Sara Mellerin, Milja Sarkkolan ja Noora Dadun näytelmät nousevat vereslihaisesta omakohtaisuudesta.
[…]
Q-teatteri on sukupolviteatteri, jolla on sukupolvenvaihdos käynnissä. Kuva Velda Parkkinen Vuonna 1989 aloittelevat näyttelijät Antti ja Leo Raivio ja Heikki Kujanpää päättivät Q-teatterin perustamisesta baariretkellään. Näin kertoo tuore Skavabölen pojista Kaspar Hauseriin -historiikki. Koko projektin primus motoriksi sittemmin päätyneellä Antti Raiviolla oli teatterille nimikin jo valmiina: tuoreiden Aurinko-, Mars- ja Venus-alkuisten teattereiden jatkoksi sopisi hyvin myös Kuu. Teatterikentällä uusi tulokas tarjosi kodin niille, joille ei ollut sijaa laitosteattereissa eikä jo vakiintuneissa ryhmäteattereissa. Se oli myös monelle vapauttava ohitustie ajan tiukimmasta turkkalaisuudesta. Melkein alusta asti Q on toiminut Helsingin Töölössä, Tunturikadulla sijaitsevassa elokuvateatteri Astran vanhassa tilassa. Teatteri on vuosien kuluessa vallannut
[…]
Anne Rautiaisen ja Leea Klemolan näytelmät eroavat enemmän muodoltaan kuin pääteemaltaan. Kuopion kaupunginteatterissa esitetään vielä lokakuun ajan surrealistisiin omakuviinsa liitetystä meksikolaisesta taidemaalarista Frida Kahlosta (1907–1954) kertovaa Fridaa. Anne Rautiaisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä käydään läpi Kahlon elämän tunnetuimmat käänteet alkaen taiteilijan loppuiäksi rampauttaneesta raitiovaunuonnettomuudesta. Taiteellisen uran kehittymisen rinnalla ja ehkä ohikin huomiota saa hänen myrskyisä yhteiselonsa kuvataiteilija Diego Riveran kanssa. Esityksen kantavana elementtinä on Kahlon Kaksi Fridaa -teos, johon taiteilija maalasi itsestään muotokuvat rinnakkain elävänä ja kuolleena. Asetelmaa toisintaa näyttämöllinen ratkaisu, jossa elämänjanoista Fridaa seuraa hänen kuollut minänsä, meksikolaiseen kuolleiden päivään viittaava nukketeatterihahmoinen luuranko. Toteutuksen ohittamaton vahvuus on sen symbolistisissa ja värimaailmaltaan eteläamerikkalaisen yltäkylläisissä näyttämökuvissa. Niiden tunnelma vaihtelee liikettä tulvivista
[…]
Zodiak ja Teatter 90° säväyttävät Helsingin juhlaviikoilla. Kansainvälisillä kulttuurifestivaaleilla kiertää aina teatteriesityksiä, joiden edellä kiirii kihisevä huhu poikkeuksellisen radikaalista ja vahvoja ristiriitoja synnyttäneestä taide-elämyksestä. Valitettavan usein esitys paljastuu ennakkoaallolla ratsastavaksi, falskiksi patsasteluksi. Tämän syksyn Helsingin Juhlaviikoilla Romeo Castelluccin Go Down, Moses edustaa tätä lajia tyylipuhtaasti. Kansallisteatterin Suuren näyttämön täyteen katsomoon ahtautuneelle yleisölle oli luvattu ennakkotiedoissa ”unenomaisia katkelmia, joissa toistuvat raamatulliset näyt, ihmiskunnan historia ja psyyken syvimmät kerrokset” ja jota ”leimaavat vahva visuaalisuus, poikkeukselliset äänimaisemat sekä kouriintuntuva kehollisuus”. Käytännössä esitys tarjosi jähmein näyttämökuvin makaaberin synnytyksen vessassa, itkevän vauvan jäteastiassa, ujeltavan koneen vinhasti pyörivään akseliin kietoutuneita peruukkeja, seksiä harrastavia luolaihmisiä ja historiallisen teleportaation mahdollistavan magneettikuvauslaitteen. Sokeeraaviksi tarkoitettujen
[…]
Sanoinkuvaamaton kauhu sopii hyvin teatteriin – se näet voi olla myös silmin näkemätöntä. Cthulhun kutsu on järjestyksessä toinen Aarne Lindenin ohjaama teatterisovitus H. P. Lovecraftin teoksesta. H. P. Lovecraft (1890–1937) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka mullisti kauhukirjallisuusgenreä. Hänen kirjoittama Cthulhu-mytologia on sittemmin ujuttanut lonkeronsa kirjallisuudesta elokuviin ja peleihin, sarjakuvista kuvataiteeseen ja musiikkiin. Vaikka Lovecraft ei suinkaan keksinyt kauhukirjallisuutta, voi häntä hyvinkin pitää Edgar Allan Poeen rinnastettavana uranuurtajana, joka on vaikuttanut laajasti perässään seuranneiden tuotantoon. Cthulhu-mytologia rakentuu lyhyistä novelleista ja tarinansirpaleista, joissa Suuret Muinaiset vaikuttavat ihmisten eloon. Muinoin tähdistä saapuneet, jumalten kaltaiset olennot uinuvat iäistä untaan maan povessa ja odottavat tähtien asettuvan
[…]
Kansallisteatterin mykkä Tabu ja Teatteri Vanha Jukon puhelias Kuolleen naisen maalauksia tuovat näyttämölle muutkin taiteenlajit. Nuorena kuollut Timo K. Mukka (1944–1973) kirjoitti pellolaisesta kokemusmaisemastaan nousevaa runollista proosaa. Hänen toinen teoksensa Tabu (1965) kertoo tarinan isänsä menettäneestä 13-vuotiaasta Milkasta, jonka saattaa raskaaksi hänen äitinsä miesystävä, merkitsevästi Kristus-Perkele nimeltään. Kristian Smeds on tuonut Tabun Kansallisteatterin lavalle näennäisen tunnistamattomassa muodossa. Esitys alkaa ja päättyy pitkiin, täysin pimeisiin jaksoihin, joita säestää harras, sähköisesti suodatettu viulumusiikki. Lavalla nähtävä taas jakaantuu Smedsille ominaiseen tapaan erillisiin, voimakkaisiin näyttämökuviin ankkuroituviin episodeihin. Tällä kertaa kokonaisuutta kannattelee esityksen läpi kulkeva vaitonaisuus. Lavalla nähdään vain kaksi näyttelijää, vanhempi nainen (Seela Sella) ja
[…]
Valtimonteatterin juhlanäytelmässä naiset alistavat toisiaan. Valtimonteatteri on Helsingin Kalliossa toimiva, vuonna 2000 perustettu kotimaisiin kantaesityksiin keskittyvä ammattiteatteri. Teatterin 15-vuotisjuhlanäytelmä on Jenni Toivoniemen ja Ulla Heikkilän yhdessä käsikirjoittama ja ohjaama Naisten juhla. Vahvasti naisnäkökulmaisen näytelmän roolit kuvaavat etenkin taiteilijapiirien kautta hahmottuvia sukupuoliroolistereotypioita sekä naisten uraan ja parisuhteisiin liittyviä selviytymisratkaisuja. Tarinassa vietetään elokuvaohjaaja Alman (Iida-Maaria Lindstedt) ja tanssija Essin (Outi Ikonen) parhaalle ystävälleen, viestintäpäällikkö Rebekkalle (Iida-Maria Heinonen) saarimökkiin järjestämiä polttareita. Paikalle on itsensä kutsumana lyöttäytynyt morsiamen narsistinen näyttelijä-äiti Salome (Mona Kortelampi), ja sinne ilmaantuu myös morsiamen ensirakkauden uusi tyttöystävä, pissismäinen mediakasvo Leyla (Aksa Korttila). Esityksen dramaturgia perustuu mutkikkaan ihmissuhde- ja kilpailuverkon paljastumiseen
[…]
Psyyke murtuu asunnon rajojen mukana Teatteri Takomon näytelmässä. Teatteri Takomon näyttelijä Joonas Heikkinen tuijottaa yleisöön ja haastaa yhden katsojista. Hän syyttää katsojaa siitä, että tämä on tullut teatteriin katsomaan väkivaltaa, tullut paikalle vain että näkisi näytelmän nimessä mainitun puukotuksen. Verikekkereitä ei ole luvassa, mutta väkivallan uhka on jatkuvasti läsnä. Joku ottaa aseen esiin ja toinen haluaisi ostaa tappovälineen. Yksi hyppää ikkunasta, toisen kotiin murtaudutaan keskellä yötä. Tuomas Timosen näytelmä Melusta valittanut puukotettiin lähestyy hetkittäin kauhua. Alibin sivuilta revittyä synkkyyttä reunustaa aina kuitenkin lakoninen huumori ja arkipäivän absurdius. Kauhun ja arkihuumorin leikkauspisteessä ovat mielenterveysongelmat. Katsoja alkaa epäillä, että ne ovat yhtä
[…]
Teksti Kerttu Matinpuro Moskovalainen dokumenttiteatteri on kulttuuriministeriön, poliisin ja vuokranantajien hampaissa. Moskovalaisessa Teatr.doc-teatterissa käy kesäkuun viimeisinä päivinä hulina. Pieni mutta kovaääninen dokumenttiteatteri joutuu muuttamaan. Taas kerran. Teatterin Facebook-sivulla yleisö on kutsuttu osallistumaan performanssiin nimeltä Teatr.doc:in seuraava muutto. ”Muutamme taas – kiitos virkavallan ja vuokranantajien – Spartakovskaja-kadulta Maliy Kazenniy -kujalle. Kutsumme teidät ja ystävänne osallistumaan tähän mukaansatempaavaan performanssiin! Tehtävänä on muutamassa tunnissa nopeasti ja laadukkaasti pakata 16 kuutiometriä teatterin kalustoa pakettiautoon. Sen lisäksi, että pääsette työskentelemään käsillänne, teillä on hieno mahdollisuus tutustua, keskustella ja ottaa selfie teatterin dramaturgien, ohjaajien ja näyttelijöiden kanssa!” Kesäkuinen muutto on jo toinen saman vuoden aikana. Viime
[…]
Kastanjakoira-teatteriesitys käsittelee hylkäämistä ja myötätuntoa ilman opettavaisuuden sävyä.
[…]
Voima Kustannus
Vellamonkatu 30 B 3 krs.
00550 Helsinki
voima(at)voima.fi
044 238 5109
Voima on painosmäärältään Suomen suurin kulttuurilehti. Se nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Lehti on ilmestynyt vuodesta 1999.
Voima sosiaalisessa mediassa