Moraalisen kompassin varassa

Takaisin pintaan on kiihkoton ja tarkka dokumentti salaisesta sukellusoperaatiosta. Teksti Johanna Siik Sen piti olla ihan tavallinen luolasukellus helmikuussa 2014. Harrastaja- ja kaveriporukka oli sukeltanut paljon yhdessä ja vaativammissa olosuhteissa kuin Plurdalenin luolastossa Pohjois-Norjassa. Into pinnan alle oli kova, sillä syvimmillään 130 metriin tipahtavassa yli kolmen kilometrin mittaisessa luolassa on ainutlaatuisen hyvä näkyvyys. Yleishenki oli hyvä, läppä lensi kepeästi valmisteluja tehdessä. Alas lähti viisi miestä kahdessa tiimissä. Vain kolme heistä tuli sinä päivänä takaisin pintaan. Juan Reinan ohjaamassa dokumentissa varsinainen onnettomuuspäivä on pelkkä prologi. Takaisin pintaan keskittyy operaatioon, johon suomalaissukeltajat viranomaisilta salaa ryhtyivät virallisten tahojen todettua, että ruumiiden nostaminen luolaston

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Moraalisen kompassin varassa

Sodan jaloissa ja voimailusalilla

DocPointin jatkojen ohjelmisto pursuaa raakaa voimaa ja vaarallisia tilanteita. Dokumenttielokuvafestivaali DocPoint päättyi tammikuun lopussa. Helsinkiläisfestivaalin jatkot alkavat heti perään ja kiertävät kulttuurikeskuksia Vuotalolta Malmitalolle ja Espoon Kannusaliin ja Karataloon. Dokkarijatkojen ohjelmistossa esitetään kuusi kotimaista dokumenttia. Aiheet vaihtelevat toisesta maailmansodasta painonnostoon ja kanadalaisesta showpainista afganistanilaiseen toimittajaan. Muutamia yhteisiä teemoja ohjelmistosta toki nousee. Ensimmäinen noista aiheista on sota. DocPointissa ensi-iltansa sai Ari Matikaisen Sota ja mielenrauha, joka poraa talvi- ja jatkosodan aikaan ja pyrkii tavoittamaan sotilaiden mielenliikkeitä. Dokumentin pohjana ovat suomalaissotilaiden kirjeet – kirjoittajien lukumäärää tai henkilöllisyyttä ei eritellä – sekä historiantutkijoiden kommentit. Arkistokuvitus on laadukasta, mutta kokonaisuus kärsii ”tervehenkisestä isänmaallisuudesta” tai mielenpahoittamista varovasta

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Sodan jaloissa ja voimailusalilla

A Finnish Youth?

Teksti Anton Monti Helsingin DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalilla esitettävä A German Youth kuvaa RAF:n perustajien tien aktivismista aseelliseen taisteluun. Voisiko tarina toistua? Jean-Gabriel Periot’n dokumenttielokuvassa ei ole ulkopuolista kertojaa. Se on eräänlainen kollaasi, joka koostuu otteista 1960-luvun keskusteluohjelmista, joissa Ulrike Meinhof usein ja mielellään esiintyi, Meinhofin toimittamista ajankohtaisohjelmien reportaaseista, RAF:n (Punainen armeijakunta) jäsenen Holger Meinsin ohjaamien lyhytelokuvien otoksista, aktivistien kuvaamasta materiaalista, uutisraporteista ja aikakauden kuuluisien ohjaajien – Godard, Antonioni ja Fassbinder – elokuvien kohtauksista. Kun Periot kertoo elokuvantekijöistä, elokuvissa esiintyvistä henkilöistä ja toimittajista, ei voi olla ajattelematta, että ohjaaja jollakin lailla samastuu elokuvansa kohteeseen. Ei niinkään ideologisesti tai poliittisesti, vaan kulttuurisesti ja yhteiskunnallisen

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from A Finnish Youth?

Transrakkautta Filippiineillä

Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla on perinteisesti ollut edustettuna sekä dokumenttien että LGBT-elokuvien genret. Jaakko Jaskarin henkilökohtaisesti latautunut tv-elokuva filippiiniläisistä transnaisista edustaa näitä molempia. Dokumentissa liikutaan kauneuskilpailujen ja karnevaalien pinnan ohella arkisen syrjinnän, väkivallan uhkan ja köyhyyden tasoilla. Filippiiniläisten transnaisten historiaakin raapaistaan hiukan. Tekijän itsensä ohella tapahtumia kommentoi paikallinen transaktivisti Char. Heidän välilleen syntyy elokuvan tekemisen kuluessa myös romanttinen suhde. Tekemisen paloa ja aiheeseen liittyvää innostusta säteilevän tee-se-itse-elokuvan muoto horjuu opettavaisen matkailuohjelman, jännitteistä sosiaalista ilmiötä valottavan dokumentin ja omien tuntemusten paljastamisen välillä. Valitettavasti nämä tasot eivät kohtaa kitkatta. Kepeästi haastattellut ihmiset jäävät sittenkin enimmäkseen rooliensa taakse. Geneerinen taustamusiikki ja kuvia koko

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Transrakkautta Filippiineillä

Doc Loungen syyskausi alkaa

Kuva Velda Parkkinen DocPoint-elokuva­tapahtumien toiminnanjohtaja Ulla Bergström huikkailee olkansa yli alansa kuulumisia ja mittaa samalla kahvia suodattimeen. Siitä tulee varsin tymäkkää. Hetken päästä Bergström ja Suomen elokuvaklubit ry:tä vetävä Emilia Wahlberg ryhtyvät fläppitaulun avulla purkamaan Doc Lounge -klubien takana olevaa järjestöverkostoa. Doc Lounge on Malmossä vuonna 2006 perustettu pohjoismainen hanke, jonka ideana on levittää dokumenttielokuvia ja tarjota niitä koskevia keskustelutilaisuuksia tavanomaisten elokuvateattereiden ulkopuolella. Tarkoitus on erityisesti saattaa tekijät ja yleisö lähemmäs toisiaan ohjelmallisten klubi-iltojen kautta. Suomeen Doc Lounge tuli vuonna 2009, ja tätä nykyä tapahtumapaikkakuntia ovat Helsinki, Tampere, Turku, Oulu ja Joensuu. Kullakin paikkakunnalla on oma toiminnasta vastaava tahonsa. Helsingin

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Doc Loungen syyskausi alkaa

Vähän anarkiaa, rutkasti rakkautta

Teksti Mikko Pihkoluoma Victoria aiheuttaa matkakuumetta ja on taatusti yksi syyskuun Rakkautta ja anarkiaa –festivaalin puheenaiheista. Yhden yön aikana Berliinissä tapahtuva elokuva vangitsee täydellisesti metropolin sykkeen ja loputtomalta tuntuvan yön, jossa mitä tahansa voi tapahtua. Juonikuvio on yksinkertainen: Victoria tapaa kadulla poikaporukan, jonka houkuttelemana hän lähtee jatkoille. Pikkuhiljaa pojat paljastuva pikkurikollisiksi, mikä antaa pahaenteisen leiman yön jatkosuunnitelmille. Juoni onkin ainoa yksinkertainen asia elokuvassa. Victoria on kuvattu yhdellä koko elokuvan kestävällä otolla, mikä luo täysin omanlaisensa tunnelman. Etäisiä esikuvia voisivat olla Gaspar Noén Irreversible tai Tarantinon Jackie Brown, jossa puhutaan paljon ennen kuin mitään alkaa tapahtua. Ja Victoriassa myös tapahtuu paljon,

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Vähän anarkiaa, rutkasti rakkautta

Pyörät ja autot kohtaavat Espoo Cinéessä

Teksti Ellen Eljaala  Espoo Ciné ja Doc Lounge Helsinki kommentoivat ajankohtaista keskustelua pyöräilijöiden ja autoilijoiden kärjistyneistä asenteista esittämällä torstaina 27.8. dokumentin Bikes vs Cars.  Helsingin polkupyöräilijät järjestää elokuvanäytökseen ohjatun pyöräilyn Kampin Narinkkatorilta Tapiolaan klo 18.00. Elokuvan jälkeen on kaikille avoin keskustelutilaisuus Espoon ja  Helsingin kaupunki- ja liikennesuunnittelusta pyöräilyn näkökulmasta. ”En minä heitä vihaa, monet heistä saattavat olla ihan mukaviakin ihmisiä. Minulla on itsellänikin ystäviä, jotka pyöräilevät.” Kööpenhaminalainen taksikuski esittelee Fredrik Gerttenin dokumentissa Bikes vs Cars reittejään pitkin pyöräilijöitä viliseviä katuja. Hän ei vitsaile todetessaan, että pyöräilijät ja autoilijat ovat jatkuvassa sodassa. Taksikuskin mukaan Kööpenhamina on autoilijoiden helvetti: Autot joutuvat hidastelemaan, pysähtelemään,

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Pyörät ja autot kohtaavat Espoo Cinéessä

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan