Toukokuun levyarvioissa Unta, Captain Yaffacake & Brother Shubie sekä Osmo Tapio Räihälä

Unta: Miasma

Omakustanne 2025

Unta eli Unna Takalo tekee unenomaista elektronista musiikkia, joka erottuu elektronisen popin valtavirrasta rikkaan omaperäisellä ilmaisullaan. Artistin viime vuonna ilmestynyt levy Miasma osoittaa suuntaa uudelle suomalaiselle elektroniselle popmusiikille. Unta on maininnut esikuvakseen yhdysvaltalaisen indiepopartisti Grimesin, jonka vaikutteet ovat havaittavissa etenkin Miasman pehmeimmissä ja leijailevimmissa osioissa. Untan musiikki on kuitenkin Grimesin tuotantoa särmikkäämpää ja tummasävyisempää. Miasmalla voi ajoittain kuulla kaikuja kokeellisen elektronisen musiikin rajoja koetelleen sveitsiläisen Aïsha Devin intensiivisestä musiikista.

Miasman äänimaisema on tavattoman rikas. Ensikuulemalta huomio kiinnittyy hienoihin melodioihin, voimakkaisiin bassosaundeihin ja rytmiseen vaihtelevuuteen, mutta seuraavilla kuuntelukerroilla esiin nousee loputtomasti taiten hiottuja yksityiskohtia. Levyn musiikki pääsee oikeuksiinsa hyvällä äänentoistolla ja suurella äänenvoimakkuudella kuunneltuna. Suomen kielen äänteillä, tavuilla ja sanoilla leikittelevän Untan lauluääni on herkkä, eteerinen ja hypnoottinen.

Unta on tehnyt myös musiikkivideoita, jotka ovat psykedeelisyydessään ja surrealistisuudessaan katsomisen arvoisia. Artistin Miasman jälkeen julkaisemat kappaleet Kai ai un un ja Daughter kertovat, että hän etsii edelleen uusia muotoja omintakeiselle ilmaisulleen.

Mika Pekkola

Captain Yaffacake & Brother Shubie: Dubhuman

Boom Bird 2026

1970-luvun loppupuolella varhaisteini-ikäiset Sam Yaffa ja Janne Haavisto testailivat dubin tekemistä kasettinauhurien avulla. Ennen kuin dub-raketti ehti kiertoradalle, heidän tiensä erkaantuivat, kuten elämässä niin usein tapahtuu. Vanhemmat meistä tuntevat Yaffan Hanoi Rocksista ja ehkä The New York Dollsistakin, nuoremmat kenties televisiosta. Haavisto puolestaan ehti perustamaan esimerkiksi Laika and the Cosmonaustsia ja The Farangsia.

Nyt tähdet ovat asettuneet oikeaan asentoon ja kaverukset ovat päässeet jatkamaan dubin parissa nimillä Captain Yaffacake ja Brother Shubie. Dubhuman-albumia voisi kuvailla tyyliltään trooppiseksi dubiksi. Meno ei ole erityisen jumittavaa, ja dubille ominaisten pörinöiden ja kaikujen päälle on lisätty muun muassa steelpan-fiilistelyjä. Ei ole ollenkaan synkeää. Käsillä on erinomainen levy lämpimiin ja valoisiin kesäiltoihin, ja miksei kaikkiin hetkiin, joiden toivoisi olevan juuri sellainen ilta.

Jari Tamminen

Osmo Tapio Räihälä: Extinction

Uvuloid 2026

Ilmastonmuutos, lajikato, merten saastuminen… kansilehdessä Osmo Tapio Räihälä kertoo, että näiden kauheiden asioiden takia tämä levy täytyi tehdä. Hän voisi protestoida, mutta säveltäjän eetos on säveltää. Niinpä hän on saanut aikaan sangen abstraktia nykymusiikkia, jonka harmoniat eivät ole tonaalisia, eli perussävellajit ja niiden tärkeät intervallit eivät ole teoksen tukirakennetta. Extinction-albumi on rohkeaa ja ravistelevaa orkesterimusiikkia.

Swarm kertoo parvista, suurista pienten eläinten joukoista. Ne kiertelevät kohti yhteistä päämäärää, kuten tekevät Avanti-orkesterin jouset. Vaikka jokainen kappale voi olla dystooppiselta melankolialtaan suorastaan pelottava, silti niissä on syvää inhimillisyyttä. Perkussiot muistuttavat maapallosta, ihmisen tärkeimmästä kodista, ja sen sateiden ja myrskyjen äänistä. Biodegradable Kiss on matka kohti suudelmaa, josta syntyy uutta. Huilisti Kaisa Kortelainen tarjoaa biisissä parastaan. Oil Today Water Tomorrow on levyn dramaattisinta antia. Anna-Sofia Anttosen särisevä saksofoni kertoo ihmisen röyhkeydestä, kun tämä riistää luonnonvaroja. Sotahan tästä menosta syttyy.

Iida Simes