Jos Jyväskylä on Suomen Ateena, kaupungissa sijaitseva Vakiopaine-baari on sen agora. Keskellä 1990-luvun lamaa perustetusta keskikaljakuppilasta on kehittynyt 25 vuoden olemassaolonsa aikana yksi maan kulttuurihistoriallisesti merkittävimmistä baareista. Nyt tämä paikka on saanut arvoisensa kunnianosoituksen, kun Juha Mäkisen toimittama Vakiopaineesta, rakkaudella -kirja on julkaistu. Mäkinen on tehnyt valtavan työn kootessaan kirjaa. Se on 400-sivuinen, kuvilla varustettu […]
Lue lisää… from Kunnianosoitus Vakiopaineelle
Kore-eda Hirokazu on vähäeleisen perhedraaman nykymestari, jolle voi hakea esikuvia niin japanilaisesta elokuvahistoriasta kuin italialaisesta neorealismistakin. Hänen tuorein elokuvansa Shoplifters – Perhesalaisuuksia voitti Cannesin pääpalkinnon palmun. Suomalaisissa elokuvateattereissa pyörivät aikoinaan myös hänen edelliset perhedraamansa Isänsä poika (2013) ja Siskokset (2015), erinomaisia nekin. Shoplifters kuvaa perhettä jossain Tokion laitamilla. Isä käy rakennustöissä, kun niitä on, ja […]
Lue lisää… from Shoplifters – Perhesalaisuuksia
Miksi meloja Sylvi Saimo ei ole Paavo Nurmen rinnalla kansakunnan kaapin päällä? Miksi hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemen kovia kokemuksia ei ole surtu kansallisella tasolla? Arto Terosen ja Jouko Vuolteen tietokirja Vastatuulesta myötämäkeen – Naiset suomalaisessa urheilussa listaa koko joukon esimerkkejä naisurheilijoiden kohtaamasta epätasa-arvosta 1900-luvun alusta alkaen. Vielä vuonna 1965 Urheilu-Aitta-lehti vaati kirjan mukaan tyttöjen koululiikunnan tehostamista […]
Lue lisää… from Sylvit, Siirit ja Marja-Liisat
K-141 Kursk oli Venäjän laivastoon kuulunut ydinsukellusvene, joka räjähti ja upposi elokuussa 2000 Barentsinmerellä järjestetyn sotaharjoituksen yhteydessä. Kaikki 118 miehistön jäsentä menehtyivät, suurin osa räjähdyksessä ja loput 23 pelastustoimien viivästymisen takia. Juhlien (1998), Submarinon (2010) ja Jahdin (2012) kaltaisten äärimelodraamojen tekijänä tunnettu tanskalainen Thomas Vinterberg on ilmeinen valinta ohjaajaksi elokuvaan, jonka traaginen loppu on etukäteen […]
Lue lisää… from Kursk
Beverly Luff Linn on rajallisella itseilmaisulla varustettu elämäntaiteilija, tilaa vievä henkilö kokoruudullisessa asussa. Ja hän on ihmeellinen. Näin ajattelee etenkin elokuvan päähahmo Lulu Danger (Aubrey Plaza), joka saapuu seuraamaan myyttisen miehen showta. Ihmeellinen Beverly Luff Linn on surrealistinen, paikoin viipyilevä ja outoja asioita painottava elokuva. Se on suunnattu hyvin lapsellisille aikuisille ja ainakin sen verran […]
Lue lisää… from Ihmeellinen Beverly Luff Linn
Luokkateatteri on täällä taas. Turun Kaupunginteatterin Varissuo pelaa lähiökliseillä, Ryhmäteatterin 9 hyvää syytä etsii syrjäytyneisyyttä mielenterveysongelmista, ja KOM-teatterin Ateriassa palkollisten tiedostavuus ei riitä edes palkasta purnaamiseen. Näyttämö täyttyy juuristaan ja siivistään laulavista gettonuorista kuin oltaisiin keskellä West Side Storya. Nyt ei kuitenkaan kärvistellä 1950-luvun New Yorkin latinokortteleissa vaan tämän ajan turkulaisessa esikaupungissa. Mikko Koukin ohjaama […]
Lue lisää… from Pääosassa sivullisuus
Donald Trumpin voitto Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa nosti äärioikeiston pois politiikan marginaalista. Vähemmälle huomiolle on jäänyt demokraattisen puolueen esivaaleissa Hillary Clintonille hävinneen Bernie Sandersin vaalikampanjan merkitys Yhdysvaltojen vasemmistolle. Vaikka Sanders hävisikin vaalit, hänen onnistui rakentaa taakseen ennennäkemättömän laaja ruohonjuuritason liike, jossa yhdistyivät vaatimukset niin paremmasta toimeentulosta sekä demokratiasta kuin ilmastonmuutoksen torjumisesta ja naisten, siirtolaisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. […]
Lue lisää… from Harmaa setä villitsi nuoret
Epämääräisten talousrikossyytösten takia pidätetty venäläinen elokuva- ja teatteriohjaaja Kirill Serebrennikov tunnetaan kotimaassaan viranomaisten ja kirkon arvostelijana. Elokuvassa Kesä hänen yhteiskuntakriittinen katseensa kohdistuu vuoden 1981 Neuvostoliitossa itseään etsiviin rockpiireihin. Elokuva kertoo osin todellisuuteen pohjaten aikansa kuuluisimpien neuvostoyhtyeiden Zooparkin ja Kinon keulahahmojen Mike Naumenkon (1955–1981) ja Viktor Tsoin (1962–1990) sekä jälkimmäisen puolison Natashan keskinäisistä suhteista ja heidän […]
Lue lisää… from Kesä
Amerikkalainen indiedraama The Rider on kiehtova sekoitus dokumentti- ja draamaelokuvaa. Se on ohjaajansa ja käsikirjoittajansa Chloé Zhaon toinen elokuva. Brady Blackburn -niminen rodeoratsastaja on saanut aivovamman pudottuaan hevosen selästä kesken esityksen. Häntä näyttelee Brady Jandreau, jolle on oikeassa elämässä käynyt samoin. Myös Bradyn sukulaisia ja cowboy-ystäviä esittävät tosielämän henkilöt. Bradyn ja hänen lähipiirinsä elämässä rodeo […]
Lue lisää… from The Rider
Journalistisessa kontekstissa kuva kertoo aiheesta jotain uutta. Se ei vain toista tekstin sisältöä. Kirja Kertova kuva nostaa journalistisen kuvan esiin avaten sen mahdollisuuksia ja keinoja kirjan toisen tekijän Ville Tietäväisen kuvitusten kautta. Tietäväinen on palkittu kuvittaja ja graafikko. Hänen kuvituksiaan on nähty 1990-luvulta Helsingin Sanomissa ja Yliopisto-lehdessä. Kirjan toinen tekijä, toimittaja Ville Hänninen korostaa alkupuheessaan, […]
Lue lisää… from Kuvasta on moneksi