Miten selviytyä valkoihoisena hetero­miehenä mielensäpahoittajien maailmassa?

MINÄ OLEN ihan tavallinen valkoinen heteromies, eikä minulle ole tilaa enää missään. Mitään ei saa sanoa. Aina tulee joku feministi tai muu mielensäpahoittaja mussuttamaan.
Sanopa, että miehet on miehiä ja naiset naisia – ne tulee mussuttamaan. Sano, ettei pidä loukkaantua, vaikka väärä ihminen pitää saamenpukua – ne tulee mussuttamaan. Sano, että työttömät on laiskoja – ne mussuttaa. Kaikesta ne loukkaantuu, kohta ei saa enää lihaakaan syödä. Sitä paitsi työttömiä mekin ollaan, kun kiintiönaiset ja nuoremmat vie meidän työpaikat. Valkoinen heteromies on Suomen syrjityin vähemmistö! Meille ei ole tilaa enää missään.
Kerran mä sanoin, että feministit puhuu tosi ilkeästi ja ajaa asiaansa ihan väärällä tavalla. No siitäkös se paskamyrsky syntyi. Ei kuulemma saisi edes vaatia, että nämä sorretut ja loukatut vähemmistöt esittäisivät tuohtumuksensa salonkikelpoisella tavalla. Mä sanoin niille, että painukaa feminatsit helvettiin, kun ette osaa asial­lisesti puhua. Jätkät sanoi töissä, että helvetin hyvin sanottu.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Miten selviytyä valkoihoisena hetero­miehenä mielensäpahoittajien maailmassa?

Feministien kokoontumisajot

FEMF eli Feministinen foorumi järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa. Tapahtumapaikkana on Helsinki.
”FemF on syntynyt tarpeesta feministisille tiloille ja kohtaamisille. Haluamme joka vuosi luoda päivän ajaksi tilan, jossa feministiset toimijat eri aloilta ja konteksteista voivat luoda ohjelmaa ja osallistua keskusteluun siitä, mitkä ovat tämänhetkisen yhteiskuntamme polttavimpia epäkohtia ja mitä tehdä niiden ratkomiseksi”, kertoo FemFin työryhmän jäsen Inkeri Rönnberg.
Rönnberg on ollut neljä vuotta vapaaehtoisena toteuttamassa tapahtumaa.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Feministien kokoontumisajot

Sanoiko joku ”solidaarisuus”?

Kovimmat päättäjät puhuvat myös pehmeistä arvoista. Tarja Halonen tekee niin. Teksti Veera Järvenpää & Kaisu Tervonen Kuvat Velda Parkkinen Presidenttikisa on käynnistynyt. Kisassa mukana olevat ­Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto ovat ottaneet kantaa Suomen pakolais­politiikkaan. He ovat puhuneet maahanmuuttokeskustelun ääri­päistä, resurssien rajallisuudesta ja tolkun ihmisistä. Keskusteluun on ottanut osaa myös presidentti Tarja Halonen.   ”Meillä Suomessa on puhuttu paljon siitä, mikä on se suomalainen osuus vastuusta. Olen itse ollut jonkin verran äänessä muiden mukana juuri sen vuoksi, että meillä on tavallaan kaksi tilannetta. Ensimmäinen on se, että maailman väestö tulee todennäköisesti liikkumaan jatkossa entistä enemmän – ei vain suorien aseellisten

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Sanoiko joku ”solidaarisuus”?

Vastavirta pornoa

Ménage à trois’n avainsanat ovat porno, queer ja feminismi. Kuva Veera Järvenpää Google translate tietää, mitä Ménage à trois tarkoittaa: Kolmen kesken. Trekant. Ein flotter Dreier. Housekeeping. Sitä se ei tiedä, että Ménage à trois on pornolehti. Kun Iida Rauma ja hänen silloinen kumppaninsa Saija Nojonen alkoivat suunnitella suomalaista queer-pornolehteä, heillä oli idea mutta ei varsinaista kokemusta lehden julkaisemisesta. Rauma on kirjailija, ja hän oli tehnyt töitä myös Demi-lehteen. Nojonen on valosuunnittelija teatterissa. ”Homma ei olisi onnistunut ilman Niklas Koskista, jolla on alan koulutusta”, Iida Rauma muistelee. Ei se olisi onnistunut myöskään ilman alkupääomaa. Sekä Rauma että Nojonen kaivoivat kuvetta

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Vastavirta pornoa

Jotain tuttua, jotain uutta

Taiteilija Aishe Vejdanin uutta maalaussarjaa inspiroivat Kalevala, Shahnameh ja feminismi. Teksti Tania Muhonen Kuvat Aishe Vejdani ”Halusin rakentaa kulttuurillisen sillan Suomen ja Iranin välille”, kertoo taiteilija Aishe Vejdani, 30. ”Tutustuin Kalevalaan Suomen kielen kurssilla ja keksin käyttää historial­lisia tarinoita maalausteni viite­kehyksinä. Yhdistämällä Kalevalan ja Iranin vastaavan kansalliseepoksen Shahnameh’in taidetta, onnistuin luomaan visuaalisen siteen maiden ja kulttuurien välille.” Alun perin Iranista kotoisin oleva taiteilija viimeistelee maalauksia toiseen taidenäyttelyynsä Suomessa. Taiteilijan mukaan sarja on tallenne, joka käsittelee hänen elämäänsä vuoden Suomessa asumisen jälkeen. ”Olen liittänyt jokaiseen uuden sarjan tauluun Kalevalan ja Shahnameh’n taiteen lisäksi henkilökohtaisia valokuvia. Nämä kuvat ovat kiinnitetty maalauksiin erittäin

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Jotain tuttua, jotain uutta

Feminismiä Afrikan sarvessa

Eritrean feminismi juontaa juurensa sotaan. Tunnustaako nationalistinen feminismi ihmisoikeuksia? Teksti ja kuvat Linda Nyholm Eritrea on yksi maailman sulkeutuneimmista maista. Maa itsenäistyi Etiopiasta vuonna 1993 kolmekymmenvuotisen sodan päätteeksi. Etiopian ja Eritrean välinen sota on vielä tänä päivänäkin eritrealaisen nationalismin ytimessä. Kestoltaan määrittelemätöntä, joissain tapauksissa elinikäistä kansalaispalvelusta perustellaan Etiopiasta maalatuilla uhkakuvilla. Sotilaita puhutellaan taistelijoina. Eritrealaisten naisten rooli sodassa on ollut poikkeuksellinen. Vuonna 1961 syttyneessä sodassa naiset asettuivat miesten rinnalle. Sama perinne jatkui vuonna 1998 sodan syttyessä uudelleen, kun veteraaninaissotilaiden tyttäret taistelivat sotilaina Etio­piaa vastaan. ”Vanhempani tapasivat taistelijoina suuressa sodassa. Äitini kertoi haasteistaan sodassa ja opetti minulle, että naiset voivat tehdä mitä

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Feminismiä Afrikan sarvessa

Meiltä meille

Kun Helsingin Kallio herää viikon viimeiseen arkipäivään, Koko Hubaralla ja Caroline Suinnerilla on aikaa katsoa eteen- ja taaksepäin. Nyt kannattaa olla tarkkana, koska historia tapahtuu tässä hetkessä eikä eilen. Takana on hektisten päivien sarja, joka on jatkunut viikkoja, kuukausia. Hubara on antanut haastatteluja liukuhihnalta, kun Ruskeat Tytöt -esseekokoelma tuli ulos maaliskuussa. Kirjan kanssa samaa nimeä kantaa Suomen ensimmäinen meiltä meille -verkkomedia. Maaliskuussa auennut Rus­keat Tytöt on pitänyt Hubaran lisäksi kiireisenä Suinnerin ja koko työryhmän. ”Kun aamulla herää, ei ole tarttenut miettiä, mitä sitä tekisi”, Hubara sanoo. Ennen kuin jatketaan siitä, mitä Hubara, Suinner ja 30-päinen jengi heidän kanssaan tekee, palataan

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Meiltä meille

Painavia sanoja kevyesti

Puhekaraoken seuraava teema on feminismi. Karaoke tuo ensimmäisenä mieleen oluesta tahmeat lattiat ja illan viidennen ”Joutsenlaulun”. Vaihtoehtojakin on. Puhekaraoke alkoi taiteellisesta kokeilusta, ja sitä on vedetty kohta jo seitsemän vuotta. Kotipaikkana on toiminut Helsingin Lavaklubi, mutta tapahtumia on järjestetty erilaisilla festivaaleilla ja taidetapahtumissa, myös Saksassa, Hollannissa, Virossa ja Belgiassa. Karaoken periaatteet pätevät: katalogista voi valita haluamansa puheen, jonka pääsee esittämään tekstityksen avittamana baariyleisölle. Puheita on eri aihealueista ja erilaisilta puhujilta Martin Luther Kingin I have a Dream -klassikosta aina Ilkka Taipaleen kasvisruokapäiväpuheeseen. Vaikka puhekaraoken teemat ja valikoimasta löytyvät puheet saattavat olla rankkojakin, niihin on helppo saada etäisyyttä puhekaraoken kontekstiin siirrettynä.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Painavia sanoja kevyesti

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan