Keskiviikkokolumni
Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.
Pari viikkoa sitten yhdysvaltalainen teknologiajätti Google ilmoitti investoivansa miljardeja euroja Suomeen rakennettaviin datakeskuksiin.
Kun tekoälyä tungetaan kaikkialle, kasvaa tarve laskentateholle. Siksi datakeskuksia rakennetaan nyt paljon, eikä vain Googlen tarpeisiin. Somessa leviää HS Vision kartta, jossa parikymmentä suurta ja suhteellisen varmaa datakeskushanketta täplittävät Suomea kuin haulikolla ammuttuna.
Google aikoo laajentaa Haminan datakeskustaan ja rakentaa uudet Muhokselle, Vaalaan ja Kajaaniin. Koska datakeskukset käyttävät paljon sähköä, ostaa yhtiö 22 vuoden ajan puolet Loviisan ydinvoimalan tuottamasta sähköstä sekä päälle tuulivoimaa. Ajatuksena on myös rakentaa uutta energiantuotantoa datakeskusten tarpeisiin.
Kansalaisissa heräsi huoli: jos datakeskukset imevät sähköä ahnaasti kuin taapero pillimehua, nouseeko sähkön hinta? Se, että sähköä on aiemmin riittänyt, ei tarkoita, että sitä riittäisi loputtomiin.
Suomessa on pitkään ollut tarjolla suhteellisen edullista ja ennen kaikkea pitkälti uusiutuvaa sähköä, mikä osaltaan houkuttelee datakeskuksia juuri tänne. Uusiutuvallakin sähköllä on kuitenkin ympäristövaikutuksensa.
Surullisenkuuluisa esimerkki on Suomen suurten jokien valjastaminen sähköntuotantoon. Seuraukset olivat tuhoisia sekä ympäristöille että vapaista joista eläneille ihmisyhteisöille, puhumattakaan tekoaltaiden alle hukutetuista kylistä.
Tarvitsemme suuren yhteiskunnallisen keskustelun siitä, mihin rajallisia resursseja käytämme.
Uusiutuvassa energiassa vain itse energia on uusiutuvaa. Aurinkovoimalan alta hakattu metsä ei kasva takaisin, eivätkä tuulivoimaloiden pirstomat elinympäristöt palaudu entiselleen. Siksi uusiutuvaakaan energiaa ei voi rakentaa loputtomasti lisää.
Fossiilisista polttoaineista eroon pyristelevä yhteiskunta tarvitsee kuitenkin sähköä. Siksi on välttämätöntä tarkastella sitä, mitä sähköllä tehdään. Tarvitsemme suuren yhteiskunnallisen keskustelun siitä, mihin rajallisia resursseja käytämme.
Tämä koskee myös datakeskuksia. Tuottavatko ne sellaista yhteiskunnallista hyvää, joka perustelisi niiden vaatimat resurssit?
Ehkä vanhukset vanhainkodissa voivat jutella Geminin kanssa, ja samalla työttömien hoitajien päivärahat katetaan datakeskusten maksamilla kiinteistöveroilla, mutta onko tämä sellainen yhteiskunta, jota haluamme rakentaa?
Datakeskusten vastustus nousee siitä, että tätä keskustelua ei yhteiskunnassa suostuta käymään. Datakeskus symboloi kansalaisen suppenevia vaikutusmahdollisuuksia uusliberaalien markkinavoimien edessä. Moni hanke vaikuttaa edenneen kuin itsestään ja keskuksen lopullinen käyttötarkoitus valkenee vasta loppuvaiheessa.
Kukaan ei hallinnoi datakeskusten vyöryä Suomeen kokonaisuutena. Kaavoituksesta päättävät kunnat eivät mieti valtakunnallista sähkön riittävyyttä. Moni kunta on vaikeassa taloustilanteessa, eikä kokemusta päätöksenteon demokraattisuudesta ainakaan paranna, jos kaavoitusta tehdään pakkoraossa.
Datakeskuksia kaupataan Suomeen nyt kuin näkymättömiä vaatteita keisarille.
Erityisen surullista on se, että datakeskuksia myydään suomalaisille käyttäen hyväksi heikkoa itsetuntoamme, kuten HS Vision kolumnissa, jossa datakeskusbuumi on Suomelle onnenpotku: ”Suomi on odottanut uutta menestystarinaa siitä saakka, kun Nokian kännykkäbisnes kaatui. Emme ole epätoivoisia, mutta emme myöskään kovin kaukana siitä”.
H. C. Andersenin sadussa keisarin uusista vaatteista kaupunkiin saapuvat huijarit väittävät valmistavansa niin hienoja vaatteita, että vain tyhmät eivät näe niitä. He valmistavat keisarille ”uudet vaatteet”, joita keisari tai hänen virkamiehensä eivät järkytyksekseen itsekään näe. Oman tyhmyytensä paljastumisen pelossa kukaan ei uskalla sanoa, ettei näe vaatteita.
Todellisuudessa vaatteita ei tietenkään ole, ja keisari päätyy toikkaroimaan kaupungille alasti. Kun joku viimein huutaa, että keisarilla ei ole vaatteita, illuusio murtuu.
Datakeskuksia kaupataan Suomeen nyt kuin näkymättömiä vaatteita keisarille. Epätoivoiset päättäjät ovat valmiita uskomaan kaupustelijoiden lupaukset ”uudesta Nokiasta”, vaikka oikeasti myymme vain maamme ja sähkömme polkuhintaan ulkomaisille jättiyrityksille.
Illuusioiden murtumista tarvittaisiin myös satumaailman ulkopuolella. Muuten Suomelle käy kuten sadun nöyryytetylle keisarille.
Kirjoittaja on Voiman metsätoimituksen tuottaja ja toimittaja.
Voiman metsäjournalismia tukee Koneen säätiö Metsän puolella -apurahalla.
Keskiviikkokolumni
Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.






