Kesällä 2021 tuntui, että maailma saattaisi muuttua.
Hallitustenvälinen ilmastopaneeli oli julkaissut hälyttävän raporttinsa ilmakehän puolentoista asteen lämpenemisestä muutamaa vuotta aiemmin. Muistan, miten edellisiä eduskuntavaaleja oli kutsuttu ilmasto- ja luontovaaleiksi. Niiden jälkeen Suomi sai keskustavasemmistolaisen hallituksen, jonka ilmastotavoite oli kunnianhimoinen.
Suuri muutos ympäristöpolitiikassa jäi kuitenkin tapahtumatta. Pettymys ei kuitenkaan kanavoitunut apatiaan vaan toimintaan.
Yhä useampi tuntemani ihminen liittyi Elokapina-nimiseen ympäristöliikkeeseen, osoitti mieltään kaduilla ja oli valmis myös kansalaistottelemattomuuteen kiinnittääkseen huomiota ilmastotoimien riittämättömyyteen. Tätä heräämistä voisin kuvata jonkinlaiseksi sukupolvikokemukseksi.
Kansalaistottelemattomuudesta Elokapina tuli tunnetuksi. Kun edellisenä syksynä poliisi oli suihkuttanut väkivallattomia mielenosoittajia pippurikaasulla Helsingin Kaisaniemessä, yhä suuremmat joukot lähtivät kaduille. Aina ties millä katuosuudella oli käynnissä spontaaneja festivaaleja.
Mielenosoituksesta tulee kuin festivaali, kun sinne kutsutaan artisteja esiintymään, sanoo Pessi Jouste, joka soittaa viulua Vimma-yhtyeessä. Jos jonkin yhtyeen keikan on sattunut näkemään Elokapinan mielenosoituksessa, on varsin todennäköistä, että kyseessä on ollut juuri rockia ja folkia yhteiskunnallisiin sanoituksiin yhdistävä Vimma.
Lopulta maailma ei muuttunut vuonna 2021, ja nyt tuo aika tuntuu kaukaiselta.
PESSI JOUSTE JA VIMMAN laulaja Eeva Rajakangas ovat saapuneet keväisenä iltana 2026 Voiman toimistolle keskustelemaan yhtyeestä, aktivismista ja siitä maailmasta, johon olemme kasvaneet ja jossa elämme.
Yhtyeellä on käynnissä tulevan neljännen albumin äänitysviikko: ensin pari päivää treenejä Helsingissä ja sitten siirtyminen Sipooseen studiolle äänittämään. Haastattelulle ja kuvauksille on ollut koko keväänä vain muutama ajankohta, jolloin seitsenhenkinen yhtye on koolla.
Nyt sitä juuri miettii, että mitä haluaisi seuraavalla levyllä sanoa, Rajakangas sanoo. Ongelma on, että ajatukset vanhenevat nopeasti, kun poliittinen ilmapiiri muuttuu. Musiikin julkaisemisen prosessit ottavat aikansa: esimerkiksi Vimman edellisessä albumissa kuuluu Rajakankaan mielestä kesän 2021 henki.
”Se aika tuntuu tosi voimakkaalta ja naiivilta ja kultaiselta”, Rajakangas sanoo.
”Ja nyt sitten, ihan vitun darkki meininki kaikkialla.” […]
