Tuomas Rantanen

 Psykologisen ikiviisautensa ohella Anton Tšehovin (1860–1904) näytelmien ajankohtaisuus perustuu siihen, että niissä kuvattu yläluokan neuvottomuus vertautuu nykyisen kulttuurikeskiluokan elämäntapakriisiin. Kirsikkatarha on hänen viimeiseksi jäänyt näytelmänsä vuodelta 1904. Siinä perhetragedian takia Pariisin paen­nut rikas maanomistaja Ranevskaja palaa tyttärensä Anjan kanssa konkurssikypsälle kotitilalleen. Maaorjien perillinen, sittemmin menestynyt liikemies Lopahin ehdottaa mahdotonta: tilan pelastamista niin, että sen tuottamaton […]

Lue lisää… from Tšehovin pallomeri

Sisällissodan valkoinen majuri Olof Lagus (1893–1918) kuoli oudoissa olosuhteissa päähän osuneeseen revolverin luotiin. Tapausta on tulkittu jälkeen päin onnettomuudeksi, mustasukkaisuuden takia tehdyksi itsemurhaksi, mahdollisen rakkauden kohteen eli Harriet Thesleffin (1891–1965) tekemäksi surmatyöksi tai paikalla olleen majuri Ero Gadolinin (1899–1944) kaksintaistelussa tai käsirysyssä aiheuttamaksi kuolemaksi. Myös poliittisilla ja taloudellisilla motiiveilla on spekuloitu. Thesleffin tyttärentyttärentytär Milja Sarkolan […]

Lue lisää… from Historia ja sen tulkinta

Asghar Farhad on voittanut lukuisten muiden huomionosoitusten lisäksi kaksi kertaa ei-englanninkielisen elokuvan Oscarin.  Ensimmäinen tuli aviodraamasta Nader ja Simin: Ero (2011). Se kertoo koulutettuun keskiluokkaan kuuluvan modernin pariskunnan eroprosessin kautta nyky-Iranin moninaisista yhteiskunnallisista ja kulttuurisista jännitteistä.  Kuusi vuotta myöhemmin sama palkinto myönnettiin elokuvalle The Salesman. Siinäkin keskiluokkaisen avioliiton sisäinen ymmärryskuilu toimii perinteiden raskauttaman sukupuolten välisen […]

Lue lisää… from Kaikki tietävät

Iranilaiselta Jafar Panahilta on kotimaassaan oikeuden päätöksellä kielletty elokuvien teko. Siksi hänen viime vuosien elokuvansa ovat olleet minibudjetilla ja pienellä kuvausryhmällä toteutettuja guerillafilmejä, joissa hän käsittelee absurdin tilanteensa kautta laajemminkin oman yhteiskuntansa jännitteitä. Esimerkiksi Taxi Teheranissa (2015) maestro esitti itse taksikuskia, jonka kyytiläisten kautta käsiteltiin esimerkiksi kuolemantuomiota, naisten asemaa, piraattikauppaa, kulttuuripiirien kiellettyjä harrastuksia, koululaitoksen ongelmia, […]

Lue lisää… from Kolme naista

Saara Turusen Medusan huone viittaa nimessään antiikin kaltoin kohdeltuun naishahmoon ja Virginia Woolfin teokseen Oma huone (1929). Tarun mukaan merenjumala Poseidon raiskasi kuvankauniin Medusan, joka tämän takia vielä rangaistukseksi muutettiin käärmehiuksiseksi hirviöksi. Woolfin mukaan taas nainen voi olla vapaa vasta kun hänellä on omaa tilaa ja taloudellinen riippumattomuus.  Näiden synteesinä näytelmä osoittaa, kuinka tradition syöttämä […]

Lue lisää… from Myrkytetty naiseus

Viime vuoden Turkka kuolee -ohjauksensa jälkeen Ruusu Haarla näyttää palaavan Ruska – Rakkauden kuva ja Traumaruumis -näytelmissä käsitellyn perhedraaman piiriin. Me naiset on vähemmän kansikuvamainen perityn taakan kronikka, jossa yhden äidin ja tyttären välisen repivän suhteen juuria haetaan jälkimmäisen äidinäidinäitiin asti. Vaikka katse on naisissa, vähällä eivät pääse miehetkään. He ovat enemmän tai vähemmän isättömiä, […]

Lue lisää… from Me ihmiset

Uudessa teoksessaan Antti Tuuri kuvaa Suomesta 1960-luvun siirtolaisaallon mukana Ruotsiin muuttaneiden ja heidän jälkeläistensä elämää nykyajan ruotsalaisessa kansankodissa. Monet kirjan henkilöistä ovat tuttuja pari vuotta sitten ilmestyneestä  Tango­pojat-teoksesta. Siinä puolen vuosisadan takaiseen ruotsinsuomalaisuuteen paneuduttiin hanuristi Saulin bändipuuhien ja hänen kadonneen rakastettunsa Elinan ja tämän tyttären Kaijan etsimisen kautta. Aavan meren tuolla puolen käynnistyy ikääntyneen Saulin […]

Lue lisää… from Ei mikään Satumaa

Juha Hurmeen kirjoittama ja ohjaama näytelmä on historiallisiin henkilöihin nojaava farssi, jonka nauru kiilaa syvälle rakenteisiin asti. Vuoden 1869 monikulttuuriseen Helsingforsiin sijoittuvassa esityksessä suomenruotsalainen älymystö rakentaa fennomaanisessa hengessä ensimmäistä virallista suomenkielistä teatteriesitystä.  Teokseksi on valikoitunut ristiriitaisessa maineessa olevan Aleksis ­Kiven Lea. Raamatullisen kehyksensä takia näytelmä tulkittiin vähemmän rahvaanomaiseksi kuin tekijän muu tuotanto. Hurme ottaa irti […]

Lue lisää… from Oodi teatterille