Ismo Alangon esikuvat ovat vaihtuneet elämän aikana yhdestä toiseen. Jossakin vaiheessa hän ei enää halunnutkaan olla kuin Beethoven, Jim Morrison tai Eino Leino.
[…]
Ismo Alangon esikuvat ovat vaihtuneet elämän aikana yhdestä toiseen. Jossakin vaiheessa hän ei enää halunnutkaan olla kuin Beethoven, Jim Morrison tai Eino Leino.
[…]
Kuvataiteilija ja pedagogi Katriina Haikala ei pelkää muutoksia, vaan elää niitä koko ajan. Haikala saa kiksejä kangistuneiden valtarakenteiden tuhoamisesta, vanhojen järjestelmien kyseenalaistamisesta ja taistelusta vapaan ajattelun puolesta.
[…]
Käsikirjoittaja Janne Rosenvall tutkii vallankäytön ja kuolemantuomion oikeutusta. Tanssiteatteri Rimpparemmin Kertomus seitsemästä hirtetystä lähestyy painavia kysymyksiä karnevalistisen rouhealla otteella.
[…]
Katerina Andonov on kasvanut 15 vuodessa klubiskenen luottohenkilöstä artistiksi,
jolta on lupa odottaa paljon.
[…]
Claes Anderssonille vanhuus on ajankohtaista.
Hänen mielestään olisi hyvä, jos lakkaisimme tekemästä toisiamme hulluiksi. Elämänohjeiden antajaksi
hän ei kuitenkaan suostu.
[…]
Anni Lötjönen toimi 15 vuotta sosiaalialalla, kunnes sai burnoutin. Nyt 35-vuotias Lötjönen laulaa punk-yhtye Huorassa, haaveilee raksasiivoojan duunista sekä tahtoisi avata bordellit Suomeen.
[…]
Emma Ainala on yksi tämän hetken kiinnostavimpia suomalaisia kuvataiteilijoita. Hän käsittelee töissään muun muassa naiseutta, seksuaalisuutta,
ihmissuhteita, valta-asetelmia ja eskapismia.
[…]
Kirjailija Olli-Pekka Tennilän teos Ontto harmaa on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
[…]
Karen Winther näki 12-vuotiaana koulussa elokuvan Christiane F. -tyttö metroasemalta. Elokuvan oli tarkoitus valistaa nuoria huumeista ja saada pysymään kaukana vaaroista. Vaikutus oli päinvastainen. Pelottelun sijaan elokuva näytti Wintherille maailman, jollaista hän ei ollut ennen nähnyt. “Halusin olla kuin hän. Piikittää heroiinia Berliinin klubeilla” Winther kertoo. Nykyään norjalainen Karen Winther on ex-natsi ja elokuvaohjaaja, joka kertoo dokumentissaan Exit – Leaving the extremism behind, ääriliikkeistä lähtemisestä. Ennen natsiliikettä Winter kuului äärivasemmistoon, Norjan antifasisteihin. 15 –vuotiaana hän lähti mukaan antifasistiseen mielenosoitukseen Ruotsiin. Hän odotti toimintaa ja sitä myös sai, kun poliisi ja mielenosoittajat ottivat voimakkaasti yhteen. Monia mielenosoittajia pahoinpideltiin ja vangittiin poliisin toimesta.
[…]
Lue lisää… from Koukussa ääriliikkeeseen – tarinoita lähtemisen vaikeudesta