Puolan nuoret ja naiset haluavat murtaa oikeiston hegemonian

Kollaasissa esimerkiksi mellakkapoliiseja, mielenosoittajia, puhuva Jarosław Kaczyński.

Puolan politiikkaa on hallinnut kaksi oikeistolaista puoluetta: Laki ja oikeus, puolaksi Prawo i Sprawiedliwość, PiS, ja Kansalaisfoorumi, Platforma Obywatelska, PO. Molemmat konservatiiviset puolueet ovat olleet vallassa vuodesta 2005. Niiden dominoivan aseman mahdollisti vasemman laidan romahtaminen.  Nykyinen PiS-puolueen johtama hallitus on ottanut käyttöön oikeistolaisen, hyvin autoritaarisen ja konservatiivisen poliittisen ohjelman samalla kun se on parantanut sosiaaliturvaa. Yhdistelmä on osoittautunut valtavaksi ongelmaksi vasemmistolle, joka yrittää kulkea hallituksesta ja tärkeimmistä uusliberalistisista oppositiopuolueista riippumatonta tietä.  Kansalaisfoorumi PO oli alun perin keskustaoikeistolainen konservatiivipuolue, jonka talousohjelma oli suorastaan äärimmäisen uusliberalistinen. Kuitenkin päästyään muodostamaan hallituksen vuonna 2007, se muutti suhtautumistaan talouspolitiikkaan käytännöllisemmäksi ja kanavoi maahan virtaavia Euroopan

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Puolan nuoret ja naiset haluavat murtaa oikeiston hegemonian

Kirjallisuus kukoistaa, vaikka äärioikeisto hallitsee Puolaa

Kärkkäinen puutarhassa nojaamassa lapioon. Taustalla kaksi ulkorakennusta.

Tapani Kärkkäinen on Suomen tunnetuimpia ja ansioituneimpia kirjallisuuden suomentajia. Hän on kääntänyt puolan kielestä muun muassa Ryszard Kapuścińskia, Bruno Schulzia, Hanna Krallia ja Witold Szabłowskia. Kulttimaineeseen noussut Andrzej Sapkowskin Noituri-fantasiasarja on hänen suomentamansa, ja näihin aikoihin ilmestyy Olga Tokarczukin jännärimysteeri Aja aurasi vainajain luitten yli (Otava). Kärkkäinen ei kuitenkaan tyydy temmeltämään vain kaunokirjallisuuden kentällä. Viimeaikaiset tapahtumat Puolassa, äärioikeiston rajut toimet demokratian alasajamiseksi ja lehdistön kontrolloimiseksi ihmisoikeuksia rikkoen, ovat olleet Kärkkäiselle liikaa. Hänen vuodesta 2013 ylläpitämänsä kulttuurikanava, Puola Nyt -sivusto Facebookissa, muuttui sisällöltään päivänpoliittiseksi vuonna 2015, kun Laki ja oikeus -puolue nousi valtaan. Sivustolle hän suomentaa uutisia 38 miljoonan asukkaan talousalueelta,

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Kirjallisuus kukoistaa, vaikka äärioikeisto hallitsee Puolaa

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan