Central Airport THF: kun Berliinin ilmasillan kaunein portti muuttui epätoivon ja odotuksen tyyssijaksi

Algerialaissyntyinen, sittemmin brasilialaistunut elokuvaohjaaja Karim Aïnouz (s. 1966) kotiutui Berliiniin kahdeksan vuotta sitten. Hän vieraili Helsingissä Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla esittelemässä elokuvaansa Central Airport THF.  Se kertoo ajoittain surrealistisen oloista, mutta erittäin todellista tarinaa valtavasta lentokentästä, joka useita hangaareitaan myöten muutettiin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi vuonna 2014. (Lentoliikenteen käytössä se oli vuoteen 2008.) Elokuva sijoittuu vuoteen 2015, jolloin Tempelhofissa majaili yhtäaikaa yli 2 500 pakolaista. ”Minusta on valtavan ironista, että fasistien suuri arkkitehtoninen saavutus olikin yhtäkkiä turvapaikanhakijoiden hallussa”, Aïnouz naurahti Voiman haastattelussa.   Aïnouz keksi kuvata elokuvaansa Tempelhofissa, koska alue oli hänelle tuttu. Hän asui kentän lähellä ja teki siellä välillä vapaaehtoistyötäkin. Ei

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Central Airport THF: kun Berliinin ilmasillan kaunein portti muuttui epätoivon ja odotuksen tyyssijaksi

Pakolaisia majoittanut Libanon jäi yksin

Libanonilaistutkija penää länneltä lisää tukea pakolaisista huolehtiville köyhille maille. Hänen mukaansa uhkana on muuten radikalisaatio. Libanonin turvallisuusviranomaisten otteet pakolaisia kohtaan ovat herättäneet kritiikkiä. Teksti Sanna Raita-Aho Kuva Milja Rämö Libanonin pääkaupunkia Beirutia on usein tituleerattu Lähi-idän Pariisiksi. Kaupungin kaduilla kävelee trendikkäästi pukeutuneita nuoria. Se on täynnä kahviloita, tori­kauppiaita – ja autoja, jotka usein ruuhkauttavat kapeat kadut. Kaupungissa vallitsee nyt pintapuolinen rauha, mutta Beirut on nähnyt viime vuosikymmeninä paljon raakuuksia – kuten 15 vuotta kestäneen sisällissodan. Lisäksi kaupunki on kantanut useiden muiden maiden sotien seuraukset. Maahan on saapunut suuri määrä pakolaisia naapurimaista. Libanon on pinta-alaltaan vain 1/33 Suomesta, ja pienessä maassa

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Pakolaisia majoittanut Libanon jäi yksin

Kolme muskettisoturia kolusi Euroopan sulkeutuvia rajoja

Klockriketeatern vaelsi 5000 kilometrin mittaisen raskaan tien fiktiosta faktaan. Kuva Dan Henriksson Edessä on rannaton meri, myrsky ja jossain sumussa kaukainen päämäärä, Eurooppa. Tuhannet hukkuvat. Jokainen heistä on hän. Ihmiset etsivät turvaa, mutta saavat eteensä piikkilangat, sotilaat ja valtiot, joiden välillä heitä ja heidän elämäänsä viskotaan. Sivistynyt Eurooppa on lakannut olemasta. Tänne tulevat kanssaihmisemme asuvat leireissä, savikoissa, sateessa. Mitä tästä ajasta tulevat kirjoittamaan jälkeemme tulevat? Miksi emme tee mitään? Helsinkiläinen Klockriketeatern päätti lähteä matkaan. Poliittinen teatteri, dokumenttiteatteri, merkitsee heille tekemistä, menemistä, ongelmien ja niiden koettelemien ihmisten kohtaamista. Lokakuussa teatterilaiset matkasivat pakettiautollaan kymmenen vuorokautta ja 5 000 kilometriä Euroopan pakolaisreittejä Itävallasta

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Kolme muskettisoturia kolusi Euroopan sulkeutuvia rajoja

Fort Europa – kun maanosa sulki rajansa

Järjestöt ja yksittäiset kansalaiset auttavat siellä, missä hallitukset ovat kääntäneet selkänsä inhimilliselle hädälle. Kuva & teksti Henri Salonen Jos jollain on joskus ollut ajatus lännestä tai Euroopasta hyveellisten arvojen edustajana, niin viimeistään pienen kreikkalaisen Idomenin kylän kyljessä olevalla pakolaisleirillä tämä harhaisuus häviää. Rakennelma lännestä paljastuu propagandaksi – toiveeksi, jota ei osattu toteuttaa, ja arvoiksi, jotka olivat kaupan kiperän tilanteen koittaessa. Eurooppa on rakentanut jo pitkään uusia muureja kylmän sodan aikaisten purettujen tilalle. Pohjois-Eurooppaa kohti kulkevat pakolaiset ja siirtolaiset saavat tällä kertaa odottaa oikeutta ja ihmisarvoa mutaisella kentällä Kreikan ja Makedonian rajalla. Euroopan ulkopoliittinen yhtenäisyys – jos sellaista ikinä olikaan – on

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Fort Europa – kun maanosa sulki rajansa

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan