Edistys on huijaus, johon sukupolveni usko rakoilee

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.

Kun päätoimittajamme ehdotti, että teemme jutun Vimma-yhtyeestä, tarjouduin kirjoittamaan tuon jutun. Olisi hyvä, jos artikkelin kirjoittaisi suunnilleen samaan sukupolveen bändin jäsenten kanssa kuuluva toimittaja, sanoin.

Sain jutun kirjoitettavakseni.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sukupolvia. Niin on moni muukin suomalaisessa mediassa. 

Sukupolvesta on tullut kattokäsite, eräänlainen horoskooppi, jolla selitämme ja jäsennämme kokemustamme maailmasta. Ongelmalliseksi tämä käy, jos kokemus tiettyyn sukupolveen kuulumisesta alkaakin määrittää tätä kokemusta – semminkin, kun maailmankuvaa selittävät lukemattomat muut tekijät syntymäajan lisäksi. 

On sukupolvilla kuitenkin horoskooppeja suurempi merkitys. Toimittaja Heikki Aittokoski kirjoitti keväällä Hesarissa nuorten (hänen mielestään) erikoisista harrastuksista: leipomisesta, viljelystä, käsitöistä ja muista grannycore-asioista.

”Nyt nuoriso kaipaa hidasrytmistä maailmaa juuri TikTokissa, kertoo The Economist. Siinäpä vasta ristiriita”, Aittokoski kirjoittaa.

Ristiriita on kuitenkin ennen kaikkea näennäinen ja kertoo kirjoittajan sukupolvitaustasta. Algoritmiset verkkoalustat, Tiktok mukaan lukien, ovat nykyaikana ympäristö kaikelle ajanvietteelle ja vuorovaikutukselle siinä missä ennen vanhaan aikaa vietettiin, en minä tiedä, ehkä kaduilla notkuen tai ehkä jossain kavereiden nurkissa lorvien, kai?

Aittokoski kyllä tunnistaa, että palstaviljelyn kaltaisten harrastusten pariin vetäytyminen voi olla vastareaktio maailman tilaan. Oman sukupolveni silmälaseilla ymmärrän, että se on oikeastaan ainoa järkevä reaktio siihen maailmaan, jonka Aittokosken sukupolvi on meille rakentanut.

USEIN SUKUPOLVIA KATSOTAAN määrittävän sukupolvikokemusten. Sellaisten kuin Vanhan valtaus (ok, boomer), Koijärvi-liike (muinaista), tai vaikka 90-luvun lama (mitä se edes tarkoittaa, kun talous tuntuu nyt olleen kriisissä kohta 20 vuotta putkeen?). Kokemukset eivät ikinä kosketa koko ikäluokkaa, mutta se ei tee niistä merkityksettömiä.

Yksi syy sille, miksi halusin kirjoittaa jutun Vimmasta oli, että halusin siinä palata erääseen omaan sukupolvikokemukseeni, uuteen ympäristöliikehdintään, joka nousi 2020-luvun taitteessa. Siinä tiivistyi pettymys sitä kohtaan, ettei Suomen ympäristömielessä edistyksellisenä näyttäytynyt hallitus tehnyt läheskään riittäviä ilmastotoimia.

Erityisesti kesä 2021 tuntui olleen täynnä mielenosoituksia, joissa saattoi hyvinkin kuulla Vimman esiintyvän. Vaikka seurasin tätä liikehdintää hieman sivusta, tuntui silloin siltä, että maailma saattaisi oikeasti muuttua.

Nyt muutamaa vuotta myöhemmin tunnelma on erilainen: ”Ihan vitun darkki meno kaikkialla”, kommentoi Vimman laulaja Eeva Rajakangas haastattelussa. (Ajan muutosta ympäristöliikkeissä ja politiikassa käsittelevät tuoreessa kirjassaan myös väitöskirjatutkijat Jooseppi Räikkönen ja Amos Wallgren, joita myös haastattelin hiljattain Metsä, maailma ja me -podcastiin.)

Tuntuu siltä, ettei vanhempien sukupolvien ole helppoa ymmärtää sitä, millaisena maailman näkee, kun eskaloituva ekokriisi on aina ollut osa elämää – ja tulee aina myös olemaan. Ja samalla kun ihmiskunnan olemassaolon ekologiset perustukset murenevat, muttuvat myös kulttuuri, työelämä ja yhteiskunta ympärillämme aina vain vieraannuttavammiksi ja epäinhimillisemmiksi.

KEVÄÄLLÄ KOHISTIIN SIITÄ, miten Yhdysvalloissa nuoret buuasivat valmistujaispuheissaan tekoälyyn viitanneille juhlapuhujille. Reaktio hämmensi: eihän teknologiaan kasvaneen sukupolven pitäisi näin reagoida?

Juuri näin sukupolvemme kuitenkin reagoi, ja reaktio on ainoa järkevä. Ylle linkkaamassani Ylen jutussakin juuri nuoret aikuiset suhtautuvat tekoälyyn kriittisesti.

Ja tietenkin suhtautuvat, meidän sukupolvemme on nähnyt miten teknologia toisensa perään on tuotu markkinoille kivana lisänä arkeen mutta päätynyt paskoontumaan ja muuttumaan lähinnä huomiokykymme rapauttavaksi ryönäränniksi. Ja nytkö pitäisi innostua tekoälystä, joka taas ”tehostaa” kaikkea ympärillämme?

Ajatus kääntyy käsitykseen edistyksestä.

Ihmiskunnan suurta projektia Maapallolla on etenkin teollistumisesta ja fossiilisten polttoaineiden laajamittaisesta käyttöönotosta asti leimannut irtautuminen riippuvuudesta luonnon järjestelmistä. Tämä kehityssuunta on ollut niin vahva, että se leimaa kokonaisten sukupolvien ajatusmaailmaa varsinkin länsimaissa. Tämä kehitys on ollut myös osa kapitalismin paraatimarssia kohti maailmanvaltaa, millä on perusteltu kaiken läpäisevää tehostamista, nopeuttamista ja parantamista.

Jatkuvan kasvun on luvattu turvaavan hyvinvoinnin, ja ympäristöongelmatkin saataisiin korjattua arjen pienillä muutoksilla – vaihtamalla nyt vaikka autot sähköisiin.

Olemme siirtyneet yhä digitaalisempaan, yhä automaattisempaan ja yhä ulkoistetumpaan yhteiskuntaan, jossa jopa sosiaaliset yhteydet on annettu ulkomaisten digitalustojen hoidettaviksi. Ja kaiken tämän piti tehdä meistä onnellisempia, terveempiä ja vauraampia.

Samalla juuri tämä ihmisen irroittautuminen maailmasta ympärillämme, ekosysteemeistä ja sosiaalisista yhteisöistä on tehnyt ihmislajin taivalluksesta tällä planeetalla aina vain vittumaisempaa.

Usko ”edistykseen” rakoilee, kun töitä ei löydy ja tappohelle kärventää.

Palstaviljelyssä alkaa nähdä senkin edun, että kun ruokaturva romahtaa, voi olla ihan hyödyllistä osata viljellä jotain ilman venäläisellä maakaasulla tehtyjä lannoitteita.

TÄMÄN KOLUMNIN MYÖTÄ Voiman toimitus toivottaa hyvää viljelykesää kaikille lukijoille! Keskiviikkokolumni palaa ohjelmistoon taas elokuussa.

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.