Kalevala ei olisi syntynyt suljettujen rajojen maailmassa

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.

Hahmotamme nykymaailman pitkälti kansallisvaltioiden kautta. Monet myös olettavat, että valtioiden rajojen sisällä vallitsee jonkinasteinen yhtenäiskulttuuri, ja joissain tapauksissa tämä oletus saa jopa etnonationalistisen vireen.

Kansan ja kansallisvaltion rinnastaminen toisiinsa ei ole kuitenkaan ongelmatonta, eivätkä rajatkaan ole aina niin selkeitä kuin luullaan.

Graafikko ja sarjakuvataiteilija Ville Tietäväinen vietti vuosia selvitellen Kalevalan kokoamiseen liittyviä myyttejä sekä sitä, miten teosta on sittemmin hyödynnetty. Tutkimusretken pohjalta syntyi Metsän kuningatar -sarjakuva-albumi.

Kalevala, sen synty ja perintö liittyvät – hyvässä ja pahassa – tiiviisti käsitykseemme suomalaisuudesta. Elias Lönnrot keräsi merkittävän osan runoista kylistä, jotka sijaitsivat silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan rajan itäpuolella. Erityisesti viime vuosina kaikki rajojen ulkopuolella oleva on kuitenkin alettu nähdä yhä enemmän jonain muuna, ja moni pyrkii suojelemaan suomalaisuutta vaatimalla rajoja kiinni. Kuinka tähän ajatukseen sopii se, että suomalaisuutta määrittelevä Kalevalakin on alkujaankin valtaosin tuontitavaraa jostain muualta?

Toki tässä kohdassa voi halutessaan esittää ajatuksia kansakunnan kokemista vääryyksistä ja riistetyistä alueista, mutta kuten Tietäväisen teoksesta ilmenee, Lönnrotin aikainen sivistyneistökään ei pitänyt raja-alueen karjalaisia hyvänä esimerkkinä ”suomalaisuudesta”. Eivätkä nyrpeät katseet Karjalan suuntaan tietenkään Kalevalan ilmestymiseen loppuneet. Vielä sotien jälkeenkin Karjalan evakkoihin suhtauduttiin penseästi. Jos ”send them back”-lippalakkeja olisi jo tuolloin ollut saatavilla, ne olisivat epäilemättä olleet suosittu tyylivalinta.

KAIKESTA TÄSTÄ HUOLIMATTA Kalevalaa kuitenkin pidetään nykyään jokseenkin kiistattomasti suomalaisuutta määrittävänä teoksena ja eepos onkin kansallisen ylpeyden aihe. Lönnrotin aikalaisen J. V. Snellmanin ajatus ”kansallinen tulevaisuus tarvitsee kansallista menneisyyttä” on ollut monin tavoin osuva.

Kuinka tähän ajatukseen sopii se, että suomalaisuutta määrittelevä Kalevalakin on alkujaankin valtaosin tuontitavaraa jostain muualta?

Oma sanottavansa on tietenkin myös karjalaisilla, joista monet kokevat Kalevalan edustavan juuri karjalaista kulttuuria, eikä sitä tulisi sekoittaa johonkin yleisluontoiseen “suomalaisuuteen”. Ehkä Kalevala voisi kuitenkin toimia toimia osoituksena ja muistutuksena siitä, että ”suomalaisetkin” ovat olleet melkoisen kirjava eri suunnista tänne saapunut ja vaikutteita ottanut ja niitä myös muille jakanut porukka.

KANSALLISVALTION RAJA on myös suoraan vaikuttanut kulttuuriin, josta Kalevala kumpuaa. Talvisodan aikana suomalaiset itse hävittivät rajan tällä puolella olevia runokyliä, koska ne katsottiin liian ”idän tyylisiksi”, ja sotien jälkeen Neuvostoliiton puolella niitä hävitettiin lisää kulttuuristen siteiden heikentämiseksi ja neuvostokansan yhtenäisyyden suojelemiseksi.

Kalevalan historiaa pohtiessa ja laajemminkin maailman menoa seuratessa on vaikea olla kokematta melkoista kiukkua kansallisvaltion konseptia kohtaan sen hävittäessä kulttuureita ja rakentaessa muureja ihmisten välille.

Toki on hyvä pitää mielessä, ettei mikään ole ikuista. Kaiken tahallisen ja tahattoman muutoksen edessä onkin omituista katsoa joidenkin pyrkimyksiä säilöä kansakunta muuttumattomaksi monoliitiksi sulkemalla rajat.

Suljetut rajat olisivat riistäneet meiltä Kalevalankin.

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.