Perustulokokeilu puolivälissä

TURUN YLIOPISTON tutkijatohtori Mona Mannevuo kirjoitti Politiikasta-lehden lokakuussa julkaistussa artikkelissaan käynnissä olevan perustulokokeilun eettisistä ja poliittisista haasteista. Mannevuo kysyi tekstissään, ”onko valtion tilaama yhteiskunnallinen, päätöksentekoa tukeva tutkimus millään mittarilla objektiivista”. Kysymys on poleeminen, sillä Juha Sipilän hallituksen lanseeraamaa ”kokeilukulttuuria” on perusteltu juuri sillä, että jatkossa politiikkatoimenpiteet voisivat yhä enemmän tukeutua näyttöön perustuvaan tietoon.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Perustulokokeilu puolivälissä

Ei koulua vaan elinkeinoelämää varten

KEVÄÄLLÄ 1990 Helsingin yliopiston hallintorakennuksen edessä pärisivät rummut ja ujelsivat megafonit. Pari sataa opiskelijaa ja muuta yliopistolaista valtasi talosta kaksi kerrosta kolmeksi päiväksi. Tarkoitus oli tuoda julkisuuteen salaiset neuvottelut, joita yliopiston johto kävi opetusministeriön kanssa Helsingin yliopistoa koskevasta uudesta laista.
Muurien murtumisen aikaa kun elettiin, kaikenlainen markkinaohjaavuus oli päivän sana. Päättäjät paasasivat elinkeinoelämän vaatimuksista, toimitusjohtajamallin eduista ja taloudellisen tulosohjauksen vahvistamisesta.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Ei koulua vaan elinkeinoelämää varten

Kauhea nainen

Kun elokuvan nimi on Kauhea nainen ja kun se alkaa pimeyteen piirtyvällä naissukupuolen symbolilla, jolle kohoaa pirunsarvet, voisi odottaa jotakin monitasoista ja yllättävää. Ei kai kukaan ihan tosissaan manifestoisi kornia naispaholaisajatusta näin silmiinpistävän kiusallisesti? Pirunsarvinen naissymboli kiteyttää kuitenkin sisäänsä kaiken, mitä tanskalaiselokuvalla Kauhea nainen on sanottavanaan. Alussa päähenkilö Rasmus (Anders Juul) tapaa Marien (Amanda Collin), […]

Lue lisää… from Kauhea nainen

Black Panther

blackpanther_pressi12

Black Pantherin myötä Marvelin sarjakuvafilmatisoinnit etenevät jo 18. osaansa. Elokuvan tapahtumat keskittyvät utopistiseen ja kuvitteelliseen Keski-Afrikan valtioon Wakandaan. Afro­futuristinen ja ulkopuolisilta suljettu Wakanda on historian käännepisteessä, jossa vaihtoehtoja ovat sulkeutuneisuuden jatkaminen, rasististen hallintojen kukistaminen väkivalloin kautta planeetan tai avautuminen maailmalle. Lähes täysin rodullistettujen näyttelijöiden ja ohjaajan voimin toteutettu elokuva on herättänyt Yhdysvalloissa laajaa yhteiskunnallista keskustelua […]

Lue lisää… from Black Panther

Leikkaa ja uudista

AMISREFORMI on suurin koulutuslainsäädännön uudistus lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Se astui voimaan 1.1.2018.
Hallituksen kärkihankkeen tavoitteena on uudistaa toisen asteen ammatillisen koulutuksen rakenteet ja rahoitus. Kuluvan vuoden tammikuussa lain toimeenpanon avuksi perustettiin tukiohjelma, johon on varattu noin 60 miljoona euroa vuosille 2017–2020.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Leikkaa ja uudista

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri

tboem_pressi1

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri -elokuvan käsikirjoittamisesta, ohjaamisesta ja osin tuottamisesta vastaa irlantilais-brittiläinen Martin McDonagh. Vastuun keskittäminen ja päätekijän vankka tausta näytelmäkirjoittajana näkyvät erityisesti siinä, miten tragediaa absurdiin mustaan huumoriin yhdistävän elokuvan henkilögalleria ja draaman käänteet väistelevät valtavirtaelokuvan peruskaavoja. Frances McDormandin koko karismallaan esittämän Mildred Hayesin tytär on kuukausia aiemmin löydetty julmasti murhattuna, mutta poliisi […]

Lue lisää… from Three Billboards Outside Ebbing, Missouri

Siltojen välisellä valoisalla maalla

Toinen runokokoelmasi Ilman­ala (Kolera 2017) ilmestyi äskettäin. Mistä runous sinut alun­perin löysi?

Laulujen sanat ovat kiinnostaneet minua viisi–kuusivuotiaasta asti. Eivätkä niinkään lasten laulut vaan niin sanotun aikuisten musiikin lyriikat kiehtoivat. Myöhemmin jatkumo on edennyt ja laajentunut sykäyksittäin eteenpäin.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

[…]

Lue lisää… from Siltojen välisellä valoisalla maalla

Rakkautta vailla

dsc_0127

Andrei Zvjagintsevin Leviathan (2014) kertoi tarkovskilaisin lyyrisin sävyin nyky-Venäjällä vallitsevasta päättäjien, poliisin, oikeuslaitoksen ja kirkon korruptoituneisuudesta sekä nuorten jättämisestä heitteille. Samalla tiellä jatkaa Rakkautta vailla. Siinä keskiluokkaiset Ksenia (Marjana Spivak) ja Boris (Aleksei Rozin) tekevät kulttuurin tilaa heijastavalla tavalla vaikeaa avioeroa – hiukan samaan tapaan kuin pääpari Asghar Farhadin elokuvassa Nader ja Simin: Ero (2011). Puolisot ovat tahoillaan löytäneet uudet kumppanit, mutta siviilisäädyn muutoksen […]

Lue lisää… from Rakkautta vailla

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan