Katusulkujen musiikkia

Kesällä 2021 tuntui, että maailma saattaisi muuttua.

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli oli julkaissut hälyttävän raporttinsa ilmakehän puolentoista asteen lämpenemisestä muutamaa vuotta aiemmin. Muistan, miten edellisiä eduskuntavaaleja oli kutsuttu ilmasto- ja luontovaaleiksi. Niiden jälkeen Suomi sai keskustavasemmistolaisen hallituksen, jonka ilmastotavoite oli kunnianhimoinen.

Suuri muutos ympäristöpolitiikassa jäi kuitenkin tapahtumatta. Pettymys ei kuitenkaan kanavoitunut apatiaan vaan toimintaan.

Yhä useampi tuntemani ihminen liittyi Elokapina-nimiseen ympäristöliikkeeseen, osoitti mieltään kaduilla ja oli valmis myös kansalaistottelemattomuuteen kiinnittääkseen huomiota ilmastotoimien riittämättömyyteen. Tätä heräämistä voisin kuvata jonkinlaiseksi sukupolvikokemukseksi.

Kansalaistottelemattomuudesta Elokapina tuli tunnetuksi. Kun edellisenä syksynä poliisi oli suihkuttanut väkivallattomia mielenosoittajia pippurikaasulla Helsingin Kaisaniemessä, yhä suuremmat joukot lähtivät kaduille. Aina ties millä katuosuudella oli käynnissä spontaaneja festivaaleja.

Mielenosoituksesta tulee kuin festivaali, kun sinne kutsutaan artisteja esiintymään, sanoo Pessi Jouste, joka soittaa viulua Vimma-yhtyeessä. Jos jonkin yhtyeen keikan on sattunut näkemään Elokapinan mielenosoituksessa, on varsin todennäköistä, että kyseessä on ollut juuri rockia ja folkia yhteiskunnallisiin sanoituksiin yhdistävä Vimma.

Lopulta maailma ei muuttunut vuonna 2021, ja nyt tuo aika tuntuu kaukaiselta.

PESSI JOUSTE JA VIMMAN laulaja Eeva Rajakangas ovat saapuneet keväisenä iltana 2026 Voiman toimistolle keskustelemaan yhtyeestä, aktivismista ja siitä maailmasta, johon olemme kasvaneet ja jossa elämme.

Yhtyeellä on käynnissä tulevan neljännen albumin äänitysviikko: ensin pari päivää treenejä Helsingissä ja sitten siirtyminen Sipooseen studiolle äänittämään. Haastattelulle ja kuvauksille on ollut koko keväänä vain muutama  ajankohta, jolloin seitsenhenkinen yhtye on koolla.

Nyt sitä juuri miettii, että mitä haluaisi seuraavalla levyllä sanoa, Rajakangas sanoo. Ongelma on, että ajatukset vanhenevat nopeasti, kun poliittinen ilmapiiri muuttuu. Musiikin julkaisemisen prosessit ottavat aikansa: esimerkiksi Vimman edellisessä albumissa kuuluu Rajakankaan mielestä kesän 2021 henki.

”Se aika tuntuu tosi voimakkaalta ja naiivilta ja kultaiselta”, Rajakangas sanoo.

”Ja nyt sitten, ihan vitun darkki meininki kaikkialla.”

Kehossa tunne on nyt samankaltainen kuin vuonna 2018, Jouste kuvailee, samalla tavalla epätoivoinen. 2020-luvun alusta on kuitenkin jäänyt vahva ”potentiaalin fiilis” ihmisistä ympärillä.

”Ehkä pitäisi tehdä joku uskon askel eteenpäin. On vähän sellainen tulvavalli-fiilis, että patouma on taas aika monta vuotta kasvanut.”

Me, jotka olemme syntyneet vuosituhannen taitteen tienoilla, olemme kuulleet ympäristöasioista läpi koko lapsuutemme, nuoruutemme ja aikuisuutemme. Koulussa opetettiin, että lajittele roskat, sammuta valot ja kulje julkisilla, koska pienillä teoilla jokainen meistä voi pelastaa planeetan.

Ja vaikka näin toimimme, olemme nyt tässä: Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteesta huolimatta puolentoista asteen lämpeneminen on mitä todennäköisimmin ylitetty pysyvästi, ja ilmastojärjestelmän peruuttamattomat keikahduspisteet lähestyvät uhkaavasti tai on jo ylitetty. Pienet teot eivät riittäneet.

Uusissa ympäristöliikkeissä tiivistyi jotain turhautumisesta siihen, että päättäjät pelasivatkin koko ajan eri säännöillä kuin koulussa opetettiin. Monet niihin osallistuneista lopulta myös uupuivat, koska kaikesta työstä huolimatta maailma tuntui menevän vain taaksepäin.

Rajakangas kertoo yrittäneensä sanoittaa auki sitä, että ei ole kestävää uupua ja vaipua masennukseen. Niin kävi monille aktivisteille noina vuosina.

Aktivistien ei kuulu kestää kaikkea, Rajakangas sanoo. Vertauskuva löytyy retkeilystä: Jotta rinkkaa jaksaa kantaa, pitää se heittää joskus myös pois selästä. ”Mietin, mikä voisi olla kollektiivinen repun heitto tällaisessa alhon ajassa.”

VUONNA 2018, KUN IPCC:n raportti julkaistiin, Vimma valmisteli esikoisalbumiaan.

”Ajateltiin, että ei me voida jatkaa musiikin tekemistä, jos meininki on tällaista”, Rajakangas sanoo. ”Mutta studio oli jo varattu, ja levy oli pakko tehdä.”

”Me oltiin nuoria ja opittu, että taiteella voi vaikuttaa niin, että taiteen aiheissa käsitellään jotain”, Pessi Jouste lisää. 

”Ihan vitun darkki meininki kaikkialla.”

Syntyi ”dystopia-albumi”, esikoislevy Meri ja avaruus. Sen jälkeen yhtye keskusteli siitä, että onko väärin tehdä musiikkia aiheesta, joka on ”in”. Onko kyse lopulta vain itseviherpesusta? Piti miettiä, miten taiteella voisi oikeasti tehdä jotain.

Suorempi toiminta Elokapinassa alkoi kiinnostaa, Jouste sanoo.

”Jotta voi tehdä poliittista taidetta, pitää elää poliittista elämää. Sitä erittää, mitä vetää elimistöön.”

Vimma luki teoriaa artivismista, aktivismin ja taiteen yhdistämisestä. 

”Miten olla soittavalla ruumillaan estämässä jotain”, Rajakangas antaa esimerkin.

Musiikin ympärille voi luoda yhteisöjä, yhtye ymmärsi. Pienet hetket musiikin ja aktivismin parissa osoittivat, että ”meitä tarvitaan tässä”, Rajakangas sanoo.

Mielenosoituksissa esiintymisessä on esiintymisen tarkoitus käsillä, Rajakangas sanoo. Yhteisöille esiintyminen on merkityksellistä.

”On outo juttu esiintyä ihmisille, joita ei tunne”, Jouste jatkaa.

”Kutsukaa vanhanaikaiseksi, mutta se tuntuu jotenkin väärältä, yli-individualistiselta. Miksi tää ihminen soittaa juuri näille ihmisille tätä musiikkia? Idea voi olla vain viihdyttää tai tuottaa jokin tunnekokemus, mutta sitten herää syvempiä kysymyksiä: Miksi viihdyttäminen on tärkeää? Minkälaisia tunnekokemuksia? Mitä halutaan saada aikaan?”

Jo ennen mielenosoitusta musiikilla on merkitystä. Ihmiset ovat kertoneet Vimman musiikin rohkaisseen lähtemään mielenosoitukseen, Rajakangas sanoo. Musiikista voi saada suojakilven.

”Musa voi tuoda sen fiiliksen, että okei vittu ihan sama, nyt lähetään vaan tekee.”

ELOKAPINALLE ONKIN kehittynyt omanlaisensa musiikillinen identiteetti.

Lokakuussa 2021 se järjesti mielenosoituksen Helsingin Pitkälläsillalla. En itse ollut paikalla, vaan koin tapahtuman median, kuvien ja videoiden välityksellä. Synkkenevä syysilta ja mielenosoittajista huokuva ahdistuksen ja päättäväisyyden yhdistelmä tarttui mieleeni ja korosti sen kesän loppua, jolloin maailma olisi voinut muuttua.

Musiikintutkija Sini Mononen kirjoittaa Musiikki-lehdessä musiikin roolista tuossa mielenosoituksessa. Osa aktivisteista tukki liikenteen istumalla tiellä, ja osa kulki heidän joukossaan soittaen erilaisia soittimia sähkökitarasta huiluun ja trumpetista mandoliiniin. Monoselle kerrottiin, että muusikoita oli kutsuttu paikalle luomaan toivotunlaista tunnelmaa: ylevää ja rauhallista mutta surullista.

Soittajat sekä improvisoivat että toistivat lyhyttä melodiaa, jota paikalle sattunut Mononen äänitti puhelimellaan ja johon osa mielenosoittajista yhtyi laulamalla yhtä sanaa: ”katoaa”.

Mielenosoittajat tunsivat kappaleen sekä nimellä Siltalaulu että Katoaa, ja sen oli säveltänyt Vimman kosketinsoittaja Aino Kallio.

Poliisi otti lopulta kiinni 123 mielenosoittajaa. Musiikki oli kuitenkin luonut jännitteiseen mielenosoitukseen rauhallisen ilmapiirin, Mononen kirjoittaa. Eräs mielenosoittajista kertoi Monoselle tunnelman olleen niin turvallinen ja lämmin, että oli soittanut viulua ensimmäistä kertaa julkisesti.

KUN AVAAN AUTON oven sipoolaisen äänitysstudion pihassa, ensimmäinen havainto on läpitunkeva hiljaisuus. Huhtikuisten värittömien peltojen autius huokuu rauhaa.

Olemme saapuneet kuvaajan kanssa tapaamaan Vimmaa studiolle, jossa jutun kuvat otetaan. Nyt paikalla on koko yhtye: Jousteen ja Rajakankaan lisäksi jo mainittu Aino Kallio, Roope Jokinen (viulu), Santeri Kettu (basso), Vilho Louhivuori (rummut) ja Kalle Outila (kitara).

Olen itse tutustunut Vimmaan 2020-luvun alkuvuosina, mutta yhtye on ollut olemassa paljon pidempään, Rajakangas ja Jouste kertovat. Jouste ja Rajakangas muistelevat tutustuneensa toisiinsa 13-vuotiaina, jotkut aiemminkin.

Vimma perustettiin niin kuin kaikki bändit, Jouste sanoo: ”Oltiin, että ’perustetaan bändi’ ja sitten se perustettiin.”

Vimma on kasvanut ja kehittynyt vuosien saatossa. Instrumentaalista musiikkia soittaneeseen bändiin tuli mukaan laulu, sitten puhaltimia ja lisää kitaroita… Nyt se on pienentynyt ja toiminut nykyisellä kokoonpanolla kahdeksisen vuotta, Rajakangas kertoo.

Onko kyse lopulta vain itseviherpesusta?

Nykyisin se on bändille pitkä ikä, Jouste huomauttaa. Ihmiset tekevät jotain puoli vuotta ja vaihtavat sitten seuraavaan.

Jäsenten lähtökohdat ovat indie-yhtyeelle tyypilliset: Tampereen konservatorio ja Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon lukio. Onko Vimma nimenomaan tamperelainen proggis?

”Ihan ehdottomasti, ja kyllä sen huomaa”, Jouste naurahtaa. Yhtye on löytänyt tiensä uuden tamperelaisen Lördag-levy-yhtiön rosteriin, ja se tuntuu mukavalta.

Vimmalaiset ovat koulutettuja muusikoita. ”Vahingossa tai tahtomattaan”,  Rajakangas muotoilee. Miten se näkyy?

”Se tuo meille yhteisen kielen”, Rajakangas sanoo. Siis verrattuna joihinkin proggiksiin, joissa on ”oikeasti punk-meininki”.

Samalla musiikkiopinnot ovat vimmalaisille myös jotain, mitä tarkastella kriittisesti. On paljon mistä pyristellä pois, Rajakangas sanoo.

”Koska on kulkenut etuoikeutetun lapsen polkua perheestä, jossa on ollut varaa harrastaa musiikkia, pitää miettiä, mitä tekee sillä.”

”Pitää aina miettiä, että miksi ylipäänsä tekee musaa. Mistä pitää tehdä biisejä, mistä pitää kirjoittaa?” Jouste sanoo. Se voi vaatia joistain asioista pois oppimista.

”Kun oppii pois siitä, että tekee musiikkia jonkin akateemisen hienostuneisuuden tai estetiikan takia, voi miettiä uusia juttuja.”

Vimmassa tämä poisoppiminen on tapahtunut rinnan maailmankuvan kehittymisen kanssa. Saman suunnan, jonka näkee bändin lyriikoissa, kuulee myös musiikissa, koska ne ovat samaa prosessia, Jouste kuvaa.

Aktivismin ja maailman muuttamisen keskiössä on lopulta yhteiskunnassa vallitsevien väärien arvojen muuttaminen, Jouste sanoo. Omien arvojen pitää näkyä tekemisessä, kuten bändin työkulttuurissa. Esimerkiksi niin, että vaikka äänitysviikolla aikaa on rajallisesti, pitää huolehtia, ettei työskentelystä tule ”uskomatonta kapitalistista puristamista”.

Yhteistyötä täytyy myös hoivata.

”Se on aika ärsyttävää välillä – seitsemän ihmistä, kaikki eri mieltä, ja sitten on vielä tuottaja ja äänittäjä, jotka on nekin eri mieltä”, Rajakangas sanoo. Mutta kaikki on hyvää harjoitusta kompromissien tekemiseen. Yhteistyö vaatii niitä.

Toiminnan kestävyyttä on auttanut myös Koneen säätiön apuraha. On vaikea olla idealistisen tasa-arvoinen, jos vain yhdellä on varaa olla töissä yhtyeessä. Tulevan levyn biisit ovatkin syntyneet aiempaa tasaisemmin eri jäsenten työskentelystä.

Entä auttavatko aktivismissa opitut työskentelytavat kohti reilua työkulttuuria?

Näkyy se taustalla, Rajakangas arvioi. Vaikka vimmalaiset ovat osallistuneet aktivismiin eri määrissä, valuvat aktivismin opit osallistujien kautta myös muihin työkulttuureihin.

”Paljon tulee myös kantapäästä”, Jouste sanoo.

”Ja virheistä voi oppia”, Rajakangas lisää.

”KOSKA ME OLLAAN tällanen viherpesubändi, meitä pyydetään asioihin, joissa tarvii jotenkin viherpestä tilanne”, Rajakangas sanoo. Tämä on vienyt Vimman myös outoihin tilanteisiin. Kysymys siitä, mihin vetää raja, on monimutkainen – esimerkiksi suurten festivaalien yhteistyökumppaneissa voi olla Atrian kaltaisia yhtiöitä.

Yrityskeikkoja Vimma ei ole tehnyt, järjestökeikkoja kyllä, Jouste sanoo.

On hyvä kerätä kokemuksia erilaisista paikoista, Rajakangas sanoo.

”Ja ihan vaan kerätä rahaa”, lisää Jouste.

Eduskuntatalon edusta on varmaan Vimmalle tutuin keikkapaikka, Jouste sanoo. Rajakangasta ja Joustetta aktivismi on vienyt erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin Suomessa.

”Etelästä Viiankiaavalle ja Aalistunturille”, Rajakangas kuvaa. Kokemukset ovat päätyneet myös musiikkiin.

Esimerkiksi Bensa 95 -kappale kertoo siitä, miten Rajakangas ajoi Jousteen ja liudan muita aktivisteja pakettiautolla Sodankylän Viiankiaavalle, jossa kaivosyhtiö teki koeporauksia luonnonsuojelualueelle kaavailtua kaivosta varten.

Rajakankaalle maalattiin Matti Näsä -viikset, ja alter ego onnistui Tampereen murteella ja ajotaidotonta esittämällä saamaan pakettiauton vartijoiden ohi porausalueelle.

”Se oli sitä taiteella vaikuttamista”, Rajakangas sanoo nyt.

”On outo juttu esiintyä ihmisille, joita ei tunne.”

Antrasiitille-kappale kertoo kivihiilen palasta, joka vietiin Hankoon pysäytetystä venäläistä hiiltä kuljettaneesta junasta. (Nykyisin pala on haudattuna Helsingin Kansalaistorin nurmikkoon.)

Sateenkaari ja ilmapallo kertoo teltassa hengailusta mielenosoituksessa, Kapina on kuumaa kannustaa suoraan toimintaan. Sen musiikkivideokin kuvattiin kansalaistottelemattomasti.

Pari apulaista, mukana Rajakankaan isä, pysäyttivät liikenteen Eduskuntatalon edessä Mannerheimintiellä ja Rajakangas soitti poliisille ilmoittaakseen mielenosoituksesta. Seurasi suunnilleen seuraava sananvaihto:

”Mihin olette sitä järjestämässä?”

”Mannerheimintielle.”

”Milloin tää mielenosoitus alkaa?”

”Öööö, nyt.”

Sitten bändi käveli ajoradalle, aloitti keikan ja muutaman kymmenen hengen ”mielenosoitus” pomppi kappaleen tahdissa muutaman minuutin. Video saatiin purkkiin.

KESÄKUUSSA VIMMA nousee lavalle Greenpeacen järjestämällä Nousu-festivaalilla Vuoden huiputus -gaalassa. Siellä on tarkoitus palkita vuoden pahin viherpesijä.

Niin kuin Nokia-areena on Tapparan kotikenttä, voi tämän ajatella olevan sitä Vimmalle. Yleisö selvästi tuntee yhtyeen, mikä ei ehkä ole ihme, sillä ensimmäisenä kappaleena kuultava Pestään kädet on inspiroitunut juuri Vuoden huiputus -palkinnosta.

(Gaalassa selviää, että tänä vuonna palkinnon voittaa Atria.)

Vimma ei pelkää ottaa kantaa, mutta millaisia utopioita sillä on?

”Todella pitkän aikavälin utopia on, että elämä olisi kestävää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta”, Jouste sanoo. ”Jos asiat olisi noin, sitten mikä tahansa olisi mahdollista.”

Kestävässä maailmassa esimerkiksi teknologia ei olisi sellainen uhka ympäristölle kuin nykyään, Jouste pohtii. Sekin saisi kehittyä tuhansia vuosia, ja maailmasta voisi tulla jotain mitä me emme edes osaa kuvitella.

Eikä tämä utopia ole edes niin kovin kaukainen kuin joskus tuntuu. Ilman hiilinielujen romahdusta Suomi voisi olla lähes hiilineutraali jo nyt, Jouste huomauttaa. Elokapinan radikaalina pidetty hiilineutraaliustavoite vuodelle 2025 olisi voitu saavuttaa.

Kestävyysajattelun vaikeus tuntuu Jousteesta erikoiselta.

”Miksei voi ottaa silmää käteen ja katsoa, minkä verran pystyy kuluttamaan niin, että elämä olisi kestävää edes seuraavat pari sataa vuotta.”

”On pöljää, ettei vain tehdä ennallistamisprojekteja, joilla saataisiin nielut aiemmalle tasolle. Tehtäisiin vaikka vuoteen 2035 ulottuva suunnitelma, ja saataisiin nielut päästöjen tasolle. Kunhan vain Metsähallitus ja metsäyhtiöt suostuisivat siihen.”

Utopia voi olla lähempänä kuin arvaisimmekaan. Osoituksen siitä, että yhteiskuntaa todella voi muuttaa, saa joskus yllättäviltä tahoilta.

”Yksi asia, minkä nää fucking törkyjyrät, trumpit ja Purran hallitus on opettaneet, on, että oikeasti isoja muutoksia voidaan tehdä aika nopeasti.”

Entä mitä Vimma aikoo sitten seuraavaksi käsitellä?

Ainakin esillä tulevat olemaan arki, utopiat, suru ja luopuminen. Levy ilmestyy marraskuussa.

”Sanoisin, että ehkä teema on jollain tavalla tämä alhon aika”, Jouste sanoo.

Syksyllä Vimma lähtee kiertueelle Tiisu-yhtyeen kanssa. Bändit järjestävät keikkoja eri puolilla Suomea yhteistyössä luonnonsuojeluyhdistysten kanssa. Niillä käsitellään paikallisia kysymyksiä, erityisesti luontokäytäviä. Ne yhdistäisivät olemassa olevia luonnonsuojelualueita ja korjaisivat suojellun luonnon pirstaleisuutta.

Taas on löytynyt uusi tapa tehdä aktivismia musiikin keinoin.

Voiman metsätoimitusta tukee Koneen säätiö Metsän puolella -apurahalla.