Homomman Suomen teatteri

Helsingin Gayteatterilla on komea, kymmenenvuotias historia. Kuvat Elina Hiironniemi ja Ingemar Raukola Keltainen seinä lämmittää mieltä kuin kevätaurinko, vaikka ikkunasta avautuukin näkymä talviseen Karhupuistoon. Bear Park Cafen ilmassa keinuvat käännösiskelmien ääniaallot ja sateenkaariliput. ”Tämä on valittu Helsingin parhaaksi homokahvilaksi”, Mikko Autio kehaisee ja siirtyy tiskin takaa pöydän ääreen. Autio on varapuheenjohtajana Helsingin Gayteatteriyhdistyksessä, jonka hallitus pitää luontevasti kokouksensa juuri täällä. Paikalla on tällä kertaa myös yhdistyksen puheenjohtaja Veli Toppinen sekä Salla Markkanen ja Kim Gustafsson. He kaikki ovat mukana näytelmässä Olitko sinä? Homomman Suomen historia 2.0, joka saa ensi-iltansa tasa-arvon päivänä 19. maaliskuuta. Esityksen nimi viittaa sekä Gay­teatterin 2009 esittämään

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Homomman Suomen teatteri

Skavabölen pojat ja tytöt

Q-teatteri on sukupolviteatteri, jolla on sukupolvenvaihdos käynnissä. Kuva Velda Parkkinen Vuonna 1989 aloittelevat näyttelijät Antti ja Leo Raivio ja Heikki Kujanpää päättivät Q-teatterin perustamisesta baariretkellään. Näin kertoo tuore Skavabölen pojista Kaspar Hauseriin -historiikki. Koko projektin primus motoriksi sittemmin päätyneellä Antti Raiviolla oli teatterille nimikin jo valmiina: tuoreiden Aurinko-, Mars- ja Venus-alkuisten teattereiden jatkoksi sopisi hyvin myös Kuu. Teatterikentällä uusi tulokas tarjosi kodin niille, joille ei ollut sijaa laitosteattereissa eikä jo vakiintuneissa ryhmäteattereissa. Se oli myös monelle vapauttava ohitustie ajan tiukimmasta turkkalaisuudesta. Melkein alusta asti Q on toiminut Helsingin Töölössä, Tunturikadulla sijaitsevassa elokuvateatteri Astran vanhassa tilassa. Teatteri on vuosien kuluessa vallannut

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Skavabölen pojat ja tytöt

Kuva liikkuu näyttämöllä

Just filming, Sumu, Bonnie & Clyde ja Fragile yhdistävät eri tavoin teatteria ja elokuvaa. Elokuvassa aikaa ja tilaa manipuloiva leikkaus ja näkökulmien vaihto tuottavat samanlaisia assosiaatioketjuja kuin alitajunta. Teatteri taas on läsnäolon taidetta. Siinä teksti välittyy esittäjiltä katsojalle nojautuen salaiseen sopimukseen yhteisestä aika- ja tilakokemuksesta. Elokuvan ja teatterin epäsymmetria paljastuu siinä, että teatteriesitystä voi höystää liikkuvalla kuvalla, mutta elokuvan muotoon tallennettuna teatteriesitys menettää aina autenttisuutensa. Silti esimerkiksi Ingmar Bergman, Rainer Werner Fassbinder ja Lars von Trier ovat osoittaneet lavasteiden osalta pelkistetyissä ja näyttelijäkeskeisissä elokuvissaan, että osa teatterin ilmaisuvoimasta kääntyy myös elokuvaksi. Teatterissa liikkuvaa kuvaa käytetään etenkin lavastuksen vahvisteena. Viime aikoina on myös yleistynyt tapa hyödyntää esityksen aikana

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Kuva liikkuu näyttämöllä

Kuolemantanssia Kuopiossa

Anne Rautiaisen ja Leea Klemolan näytelmät eroavat enemmän muodoltaan kuin pääteemaltaan. Kuopion kaupunginteatterissa esitetään vielä lokakuun ajan surrealistisiin omakuviinsa liitetystä meksikolaisesta taidemaalarista Frida Kahlosta (1907–1954) kertovaa Fridaa. Anne Rautiaisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä käydään läpi Kahlon elämän tunnetuimmat käänteet alkaen taiteilijan loppuiäksi rampauttaneesta raitiovaunuonnettomuudesta. Taiteellisen uran kehittymisen rinnalla ja ehkä ohikin huomiota saa hänen myrskyisä yhteiselonsa kuvataiteilija Diego Riveran kanssa. Esityksen kantavana elementtinä on Kahlon Kaksi Fridaa -­teos, johon taiteilija maalasi itsestään muotokuvat rinnakkain elävänä ja kuolleena. Asetelmaa toisintaa näyttämöllinen ratkaisu, jossa elämänjanoista Fridaa seuraa hänen kuollut minänsä, meksikolaiseen kuolleiden päivään viittaava nukketeatterihahmoinen luuranko. Toteutuksen ohittamaton vahvuus on sen symbolistisissa ja värimaailmaltaan eteläamerikkalaisen yltäkylläisissä näyttämökuvissa. Niiden tunnelma vaihtelee liikettä tulvivista

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Kuolemantanssia Kuopiossa

Valelääkäreitä ja luonnenaamioita

Zodiak ja Teatter 90° säväyttävät Helsingin juhlaviikoilla. Kansainvälisillä­ kulttuurifestivaaleilla kiertää aina teatteri­esityksiä, joiden edellä kiirii kihisevä huhu poikkeuksellisen radikaalista ja vahvoja ristiriitoja synnyttäneestä taide-­elämyksestä. Valitettavan usein esitys paljastuu ennakkoaallolla ratsastavaksi, falskiksi patsasteluksi. Tämän syksyn Helsingin Juhlaviikoilla Romeo Castelluccin Go Down, Moses edustaa tätä lajia tyylipuhtaasti. Kansallisteatterin Suuren näyttämön täyteen katsomoon ahtautuneelle yleisölle oli luvattu ennakkotiedoissa ”unenomaisia katkelmia, joissa toistuvat raamatulliset näyt, ihmiskunnan historia ja psyyken syvimmät kerrokset” ja jota ”leimaavat vahva visuaalisuus, poikkeukselliset äänimaisemat sekä kouriintuntuva kehollisuus”. Käytännössä esitys tarjosi jähmein näyttämökuvin makaaberin synnytyksen vessassa, itkevän vauvan jäteastiassa, ujeltavan koneen vinhasti pyörivään akseliin kietoutuneita peruukkeja, seksiä harrastavia luolaihmisiä ja historiallisen teleportaation mahdollistavan magneettikuvauslaitteen. Sokeeraaviksi tarkoitettujen

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Valelääkäreitä ja luonnenaamioita

Taide on teidät kuntouttava

Vankien kuntoutuksen voi nähdä inhimillisenä tekona tai hyysäämisenä. Näkemyksestä riippumatta kuntoutukselle löytyy hyvät perustelut. Kuva Velda Parkkinen Hannele Martikainen on työskennellyt teatteriohjaajana 1990-luvun loppupuolelta saakka. Sekä ammattilaisten että harrastajien kanssa, Suomessa ja ulkomailla. Tyylilajit ovat vaihdelleet oopperasta indie-tuotantoihin. Viime vuodet hän on työskennellyt Taittuu ry:n kautta vankiloissa. Vankien kanssa kanssa työskentely sai alkunsa vuonna 2008. Aluksi Martikainen työskenteli naisvankien kanssa Vanajan vankilassa, ja tällä hetkellä hänen työryhmänsä muodostuu Sörkan miesvangeista. Yhteistä sörkkalaisille ovat pitkät tuomiot rankoista rikoksista. Uusin ohjaustyö tulee ensi-iltaan helmikuussa Koko-teatterissa. Tavoitteena on tarjota taide-elämyksen ohella työryhmäläisille uusia tarkastelukulmia omaan itseensä. ”Itsensä näkeminen eri perspektiivistä on tärkeää, ja

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Taide on teidät kuntouttava

Pelko jäytää yhä sielua

Saana Lavaste ohjaa Lahden kaupunginteatteriin Fassbinderin maahanmuuttajaelokuvan. KuvaTuomas Rantanen Pelko jäytää sielua on saksalaisen Rainer Werner Fassbinderin käsikirjoittama, ohjaama, lavastama ja tuottama elokuva, joka valmistui vuonna 1973. Siinä leskeksi jäänyt kuusikymppinen siivooja Emmi ja noin 35-vuotias marokkolainen siirtotyöläinen Ali solmivat rakkaussuhteen Emmin ennakkoluuloisten lähisukulaisten ja muun ympäristön kauhuksi. Elokuva on melodramaattinen ja asetelmallinen mutta samalla herkkä ja provosoiva. ”Se on järjettömän ajankohtainen, todella tarkka yhteiskunnallinen analyysi Saksan 70-luvun tilanteesta, missä maahanmuutto laajassa mittakaavassa alkoi tunkeutua tavallisten ihmisten alueille. Se herätti samalla tavalla pelkoa ja ahdistusta kuin meillä nyt turvapaikanhakijoiden kohdalla”, huudahtaa teatteriohjaaja Saana Lavaste. Lavaste tietää, mistä puhuu, sillä hän on paraikaa ohjaamassa Fassbinderin

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Pelko jäytää yhä sielua

Oma tila ei olekaan oma

Psyyke murtuu asunnon rajojen mukana Teatteri Takomon näytelmässä. Teatteri Takomon näyttelijä Joonas Heikkinen tuijottaa yleisöön ja haastaa yhden katsojista. Hän syyttää katsojaa siitä, että tämä on tullut teatteriin katsomaan väkivaltaa, tullut paikalle vain että näkisi näytelmän nimessä mainitun puukotuksen. Verikekkereitä ei ole luvassa, mutta väkivallan uhka on jatkuvasti läsnä. Joku ottaa aseen esiin ja toinen haluai­si ostaa tappovälineen. Yksi hyppää ikkunasta, toisen kotiin murtaudutaan keskellä yötä. Tuomas Timosen näytelmä Melusta valittanut puukotettiin lähestyy hetkittäin kauhua. Alibin sivuilta revittyä synkkyyttä reunustaa aina kuitenkin lakoninen huumori ja arkipäivän absurdius. Kauhun ja arkihuumorin leikkauspisteessä ovat mielenterveysongelmat. Katsoja alkaa epäillä, että ne ovat yhtä

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Oma tila ei olekaan oma

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan