Onko taiteesta vastalääkkeeksi vastakkainasettelulle?

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.

Minua on viime aikoina vaivannut yhteiskunnan jakautuminen kahtia – ja etenkin se jatkuva syrjintää ja väkivaltaa, joka eri politiikan lyömäaseiksi joutuneisiin vähemmistöihin kohdistuu. Harva se päivä hallituspuolueiden riveistä kuuluu vähintäänkin verhottua pilkkaa ja ivaa erilaisten ihmisten kustannuksella. Huoltani ei vähennä se, että kaikki asiaan puuttuminen julkisuudessa tuntuu vain kääntyvän itseään vastaan ja antavan äärioikeistolle ja sen hännystelijöille lisää puhtia kiusata toisia.

Yhteiskunnallinen ilmapiiri tuntuu läpeensä tulehtuneelta, ja tämä tulehdus nousee ongelmistamme suurimmaksi, sillä se tekee kaikkien muiden, hälyttävienkin, ongelmiemme ratkaisemisesta käytännössä mahdotonta. Ei ole niin suurta tai pientä asiaa, joka ei nykyisessä keskustelussa kääntyisi identiteettipoliittiseksi väännöksi siitä, koskevatko ihmisoikeudet ja ihan vain kunnioittava kohtelu kaikkia tasapuolisesti.

Kokonaan on kadonnut käsitys siitä, että eivät perustuslaillisten oikeuksien puolustaminen ja lähimmäisenrakkaus ole mitään vihervasemmistolaista ääri-ideologiaa. Vain hetki sitten ne olivat myös vankasti porvarillisiin ja kristillisiin ihanteisiin liittyviä perusarvoja.

Tämän kaiken keskellä olo tuntuu kulttuurivasemmistolaisesta näkökulmastani usein neuvottomalta.

ONNEKSI TOIMITTAJILLA ON etuoikeus etsiä vastauksia itseä askarruttaviin kysymyksiin työajalla. Vielä hienompaa on, että voi helposti ottaa yhteyttä arvostamiinsa ajattelijoihin ja pyytää audienssia – joka usein jopa myönnetään. Yleensä he ovat vielä iloisia tällaisesta yhteydenotosta.

Miten tähän nykyajan vastakkainasetteluun pitäisi suhtautua ja mitä sille voisi tehdä? Viime aikoina olen etsinyt vastauksia jutuissani. Pohjoisirlantilaiselta säveltäjältä Conor Mitchelliltä kysyin, miten voisimme toimia vaikuttavammin nykyisessä tulehtuneessa ilmapiirissä.

Pohjois-Irlannin väkivaltaisen vastakkainasettelun lapsena kokenut Mitchell kertoi uskovansa taiteen provosoivaan voimaan ja siihen, että nostamalla esiin positiivisia historiallisia esimerkkejä onnistuneesta aktivismista saamme aikaan enemmän kuin vain käymällä suoraan taisteluun äärioikeiston valitsemilla välineillä. Myös ylimielisyyttä pitää varoa.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

”Kun julistamme kuinka ’kansanmurha on väärin’, se ei toimi, jos vastapuoli ymmärtää sen tarkoittavan ’olemme teitä fiksumpia’. Silloin meistä tulee kardinaaleja tai papistoa, jotka esittävät, että moraalimme on parempi kuin teidän moraalinne”, katolilaiseksi kasvatettu Mitchell sanoi viitaten myös uskonnolliseen vallankäyttöön.

Vastaavaa alleviivaa myös kirjailija Pirkko Saisio haastattelussani. Kysymykseen siitä, miten voimme puolustaa kiusatuiksi joutuvia ihmisryhmiä tilanteessa, jossa reaktiomme vain innostaa kiusaajia, hän vastasi seuraavasti:

”Ainakin niin, ettemme puhuisi niiden kiusattujen ihmisryhmien pään yli. Ja varmaan se, että yrittäisimme varoa olemasta niin kauhean tyytyväisiä itseemme. Kannattaa myös muistaa, että kukaan ihminen ei muutu käskyttämällä eikä moralisoimalla.”

TEATTERI ON YHTEISKUNNALLINEN taiteenlaji, koska siinä esiintyjät ja yleisö kokoontuvat yhdessä teoksen äärelle tuoden mukanaan omat ajatuksensa ja esitystilan ulkopuolella vallitsevat yhteiskunnalliset tunnot. 

Saision kirjoista sekä ajan kulumista ja hengellisyyttä kuvaava Passio että diktaattorin mielenmaisemaa tutkiva Suliko ovat tulossa syksyllä teattereihin näyttämösovituksina. Kumpikin teos antaa eittämättä myös eväitä ihmisyyden ja yhteiskunnallisten jännitteiden tarkasteluun. 

Mitchellin ja Saision näkökulmia yhdistää itsekriittinen ymmärrys siitä, että kulttuurivasemmiston on tehtävä enemmän töitä oman roolinsa tunnistamiseksi osana vastakkainasettelua. Samalla on selvää, että arvojen taistelua ei saa jättää käymättä siksi, että se on ahdistavaa ja vaikeaa.

Helppoja keinoja ahdistavan yhteiskunnallisen ilmapiirin purkamiseksi ei tietenkään kenelläkään ole. Silti ainakin minua lohduttaa kokeneen Saision elämänviisas ja ihmisen vastuuta korostava vastaus kysymykseen siitä, mitä hän haluaisi sanoa omaa tietään vasta etsivälle nuorelle ihmiselle:

”Luota omaan havaintoosi maailmasta. Silloin kun sata ihmistä on eri mieltä, mutta oma havainto sanoo jotain muuta, niin pidä kiinni siitä havainnosta.”

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.