Wienin juhlaviikkoja johtava teatteriohjaaja Milo Rau soveltaa sosiologiaa lavalle ja haluaa palauttaa vallan katsojille

Alussa lavan etualalla nähdään kolme hahmoa, jotka käsikirjoitusnivaskojen ja tekniikalle huudeltavien ohjeiden myötä vaikuttavat ohjaavan hitaasti myötäpäivään näyttämöllä pyörivässä mökissä tapahtuvaa esitystä. Kaiken yläpuolella olevalle näytölle samplataan aiemmin kuvattuja kohtauksia ja suoratoistokuvaa mökin tapahtumista. Tunnelma tiivistyy, kun ohjaajat astuvat näyttelijöiden rooleihin ja alkavat osallistua tapahtumiin. Sveitsiläisen Milo Raun Tukholman Dramatenin kirjoittamassa ja ohjaamassa Rage-näytelmässä joukko eri-ikäisiä kulttuurivasemmistolaisia on viettämässä aikaa talvisella kesämökillä. Uutisissa kerrotaan Ruotsin pääministeriin kohdistetusta terrori-iskusta ja maahan julistetusta poikkeustilasta. Nopeasti järkkyneessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä taloon tunkeutuu Michael Hanekenin Funny Games -elokuvan tapaisia väkivaltaisia äärioikeistolaisia ja seuraa verilöyly.   Yhteiskunnallista väkivaltaa Rau käsitteli myös pari vuotta sitten Espoon teatterissa

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Wienin juhlaviikkoja johtava teatteriohjaaja Milo Rau soveltaa sosiologiaa lavalle ja haluaa palauttaa vallan katsojille

Me too tuli ja meni. Muutos on tapahtunut vain puheiden tasolla, sanoo saksalaisdramaturgi Maja Zade

Berliinin Schaubühne-teatterin Status quosta on tehty Lilla Teaterniin nukketeatteria hyödyntävä sovitus.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Me too tuli ja meni. Muutos on tapahtunut vain puheiden tasolla, sanoo saksalaisdramaturgi Maja Zade

Ovllá-ooppera on vaikuttava teos saamelaisten syvästä haavasta

Libretisti Juho-Sire / Siri Boch Johansen muistuttaa, että Trumpin Grönlanti-puheiden kaltaista kolonialismia Suomi, Ruotsi, Norja ja Venäjä ovat iät ajat tarjonneet saamelaisille.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Ovllá-ooppera on vaikuttava teos saamelaisten syvästä haavasta

Kansainvälisyys on yhtä tärkeää taiteessa kuin liike-elämässä ja puolustuksessa, sanoo Espoon teatterin Jussi Sorjanen

Maaliskuinen &Fest-tapahtuma etsii uusi tapoja käsitellä yhteiskunnallisen erimielisyyksiä.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Kansainvälisyys on yhtä tärkeää taiteessa kuin liike-elämässä ja puolustuksessa, sanoo Espoon teatterin Jussi Sorjanen

Sinna Virtanen siirtyy kreikkalaisesta myytistä ja Aurinkokuninkaan hovista Marja-Liisa Vartion unimaailmaan

Monipuolisen teatterintekijän teoksissa painottuvat alitajuisuus ja todellisuuden mittakaavoilla leikkiminen.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Sinna Virtanen siirtyy kreikkalaisesta myytistä ja Aurinkokuninkaan hovista Marja-Liisa Vartion unimaailmaan

Venäjän hyökkäyssota ja sukupuolirooleihin liittyvät paineet näkyvät Latvian teatterissa

Voiman teatteritoimittaja Tuomas Rantanen perkaa Latvian teatterin syyskauden satoa.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Venäjän hyökkäyssota ja sukupuolirooleihin liittyvät paineet näkyvät Latvian teatterissa

Teatterivuosi 2025: Alas eläinten sorto, sota ja patriarkaatti

Teatteritoimittaja Tuomas Rantanen tarkastelee kulunutta teatterivuotta.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Teatterivuosi 2025: Alas eläinten sorto, sota ja patriarkaatti

Voima vieraili liettualaisella teatterifestivaalilla – ja päätyi seuraamaan kulttuuriväen suurmielenosoituksia äärioikeistolaisen kulttuuriministerin nimitystä vastaan

Teatteri viitoittaa Liettuassa tietä vapaampaan yhteiskuntaan. Queer-teemainen Sirenos-festivaali tökki vanhanaikaisten arvojen hermopisteitä.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Voima vieraili liettualaisella teatterifestivaalilla – ja päätyi seuraamaan kulttuuriväen suurmielenosoituksia äärioikeistolaisen kulttuuriministerin nimitystä vastaan

Viron esittävässä taiteessa mennään keho edellä

Baltiassa panostetaan Suomea vahvemmin nykyteatterin vientiin ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Viron esittävässä taiteessa mennään keho edellä

Alastomat nunnat rullaluistimilla ja muita aikamme teatterikuvia

Voima vieraili Berliinin teatterikeväässä, jossa kukkivat äärioikeiston nousuun, sukupuoleen, seksuaalisuuteen, maahanmuuttoon, luokkakapinaan, aborttiin ja uskontoon liittyvät jännitteet.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Alastomat nunnat rullaluistimilla ja muita aikamme teatterikuvia

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan