Dialogipoliisiyksikkö yrittää estää konfliktien eskaloitumisen.
[…]
Dialogipoliisiyksikkö yrittää estää konfliktien eskaloitumisen.
[…]
Teksti Mikko Niskasaari Kuva Lissu Lehtimaja Hallituksen suunnitelma siirtää tuomiovalta poliisille ja syyttäjille törmää perustuslakiin. Oikeusvaltion perusperiaatteita kolhitaan hallitusohjelmassa. Muutosaikeet on poikkeuksellisesti kätketty liitetaulukoihin säästötavoitteiden joukkoon. Juha Sipilän hallituksen säästölistojen mukaan alioikeuksissa siirretään summaariseen menettelyyn ne rikosasiat, joista seuraa vain sakkoa tai maksimissaan kaksi vuotta vankeutta. Se tarkoittaa rangaistusmääräysmenettelyä, jossa poliisi kirjoittaa sakon, jonka syyttäjä vahvistaa. Ellei sakotettu hyväksy rangaistusta, hän voi viedä tapauksensa tuomioistuimeen. Varsinaisessa hallitusohjelmassa hanke kuitataan tällä: ”Oikeusprosesseja nopeutetaan ja mahdollistetaan tuomioistuinten keskittyminen ydintehtäviin.” Ohjelmassa ei kerrota, mitkä hallituksen mielestä ovat oikeuslaitoksen ydintehtäviä. Yleensä oikeusvaltiossa katsotaan, että tuomioistuinten ydintehtävä on antaa oikeudenmukaisia tuomioita, varmistaa oikeusturva. Isoissa ja
[…]
Eräänä kesäisenä tiistai-iltapäivänä joukko paikallisia musliminuoria valmistautui kohtaamaan poliisien jalkapallojoukkueen Espoossa. Kyseessä oli joukkueiden ensikohtaaminen. Liikkeellä ei oltu pelkästään pelin ilosta. Kaksi vuotta sitten joukko somalitaustaisia suomalaisia lähti Espoosta liittyäkseen ISIS:in (myös IS, tai ISIL, mitä näitä nyt onkaan) joukkoihin. Tämä nuorten muslimien radikalisoituminen on herättänyt huolta länsimaissa, myös Suomessa. Ongelman tunnistanut poliisi yrittää saada paremmin kosketusta somali- ja muslimiyhteisöihin. Toiveena on, että molemminpuolinen kunnioitus, positiivinen toiminta sekä urheilun muassaan tuoma yhteys hävittävät kyräileviä asenteita molemmin puolin. Pelin päätyttyä, molemmat joukkueet osoittivat urheiluhenkeä ja arvostusta kättelemällä ja onnittelemalla toisiaan hyvästä pelistä. Tapahtuman järjestelyihin osallistunut Kirkon ulkomaanapu palkitsi parhaan pelaajan molemmista
[…]
Poliisi haluaa nähdä henkilökortin, vaikka lain mukaan sitä ei tarvitsisi näyttää. Kesäuusinta Voimasta 7/2012.
[…]
Maxim Gromov puolustaa Venäjän poliittisten vankien ihmisoikeuksia.
[…]
Laki kieltää salaiset kotietsinnät, mutta poliisiylijohtaja kannattaa niitä.
[…]
Avoin kirje Suomen oikeus- ja sisäasiainministereille poliisien toiminnasta Olkiluoto Blockaden yhteydessä 20. elokuuta.
[…]
Lue lisää… from Näkökulma: Onko Suomi länsimainen oikeusvaltio?
Voiko poliisi leimata arvostelijansa lapsipornon levittäjäksi?
[…]