Ennen oikeita kuninkaita on ollut leikkikuninkaita – olemmeko ymmärtäneet sosiaalisten ilmiöiden alkuperän väärin?

Ihmiskunta on kautta aikain aktiivisesti muuttanut historian suuntaa ja tietoisesti muokannut yhteisöjensä järjestäytymistä, kertoo David Graeberin ja David Wengrow’n teos.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Ennen oikeita kuninkaita on ollut leikkikuninkaita – olemmeko ymmärtäneet sosiaalisten ilmiöiden alkuperän väärin?

Koomikko Iikka Kivi nostattaa somemyrskyjä, mutta ajattelee, ettei maailma muutu ilman empatiaa

Kuvituksessa Iikka Kiven pää muodostaa mikrofonin jota pitelee käsi. Ympärillä symboleita.

Kun kulttuurialan silpputyöläinen, lavakoomikko, käsikirjoittaja ja ympäristöaktivisti Iikka Kivi kuuli vuosi sitten koronaviruksen leviämisestä, hän ajatteli ”nyt tää alkaa”.  Ilmastonmuutoksesta kertovia uutisia seuraavalle pandemia ei ollut yllätys.  ”Tottakai olin shokissa, kun pandemia alkoi. Mutta jo sarsin ja lintuinfluenssan aikaan varoiteltiin, että todennäköisesti kehittyy sellainenkin virus, josta tulee pandemia”, hän muistuttaa.  Astmaa sairastava Kivi perui keikkansa. ”En halua ottaa riskejä. Kesällä tein ulkokeikkoja ja syksyllä muutaman striimillä.”  Työ käsikirjoittajana vielä julkistamattomassa projektissa hoituu etänä. Keikkojen peruuntuminen sai Kiven etsimään myös uusia tulonlähteitä. Valokuvauksen harrastaja alkoi myydä luontokuviaan esimerkiksi kalentereihin. Lisäksi hän kirjoittaa kirjaa. Loppuvuodesta on tarkoitus ilmestyä kokoelma Kiven Facebookissa julkaisemista

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Koomikko Iikka Kivi nostattaa somemyrskyjä, mutta ajattelee, ettei maailma muutu ilman empatiaa

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan