa sotilasreservinsä. Iso-Britannia päätti jo vuosi ennen Venäjän hyökkäystä ydinaseidensa lukumäärän lisäämistä yli 40 prosentilla. Ruotsi nostaa puolustusmenot ydinaseliittouma Naton vaatimalle tasolle. Kiinan arvioidaan tavoittavan Yhdysvallat mannertenvälisten ohjusten määrässä vuosikymmenessä. Siihen mennessä Yhdysvaltain puolustusbudjetin puolestaan arvioidaan ylittävän 1 000 miljardina dollarin rajapyykin. Perustuslaissaan kaiken sotimisen ”ikuisesti” torjuva Japanikin aikoo kaksinkertaistaa puolustusmenonsa vuoteen 2027 mennessä. Euroopan unionissa komissio kannustaa käyttämään rahoitusvälineitä tuotantokapasiteetin kohottamiseksi ja asetoimitusten varmistamiseksi. Koronakriisiin ja vihreään siirtymään tarkoitettua elpymisvälinettä

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Sotatalous käy kalliiksi – puolustusmenoja nostetaan ympäri maailman

Mariupolin viimeiset päivät, 20 Days in Mariupol – Ukraina saapuu elokuvateattereihin Helsingissä

Mstyslav Chernov, suomeksi translitteroituna Tšernov, voitti tiiminsä kanssa maailman arvostetuimman journalismin palkinnon, Pulizerin, vuonna 2022. Ympäri maailmaa tunnetaan Tšernovin ansiokas raportointi Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja erityisesti Mariupolin kaupunkiin. Hänen ohjaamansa dokumenttielokuva 20 Days in Mariupol esitetään Helsingissä Ukrainalaisen elokuvan päivillä 19.11. ja itse tapahtuma järjestetään 16.–19.11. 20 Days in Mariupol kertoo arkailematta, suorastaan pelottavan rehellisesti ja journalistisesti mitä kaupungissa tapahtui niinä viimeisinä  kahtenakymmenenä päivänä, jotka Tšernov pystyi olemaan paikalla. Elokuva on päiväkirjanomaisesti etenevä luotaus aikaan, jota meidän täällä Suomessakaan ei ole syytä unohtaa vielä pitkään aikaan. Vaikka sota Ukrainan maaperällä loppuisi – ja toivottavasti se pian loppuu! – silti tämän

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Mariupolin viimeiset päivät, 20 Days in Mariupol – Ukraina saapuu elokuvateattereihin Helsingissä

Hyökkäyssodan rauhanomainen ”loppu” häämöttää – toivokaamme niin

Jokainen virke, jokainen sana, jonka Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoo Suomessa Yhdysvaltain ja Pohjoismainen huippukokouksessa, on viesti myös Venäjälle. Ainakin, jos aihe liippaa Natoa tai Ukrainaa. Venäjän presidentti Vladimir Putin tietää toki, ettei Yhdysvaltain johdossa ole ollenkaan samanlainen heppu kuin hänen ihailijansa, maan edellinen presidentti Donald Trump, joka kohautti vuonna 2018 Helsingin huippukokousta kertomalla miten hän luottaa Putiniin, vaikka Yhdysvaltain tiedustelupalvelun mukaan venäläiset tahot olivat sekaantuneet Yhdysvaltain presidentinvaaleihin trollaamalla USA:n kansan mielipidettä Hillary Clintonia vastaan ja Trumpin puolesta. Mutta olisiko Biden jotenkin muuten höynäytettävissä, onko hänellä jokin heikko kohta? Kreml tarkkailee. Yksi syy Venäjän Ukrainassa käymälle hyökkäyssodalle on halu tulla

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Hyökkäyssodan rauhanomainen ”loppu” häämöttää – toivokaamme niin

”Putin on jo hävinnyt sodan”

“Kiitos, Joe, herra presidentti, että tulitte vieraaksi”, aloitti presidentti Sauli Niinistö rennosti. Sen sijaan Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kutsui isäntäänsä paljon virallisemmin ”herra presidentiksi” ilman “Saulia”. Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan Bidenin sanoma ei olisi voinut olla selkeämpi.  Kun Wall Street Journalin toimittaja kysyi, onko Ukrainalle ongelma, jos maa ei pääse Naton jäseneksi ennen kuin sota päättyy, eli voiko Putin jatkaa sotaa pitkään, kun Nato ei ole estämässä. Biden sanoi, ettei sotaa käyvä maa voi päästä Natoon, se vaan ei onnistu, koska Nato ei ole aloittamassa kolmatta maailmansotaa. Mutta mitä Ukrainan liittymiseen tulee, Bidenin mukaan kyse ei ole siitä liittyykö Ukraina Natoon,

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from ”Putin on jo hävinnyt sodan”

Kansakunta kynnysmattona – Valkovenäläisten demokratiaa kannattava enemmistö on pakotettu hiljaiseksi

Mielenosoituksessa lukuisia ihmisiä.

Saa nähdä, koittaako Valko-Venäjällä pian uusi kevät, vangitun nobelisti Bjaljatskin sanoin. Sorron talven jälkeen vapauden kasvusto puhkeaisi kukkaan.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Kansakunta kynnysmattona – Valkovenäläisten demokratiaa kannattava enemmistö on pakotettu hiljaiseksi

Kreml herättää kauhua Venäjällä, mutta ei pysty pelottelemaan koko maailmaa

Venäjän valtiojohdon toimintastrategia perustuu pyrkimykseen herättää mahdollisimman suurta pelkoa sekä omissa kansalaisissa että ulkovalloissa. Jatkuvaan väkivallan uhkaan perustuvan politiikan seuraukset ovat ulkomailla hyvin toisenlaisia kuin kotimaassa.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Kreml herättää kauhua Venäjällä, mutta ei pysty pelottelemaan koko maailmaa

Konkaritoimittaja ja kirjailija Markus Leikola: Hyvän toimittajan tärkeimmät ominaisuudet ovat uteliaisuus ja muodon taju

Mustavalkoinen valokuva Markus Leikolasta, kaulahuivi sini-keltainen.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja koronapandemia ovat hyviä esimerkkejä hyvin monimutkaisista ilmiöistä, joiden käsittelyyn tarvitaan syvällisemmän tarkastelun työkaluja kuin ajankohtaisuutisoinnissa normaalisti on käytettävissä.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Konkaritoimittaja ja kirjailija Markus Leikola: Hyvän toimittajan tärkeimmät ominaisuudet ovat uteliaisuus ja muodon taju

Kunnes jääkaappi voittaa television Venäjällä

Armeijan joukko marssii rivissä.

Venäläinen toimittaja kertoo, miten lohduttomalta Venäjän propagandan sodanlietsonta vaikuttaa. Silti toivoa on. Ja tärkein on totuus.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Kunnes jääkaappi voittaa television Venäjällä

“Sensuurista on tullut taiteessakin arkea” – Monet venäläiset taiteilijat jättävät maan

Venäjän totalitaristinen koneisto on pahoinpidellyt, vanginnut tai häätänyt maasta mielenosoittajia ja toisinajattelijoita. Maan hyökättyä Ukrainaan muutamien teatterintekijöiden mitta täyttyi ja he tulivat Suomeen.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from “Sensuurista on tullut taiteessakin arkea” – Monet venäläiset taiteilijat jättävät maan

Venäjä kohtelee huonosti omia sotilaitaan — erityisesti heitä, jotka mobilisoidaan kaukaisista provinsseista

Sota ei kohtele tasapuolisesti ketään – ei tietenkään maata, johon hyökätään, mutta ei edes hyökkääjää. Ukrainassa uhreja ja kaatuneita surraan, Venäjällä ei ole edes tietoa kuinka moni sotilas on kuollut.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Venäjä kohtelee huonosti omia sotilaitaan — erityisesti heitä, jotka mobilisoidaan kaukaisista provinsseista

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan