Voima-talouden pääkirjoitus: Kriisien aikana kamppaillaan vallasta muokata maailmaa

Pauli Huotari katsoo kameraan hymyillen. Mustavalkoinen kuva tummalla taustalla.

Monikriisiä käytetään kuvaamaan kriisien värittämää maailmantilaa. Termin ovat ottaneet käyttöön tutkijat Edgar Morin ja Anne Brigitte Kern 1990-luvun lopussa ja viime aikoina sen käyttö on lisääntynyt. Tiivistettynä monikriisissä on kyse erilaisten systeemisten kriisien kiihtymisestä, verkottumisesta ja yhteentörmäyksistä. Esimerkiksi talousjärjestelmästä, maailmanpolitiikasta ja ekologisesta ympäristöstä nousee kriisejä kuin sieniä sateella. Ilmiötä voi havainnollistaa ekologisen kriisin kautta, joka aiheuttaa kipuilua kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla: tuotantomme pitää muuttaa kestävälle pohjalle, mikä näyttää vaativan aktiivista politiikkaohjausta. Samaan aikaan suurvallat käyttävät teollisuuspolitiikan aktivoimista kyynisesti omien tarkoitusperiensä ajamiseen ja lisäävät maailmanpoliittisia jännitteitä. Toisaalta taas yritykset hallita ekologista kriisiä markkinalogiikalla johtavat sosiaalisiin kriiseihin, kuten köyhyyden ja epävarmuuden lisääntymiseen, ja

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Voima-talouden pääkirjoitus: Kriisien aikana kamppaillaan vallasta muokata maailmaa

Pääkirjoitus: Kapitalismikritiikki on muotia. Tämäkin talousliite esittelee vaihtoehtoisia tapoja järjestää taloutta.

Voima-talous murtaa myyttejä ihmisyhteisöjen historiasta, tarkastelee demokraattisia talouden organisoinnin tapoja ja hahmottelee talouden sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kehikkoa.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Pääkirjoitus: Kapitalismikritiikki on muotia. Tämäkin talousliite esittelee vaihtoehtoisia tapoja järjestää taloutta.

Teatteriliitteen pääkirjoitus: Tervetuloa keskipisteeseen

Tämä on Voiman Teatteriliite, josta on ilmeisesti tullut vankka perinne, koska tämä on jo toinen laatuaan.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Teatteriliitteen pääkirjoitus: Tervetuloa keskipisteeseen

Teatteriliitteen pääkirjoitus: Teatterin helppo resepti

“Ovat ne kyllä taitavia”, hienosti pukeutunut leidi huokaa teatterin aulassa.  “No ovat”, ystävät myötäilevät ja siemailevat nautinnollisesti kuohuviiniä. “Näyttelevät ja laulavat niin hienosti!” Iloinen puheensorina täyttää taidetalon lämpiön, ja leivokset maistuvat. Väliajalla on kiire vaihtaa ajatuksia ja halata tuttuja. Näinä aikoina esitykset pyörivät runsaslukuisille yleisöille, ja tunnelma on katossa kautta maan. Voi tätä onnea.  Kuten muutkin taidelajit, teatteri joutuu aika ajoin perustelemaan olemassaoloaan, kun ala taistelee tukirahoista.  On tullut tärkeäksi muistutella, että teatterin, musiikin, kirjallisuuden, minkä vaan taidelajin kuluttaminen – käyttääkseni tuota kylmäkiskoista, markkinatalouden luomaa teonsanaa – on kansantaloudelle hyödyllistä: kun katsojat rentoutuvat, he pysyvät iloisen työkykyisinä. Saa aivojumppaa ja on

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Teatteriliitteen pääkirjoitus: Teatterin helppo resepti

Näin vältät yksipuolista talousjournalismia – Voiman uusi visionäärinen talousliite tuo uudella tavalla talouspuheen lukijoiden äärelle.

Voiman talousliitteessä tilaa saavat tutkijat, jotka käsittelevät talouden yhteiskunnallisia ilmiöitä ja popularisoivat tutkimusalueidensa sisältöä.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Näin vältät yksipuolista talousjournalismia – Voiman uusi visionäärinen talousliite tuo uudella tavalla talouspuheen lukijoiden äärelle.

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan