Työelämä muistuttaa yhä enemmän Ankkalinnaa

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.

Kuntosaliketju Fitness24Seven antoi viime vuonna kenkää liikunnanohjaajilleen, mutta tarjoutui ottamaan heidät takaisin töihinsä yrittäjinä. Yrittäjälle maksettava palkkio ei ole yhtä kuin palkka, sillä yrittäjyyteen liittyy kuluja ja riskejä, joista entinen työntekijä vastaa yrittäjänä itse. Samoista hommista siis tienaa todennäköisesti vähemmän.

Kun kirjoitin juttua tapahtuneesta sekä laajemmin prekaarista pakkoyrittäjyydestä, mieleeni tulivat Aku Ankka -tarinat. Akkarin huumori syntyy usein siitä, miten surkeilla ehdoilla huono-onninen Aku joutuu hommiin. Prekaarin työntekijän mallina Aku onkin ollut aikaansa edellä.

Surkeat työehdot eivät ole vain läppä sarjakuvista, vaan yhä useammalle todellisuutta. Se, että Aku onnistuu jatkuvasti löytämään uusia töitä, on nykyajassa monelle peräti toiveikasta utopiaa.

Massatyöttömyyden aikana vaihtoehdot eivät houkuttele. Jos ei tartu tarjottuun sopimukseen, jää todennäköisesti työttömäksi. Sekä työttömänä että pakkoyrittäjänä putoaa pari porrasta alaspäin elämän perusturvallisuuden tikapuilla, joilla ennustettava rahan tulo on keskeisessä osassa.

Yksinyrittäjäkin voi toki menestyä, mutta jos ison yrityksen koko toimintamalli perustuu kulujen ulkoistamiseen, alihankkijoista harva voi tahkota kunnon tulosta. Samalla myös asiantuntijatöissä siirrytään kohti alustataloutta, jossa hommia teetetään mitä villeimmin ehdoin. Mikään ala ei ole turvassa, varoittaa Mikro- ja yksinyrittäjät ry:n Liisa Hanén jutussani.

Se, että Aku onnistuu jatkuvasti löytämään uusia töitä, on nykyajassa monelle peräti toiveikasta utopiaa.

KÄYNNISSÄ ON TYÖN JA tulonmuodostuksen rakennemuutos. Yleistyvä alustateknologia siirtää riskejä ja kuluja työn tekijöille samalla, kun teknologioita hallinnoivat yritykset tekevät voittoa. Ihmistyötä korvataan myös generatiivisella tekoälyllä.

Samalla oikeistohallitus on vauhdittanut halpatyömarkkinoiden syntyä heikentämällä jo entisestään reikäistä sosiaaliturvaa. Muutoksia on perusteltu taloudellisella välttämättömyydellä ja vauhditettu moralistisella fiktiolla laiskoista työttömistä.

Koska satasen säästö yhtäällä voi kuitenkin luoda tonnien kulut toisaalla, toimenpiteitä pitäisi arvioida kokonaisuutena. Muutoin kyse ei ole säästöistä, vaan tyhmästä rahankäytöstä ja haitallisesta politiikasta.

Jos yhteiskunnan taloudellista kukoistusta priorisoitaisiin, ei talouspolitiikassa suosittaisi tuloluokkia, joiden lisääntyvät varat menevät säästöihin ja ulkomaisiin sijoituksiin, vaan rahaa ohjattaisiin tulojakauman alimmille portaille vahvistamaan kysyntää ja taloudellista toimintaa kotimaassa.

Jos raha ei liiku, talous ja yhteiskunta jumittavat. Kun köyhillä menee huonosti ja yhä useampi köyhtyy, keskiluokkakaan ei uskalla kuluttaa.

ANKKALINNASSAKIN OLTAISIIN rikkaampia (ja voitaisiin paremmin), jos Roope maksaisi Akulle kunnon palkkaa, Aku voisi käydä välillä viihteellä ja ostaa Pelle Pelottomalta tämän keksintöjä. Pian Ankkalinnaan investoisivat muutkin ja Karhukoplallekin löytyisi rehellisiä töitä.

Vaikka köyhien ja epätoivoisten työvoimareservistä on joillekin hyötyä, kurjistava politiikka ohjaa osan ihmisistä voimavarat selviämiseen. Lopulta se luo yhteiskunnallisia ongelmia, jotka koskevat myös paremmin toimeen tulevia. Lisäksi se on moraalitonta ja epäinhimillistä.

Jos silpputyön lisääntymistä ei haluta tai voida vähentää, pitää yhteiskunnan rakenteet vähintään päivittää vastaamaan uutta tilannetta. Tarvitaan hyvän elämän mahdollistava perusturva kaikille: yrittäjille, silpputyöläisille, työttömille ja varsinkin erilaisten turvaverkkojen läpi pudonneille.

Se edistäisi mielekästä taloudellista toimeliaisuutta ja kriisinkestävää yhteiskuntaa ja olisi myös niiden etu, joilla elämä on lähtökohtaisesti perusturvallista ja mukavaa.

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.