Lehmät laiduntavat luonnonlaitumella, kanat tepastelevat aitauksessa, kasvihuoneissa on syyskuun alussa vielä tomaatteja. Pelloilla viljellään muun muassa vehnää, ohraa, kauraa ja rypsiä. Puutarhoissa ja kasvihuoneissa kasvaa esimerkiksi papuja, herneitä, salaattia, sipulia, luumuja ja aprikooseja.
Lassilan tila sijaitsee Tuusulanjärven länsilaidalla Sarvenkallion ulkoilualueen vieressä. Lannoitteena käytetään lantaa lähitiloilta sekä Tuusulanjärven lietettä, mikä vähentää järven rehevöitymistä.
Tila toimii osana Oma maa -osuuskuntaa, joka tuottaa ruokaa jäsenilleen, jo noin sadalle kotitaloudelle. Satokassi on vegaaninen, mutta kananmunia voi tilata erikseen. Lapinlehmien tehtävänä tilalla on vain hoitaa perinnemaisemaa.
Oma maa on kumppanuusmaataloutta, community support agriculture, jossa kuluttajuuden ja tuottajuuden rajat liudentuvat. Osuuskunnan jäsenet pääsevät vaikuttamaan siihen, mitä tilalla tuotetaan, ja he myös työskentelevät tilalla osuutensa. Sato-osuus maksetaan etukäteen ja sitä vastaava ruokakassi toimitetaan tilaajille tilauksen mukaan viikoittain tai pari kertaa kuukaudessa.
Vastaavia tiloja on Suomessa vähän yli kymmenen. Suurin osa niistä tarjoaa tuotteita vain osan vuotta, satokaudella, tai tuottaa vain hyvin rajallisesti tuotteita, kuten omenoita tai hunajaa.
Vain Oma maa toimii ympäri vuoden. Se tarjoaa myös jalostettuja tuotteita ja puolivalmisteita kuten patonkia, kaurajugurttia ja esimerkiksi sihiksiä.
”Sihis on vihiksen tapainen kasvispiirakka, jossa on samosan sisältö”, kertoo keittiöstä hetkeksi poistunut Oma maan työntekijä Ruby van der Wekken. Juuri 50 vuotta täyttänyt van der Wekken on pitkän linjan aktivisti. Hänet tunnetaan esimerkiksi Stadin aikapankin ja Kumppanuusmaatalous ry:n perustajana. Nyt hän työskentelee kokopäiväisesti Omassa maassa.
Työ tilalla on monipuolista. Keväällä ja kesällä kasvatetaan viljaa, vihanneksia ja hedelmiä, syksyllä korjataan satoa ja talvella suunnitellaan seuraavaa satokautta. Ruokakasseja toimitetaan ja ruokaa valmistetaan joka viikko. Ympäristö on idyllinen, mutta “kun päivät ovat täynnä työtä, siinä maalaisromantiikka vähän karisee”.
Työ on muuttanut Wekkenin suhdetta ruokaan:
”Pitkään en ollut kiinnostunut ruuanlaitosta, vaan ostin paljon puolivalmisteita. Oman Maan myötä piti opetella ajattelemaan ruokaa uudelleen ja tekemään sitä erilaisista aineksista, kuten ryyneistä. Nyt voin tehdä pitkän päivän tilan keittiössä ja sen jälkeen on vielä hauska tehdä ruokaa kotona”, hän kertoo.
Van der Wekkenin käyttämissä resepteissä yhdistyvät paikalliset varat ja menetelmät ja globaalit maut. Falafelit tehdään suomalaisista herneistä. Sihikset yhdistävät suomalaista ja intialaista, van der Wekkenin äidin synnyinmaan, ruokakulttuuria.
’”Maan hoidossa katsotaan ensin, miten sitä käytettiin sata vuotta sitten.”
Monet resepteistä ovat Lassilan tilan omistajan, viljelijä Jukka Lassilan kehittämiä. Reseptien ja tilanhoidon ohella van der Wekken on oppinut Lassilalta, että maan hyvinvoinnista pitää huolehtia ensin. Viljelyä mietitään sukupolvien päähän.
”Maan hoidossa katsotaan ensin, miten sitä käytettiin sata vuotta sitten. Sen perusteella päätetään, mitä nyt pitää missäkin viljellä tai mitä puita istuttaa puutarhaan, jotta maa voi hyvin myös sadan vuoden päästä!”, van der Wekken kertoo. Aiemmat viljelykset tunnetaan tilalla, joka on ollut saman suvun hallussa 1600-luvulta lähtien.
Perustarpeet haltuun yhteistominnalla
Luomuviljely ylläpitää ja vahvistaa biodiversiteettiä, mikä on erityisen tärkeää nyt lajikadon aikana. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin ruokasuvereniteetti ja ekologinen demokratia, jossa ihmiset voivat itse hallinnoida elämän perusasioita.
”Ihmisten täytyy ottaa omaan hallintaansa elämän perusasioiden järjestelmät: ruoka, asuminen, energia ja liikenne. Näitä täytyy hallinnoida ihmisten yhdessä päättämien arvojen mukaan. Näin voidaan saada aikaan systeeminen muutos yhteiskunnassa aikaan, terveellisempään ja reilumpaan suuntaan.”
Van der Wekkenin toimintaa ohjaa globaali näkökulma ja kristillisestä kasvatuksesta kumpuava oikeudenmukaisuuden vaatimus.
”Mietin paljon sitä, mitä globaalissa etelässä tapahtuu. Ilmastokriisin vaikutukset ovat olleet siellä jo vuosikymmeniä konkreettisesti näkyvissä. Silti globaalin etelän niukkoja resursseja käytetään ruuan tuottamiseen rikkaalle pohjoiselle. Syyllisyys on hyödytöntä. Sen sijaan tarvitaan toimintaa, joka muuttaa järjestelmää. Jotta ruokasuvereniteetti olisi mahdollista globaalissa etelässä, se täytyy ottaa käyttöön myös täällä pohjoisessa.”
Van der Wekkenillä on pitkä tausta aktivistina. Hän kannattaa rakentavaa suoraa toimintaa, jossa luodaan, vahvistetaan ja otetaan haltuun konkreettisia elämän perusasioihin liittyviä järjestelmiä.
”Maailman muuttamiseksi tarvitaan asioiden nostamista tietoisuuteen. Mutta ei riitä, että vain puhutaan, pitää myös tehdä. Muutosta voi vaatia, mutta yritykset ja valtiot eivät tule antamaan valtaansa pois, ja siksi niihin vaikuttaminen on rajallista. Valta pitää ottaa omiin käsiin rakentamalla uusia, parempia järjestelmiä. Julkinen valta, varsinkin kunnat ja kaupungit, voivat kyllä tukea tällaista toimintaa, ja julkisen vallan kanssa täytyy toimia yhteistyössä, mutta valta ja vastuu täytyy olla ihmisillä itsellään.”
Aikapankissa kaikki työ on yhtä arvokasta
Stadin aikapankki on yksi esimerkki perusasioiden haltuun ottamisesta yhdessä tekemällä. Aikapankki on vaihtoehtoinen talousjärjestelmä, jossa palveluksia vaihdetaan toisiin ja kaikki työ on yhtä arvokasta.
Aikapankissa aika vastaa rahaa. Yksi tunti työtä siirtää yhden rahayksikön, tovin, työn teettäjän tililtä työn tekijän tilille. Aikapankin kautta voi vastaanottaa palveluja vaikka ei olisi itse tuottanut niitä.
Van der Wekken oli mukana perustamassa Stadin aikapankkia vuonna 2009. Aktiivisimmillaan pankki toimi 2010-luvun alkuvuosina. Into hiipui, kun verottaja linjasi, että jos aikapankin kautta tekee työtään, jota tekee myös ansiotyönä, siitä pitää maksaa veroa vastaava summa kuin euroissa tehdystä työstä. Enää kaikki työ ei ollutkaan yhtä arvokasta.
”Kehitimme Stadin aikapankissa oman veroehdotuksen, tovin veron eli veron aikapankin valuutassa ja arvojen mukaan. Olemme edelleen valmiita keskustelemaan siitä, miten aikavero voisi olla kiinnostava väline esimerkiksi kaupungin paikallistalouden kehittämiseen”, van der Wekken kertoo.
Stadin aikapankin kautta palveluja on vaihtanut noin tuhat käyttäjää. Kansainväliseen aikapankkiverkostoon Community Exchange Systemiin on kuulunut enimmillään 40 suomalaista aikapankkia. Vaikka niistä ”suurin osa on todella pieniä ja paikallisia”, järjestelmän kautta palveluja voi vaihtaa ympäri maailman.
Eri maissa aikapankit on integroitu vähän eri tavoin rahajärjestelmään. “Ranskassa on esimerkiksi yksi verkosto, jossa ei saa tarjota lainkaan ammattitaitoa vaativaa työtä. Hollannissa oli järjestelmä, jossa yksi aikapankin tunti vastasi kuutta euroa ja jos teki yli tietyn määrän tunteja, piti todistaa verottajalle, että oli maksanut tuloistaan veroa”, van der Wekken muistelee.
”Aktivismini on paljolti pisteiden yhdistämistä. Eri tekemiset limittyvät ja yksi toiminta johtaa toiseen”, van der Wekken kertoo.
Stadin aikapankki toimii edelleen. ”Seuravassa kokouksessa keskustellaan aikapankin ylläpidosta ja kehityksestä. Haluaisimme taas järjestää aikapankit yhteen tuovan tapahtuman syksyn tai talven aikana.”
Myös Osuuskunta Oma maa on ollut Stadin aikapankissa mukana. Jos Omalle maalle tekee talkootyötä yli jäsensuosituksen, ylimääräiset tunnit voi tallettaa toveina aikapankkiin.
”Aktivismini on paljolti pisteiden yhdistämistä. Eri tekemiset limittyvät ja yksi toiminta johtaa toiseen”, van der Wekken kertoo.
Solidaarisuustaloutta ja yhteisvaurautta
Kumppanuusmaatalous ja aikapankkitoiminta voidaan nähdä osana solidaarisuustalous-liikettä, jossa pyritään täyttämään ihmisten perustarpeet toimimalla yhdessä ekologisesti sosiaalisesti kestävällä tavalla.
Solidaarisuustalous nojaa yhteisöjen hallinnoimiin resursseihin, yhteisvaurauteen (commons). Resursseja hallinnoivia yhteisöjä ovat kumppanuustilojen ja aikapankkien lisäksi esimerkiksi ekokylät, monenlaiset osuuskunnat sekä monet yhteiskunnalliset yritykset, joiden arvoihin kuuluvat sosiaalinen ja ekologinen kestävyys.
Yhteisöjen hallinnoimassa vauraudessa valta, vastuu, hyödyt ja riskit ovat lähellä toisiaan ja koskevat usein koko yhteisöä, mikä kannustaa luomaan ja jakamaan vaurautta kestävällä tavalla.
Resurssien hallinnointi yhteisöllisesti väistää uusliberalistisen taloustieteen ”yhteismaan ongelman”. Uusliberaalin taloustieteen, joka nojaa paikkaansa pitämättömään käsitykseen omaa etuaan rationaalisesti laskelmoiden tavoittelevasta ihmisestä, perusteella uskotaan, että resurssien jakaminen ei voi toimia, koska jokainen tai vähintään joku käyttäisi yhteistä resurssia, kuten laidunmaata, niin paljon, ettei siitä jäisi enää muille ja se pahimmillaan tuhoutuisi kokonaan.
Yhteismaan ongelma -teoriassa ei huomioida, että yhteismaata voidaan hallinnoida yhteisöllisesti. Solidaarisuustaloudellisessa hallinnassa päätetään yhdessä kaikkien tarpeet huomoiden, miten resurssia kuten maata voi käyttää, miten käyttöä valvotaan ja mitä sopimusten rikkomisesta seuraa. Vaurauden jakaminen ei tarkoita sen rajatonta käyttöä.
Myös valtio voi toimia yhteisöresurssia hallinnoivana yksikkönä. Suomessa metsää on perinteisesti pidetty yhteisöresurssina, jota jokainen voi jokamiehenoikeuden nojalla kestävästi hyödyntää esimerkiksi marjastaen ja luonnossa liikkuen metsän omistajasta riippumatta. Kunnissa julkiset tilat, kuten torit ja puistot, ovat jaettuja resursseja.
Parhaiten yhteisöresurssien hallinnassa toimivat kuitenkin yleensä kuntia pienemmät yhteisöt, joissa jäsenillä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa. Valtiot, kunnat ja globaalit toimijat voivat tukea yhteisöresurssien hallintaa lainsäädännöllä.
”Esimerkiksi perustulo vapauttaisi ihmisiä käyttämään resurssejaan, aikaansa, tietojaan ja taitojaan valitsemallaan tavalla omien arvojensa mukaan”, van der Wekken huomauttaa.
Kasvu vaatinut investointeja
Osuuskunta Oma maa jakaa vaurauttaan, ruokaa, jäsenilleen, ja käyttää siihen jäsenten resursseja, kuten työtä ja maksuja ruokakasseista. Tila toimii pitkälti talkootyön varassa. Jäsenillä on suositus tehdä 16 tuntia talkootyötä satokaudessa eli 32 tuntia vuodessa. Palkattuja työntekijöitä, kuten van der Wekken, on muutama.
Kasvaakseen yritys tarvitsee euroja. Tänä vuonna Oma maa järjesti ensimmäisen osakeannin.
”Kyllähän sitä kauhisteltiin, että lähdimmekö kapitalismin kelkkaan. Mutta me näemme sen niin, otamme kapitalistisen välineen, ja käytämme sitä suoraan hyva toimintaan. Tässä on nyt mahdollisuus sijoittaa rahaa kestävään alkutuotantoon, joka edistää biodiversiteettiä ja muutosta yhteiskunnassa”, van der Wekken kertoo.
Osuuskunta tekee yhteistyötä muiden tilojen ja tuottajien verkostoa kanssa. Solidaarisuustalouden hengessä muihin alan yrityksiin ei suhtauduta kilpailijoina, vaan yhteistyökumppaneina, joiden kanssa vaurautta luodaan yhdessä.
Osuuskunnalla on kaksi maatilaa. Viljelijä vuokraa peltoja myös kunnalta, ja hoitaa maata kestävällä tavalla. Osa jauhoista, joista satokasseihin leivotaan leipää tai esimerkiksi sihiksiä, ostetaan muilta tuottajilta.
”Viljelijä ei pysty tällä hetkellä viljelemään kaikkea itse. On niin paljon muutakin hommaa, jossa hänen pitää olla mukana”, van der Wekken kertoo.
Vaikka yhteistyö eri tahojen kanssa on tärkeää, yhdessä toimiminen ei ole aina helppoa. Usein se on hidasta. Erimielisyydet ja konfliktien selvittely kuuluvat asiaan, ihmisillä on erilaisia tarpeita ja toiveita. Silti se kannattaa, ja parantaahan yhdessä tekeminen tunnetusti ihmisten terveyttäkin.
Vaikka yhdessä tekeminen on keskeistä van der Wekkenin projekteissa, hän ei korosta yhteisöllisyyttä, vaan painottaa enemmän muita arvoja kuten suvereniteettia. Yhteisöllisyyttä kun voidaan käyttää ohjaamaan huomiota pois resursseista ja valtarakenteista. Erityisesti van der Wekken vierastaa ”osallistamista”.
”Osallistaminen on usein sellaista pientä puuhastelua, jossa ihmiset otetaan näennäisesti mukaan päätöksentekoon, mutta pidetään huolta, että heille ei liu’u todellista valtaa. Ja nimenomaan valtaa pitää ottaa haltuun itse tekemällä.”
Yhteisöllisyyden sijaan van der Wekken puhuu yhteistuotannosta.
Yhteisöllisyyden sijaan van der Wekken puhuu yhteistuotannosta.
”Myös ihmisten täytyy muuttua. Emme voi enää olla passiivisia kuluttajia, vaan aktiivisia tekijöitä.”
Van der Wekken on usein elämässään lähtenyt aktiivisesti tekemään ja kehittämään asioita, joihin on halunnut muutosta. Hän oppii mielellään uutta ja pitää monenlaisesta työstä.
”Olen tehnyt sitä, mikä on mielekästä ja palvelee parhaiten arvojani, en sitä, minkä osaan parhaiten. Viime aikoina suuren vaikutuksen tekivät Dougald Hinen viisaat sanat, jotka kannustavat huolehtimaan elämässä jostakin, joka kestää maailmassa itseä kauemmin, koska maailma sellaisena kuin me sen tunnemme tulee loppumaan, mutta maailma itse ei lopu.”
Nyt Oman maan toiminta ja kehitys vievät van der Wekkenin ajasta suurimman osan.
”Olisi hienoa, jos Oma maa tulisi olemaan tulevaisuudessa myös asuinyhteisö, joka tarjoaa ihmisille elinmahdollisuuksia ja perustarpeita nykyistä laajemmin”, hän pohtii.
Seuraavaksi tilalle täytyisi löytää uusi puutarhuri.
