Apulaisprofessori Hanna Ylöstalo tulee haastatteluun Yleltä. Hän on käynyt puhumassa hyvinvointivaltiosta uudessa Havaintoja muutoksesta -podcastissa. Miltä tämä rakastettu ja parjattu järjestelmä hänen mielestään näyttää?

”Jatkuva trendi hyvinvointivaltiossa ja hyvinvointiyhteiskunnassa on kiristää sosiaaliturva- ja työttömyysturvan ehtoja ja kaventaa julkisia palveluita. Täällä eletään jatkuvien kriisien ja talouskurin tunnelmissa”, Ylöstalo sanoo.

Hänen mukaansa politiikkaa on pitkään ohjannut ajatus siitä, ettei meillä ole varaa hyvinvointivaltioon. Leikkauksia on perusteltu kriisipuheella.

”Lisäksi kansainvälinen trendi on se, että poliittinen osallistuminen on heikentynyt: ihmiset äänestävät vähemmän ja kuuluvat harvemmin poliittisiin puolueihin. Yksi syy voi olla se, että politiikka ei pysty tarjoamaan tulevaisuuskuvaa.”

Ihmisille saattaa näyttää siltä, ettei politiikka pysty ratkomaan aikamme isoja ongelmia, kuten kasvavaa eriarvoisuutta tai ilmastonmuutosta.

Toisaalta kriisipuheen keskellä keskiluokka on alkanut yhteisten asioiden hoitamisen sijaan turvata oman ja lastensa aseman hankkimalla yksityisiä vakuutuksia ja harrastamalla koulushoppailua. Ylöstalo puhuu yksilöllistymisen eetoksesta.

”Se on hirveän erilainen yhteiskunnallisen kehityksen logiikka, kun mietitään, minkälaisille periaatteille hyvinvointivaltio on rakennettu. Se on rakennettu universalismin periaatteelle, jonka mukaan emme verotuksen kautta maksa vain itselle tulevista palveluista vaan siitä, että meillä kaikilla on oikeus palveluihin.”

Hetken ilmiö

Ylöstalo on sukupuolentutkimuksen apulaisprofessori Tampereen yliopistossa. Alkujaan hän teki työelämätutkimusta sekä politiikan ja erityisesti tasa-arvopolitiikan tutkimusta. Hän oli sanojensa mukaan omaksunut ajatuksen, että taloudesta saavat puhua vain taloustieteilijät. Vuoden 2008 globaali finanssikriisi toi feministiseen tutkimuksen valtavirtaan kuitenkin analyysit talouskuripolitiikan sukupuolittuneista vaikutuksista. Ne taas saivat Ylöstalonkin tarttumaan aiheeseen.

”Tunsin, että en voi tutkijana enää sivuuttaa tätä kysymystä”, hän sanoo.

Ylöstalo julkaisi viime vuonna kirjan Feminismiä talouteen yhdessä Heini Kinnusen, Emma Lambergin ja Inna Perheentuvan kanssa. Sitä ennen hän oli perehtynyt aiheeseen lukemalla feminististä talousteoriaa sekä käsittelemällä aihetta käytännössä.

”Teimme Anna Elomäen kanssa Suomen valtionhallinnolle hankkeen, jossa kehitimme sukupuolitietoisen budjetoinnin menetelmiä ja käytäntöjä.”

Kun politiikkaa tehdään taloustieteen raameissa, keskeisiä kysymyksiä ovat aina, mitä se maksaa ja mitä se tuottaa.

Julkaistuaan hankkeen raportin 2018 Ylöstalon ja Elomäen näkemyksillä oli hetken ajan kysyntää valtiovarainministeriössä asti.

”Se sukupuolitietoisen budjetoinnin momentum meni kuitenkin ohi. Sitä ei hirveästi kehitetty edellisen hallituksen aikana, ja tämä hallitus on aivan täysin unohtanut sen”, Ylöstalo sanoo.

Jos feministiset ja sosiologien muotoilemat talousnäkemykset olivat politiikassa hetken muoti-ilmiö, vallitseva uusklassinen taloustiede sen sijaan on pitänyt vankan asemansa pitkään. Näiden tieteiden itseymmärrys on Ylöstalon mukaan hyvin erilainen.

”Monilla muilla yhteiskuntatieteiden aloilla ajatellaan, että tietomme maailmasta lisääntyy ja rikastuu, kun katsomme maailmaa hyvin erilaisista näkökulmista. Taloustiedettä tai erityisesti tätä uusklassista koulukuntaa taas luonnehti hyvin vahva teoreettinen ja metodologinen yksimielisyys. Siellä ajatellaan, että kaikkien tulisi käyttää samoja teorioita ja samoja menetelmiä ja että ne tarjoavat riittävät välineet talouden ymmärtämiseen.”

Taloustieteessäkin tulisi ottaa huomioon, ettei talous ole irrallaan muusta yhteiskunnallisesta todellisuudesta.

”Sen hirveän kapea tapa katsoa taloutta sivuuttaa monet talouteen liittyvät olennaiset asiat: esimerkiksi globaalin eriarvoisuuden, sukupuolittuneen vallan, luokkaan tai rodullistumiseen liittyvän vallan”, Ylöstalo sanoo.

Taloustieteen näkökulma jyrää

Valtavirtaisen taloustieteen puutteista huolimatta sillä on paljon valtaa poliittisessa päätöksenteossa. Sama pätee edelleen, kun poliittista päätöksentekoa on tietoisesti pyritty johtamaan tietoon pohjaten.

”Se on yksi politiikan trendi, että tehdään vaikutusarviointeja, mutta siihen ovat syntyneet omanlaisensa evidenssihierarkiat, joissa tietyillä menetelmillä tuotettu tieto ja tietyt tiedon muodot saavat enemmän painoarvoa kuin toiset. Yllättäen taloustieteen menetelmin tuotettu tieto on tavallaan siellä evidenssihierarkian huipulla”, Ylöstalo sanoo.

Maallikolle taloustiede ei näyttäydy kaikkein notkeimpana tieteenlajina. Enemmistö julkisuudessa näkyvistä taloustieteilijöistä on sitoutunut nykyiseen tapaan järjestää talous ja yhteiskunta, ja harva esittää sille vaihtoehtoja. Ja kun politiikkaa tehdään taloustieteen raameissa, keskeisiä kysymyksiä ovat aina, mitä se maksaa ja mitä se tuottaa.

”Perhevapaauudistus on tästä loistava esimerkki. Sen mahdollisuutta alettiin selvittää Sipilän hallituksen aikana. Nais- ja tasa-arvojärjestöt olivat ajaneet samaa uudistusta koko 2000-luvun ilman suurta vastakaikua, mutta kun se alettiin oikeistopuolueiden ja myös työmarkkinajärjestöjen toimesta kehystää työllisyystoimeksi, se olikin yhtäkkiä kauhean kiinnostava uudistus”, Ylöstalo kertoo.

Hän tutki aikanaan uudistuksesta käytyä uutisointia. Sitä kehysti kaksi vinkkeliä: kustannusvaikutusten ja työllisyysvaikutusten näkökulmat.

”Eli paljonko se maksaa, ja kuinka paljon se lisää työllisyyttä eli naisten työssäkäyntiä. Se on aika kapea tapa arvioida perhepoliittista uudistusta, jossa on kysymys lasten hoitamisesta.” 

”Feministisen poliittisen talouden tutkijat puhuvat kuitenkin paljon hoivan ehtymisestä, vähän luonnonvarojen tapaan.”

Hoiva uhkaa ehtyä

Kaiken yli jyräävät kysymykset rahasta ja rahoituksesta tuntuvat erityisen jyrkiltä hoivan kohdalla. Julkinen terveydenhoito nähdään usein pelkkänä kustannuseränä, jopa valtion taloutta rapauttavana tekijänä.

”Ei ole ikään kuin olemassa sitä näkökulmaa, mitä kaikkea hyvää yhteiskuntaan koituu sosiaali- ja terveyspalveluista ja miten yhteiskunta hyötyy siitä, että meillä pyritään pieniin terveyseroihin ja että hyvinvointi, osallisuus, terveys ja turvallisuus ylipäänsä kasvavat”, Ylöstalo kertoo.

Kun keskustelut terveydenhuollosta käydään kustannusten kautta, hoiva on aina liian kallista – paitsi palkaton hoiva, jota kodeissa tehtävä hoivatyö useimmiten on. Palkaton hoiva tosin ei ole ollenkaan osa virallista talouskeskustelua. Ylöstalon mukaan se koetaan rajattomaksi resurssiksi.

”Feministisen poliittisen talouden tutkijat puhuvat kuitenkin paljon hoivan ehtymisestä, vähän luonnonvarojen tapaan. Jos hoivaajien omiin tarpeisiin ei vastata, kyky tarjota hoivaa muille ehtyy. Julkisen terveydenhuollon kriisissä on osaltaan kysymys juuri hoivan ehtymisestä. Kun hoivaa on tehostettu ja kiristetty niin äärimmilleen, työolot ovat tulleet sellaisiksi, että hoiva alkaa ehtyä.” Vuonna 2020 alkanut koronakriisi teki uudella tavalla näkyväksi hoivan tärkeyden. Puhuttiin yhteiskunnan kannalta kriittisistä aloista, joihin terveys- ja sosiaalipalvelutkin kuuluivat.

”Olin hetken aikaa optimistinen sen suhteen, että voisiko tämä näkyä sitten palkkataisteluissa. Tai voisiko tämä jotenkin heilauttaa sitä ajattelua. Sitten hoitajia kiitettiin valaisemalla rakennuksia ja taputtamalla”, Ylöstalo sanoo.

Olemme jo uuden kriisin keskellä. Venäjän uhka ja maailmanpoliittinen jännite ovat kasvaneet. Niiden mukana nyt puhutaan puolustuksen tärkeydestä, ja puolustusmenojen kasvattamista on vaadittu eri puolilta. Taloustieteilijä Vesa Vihriälä on jopa esitellyt erillisen puolustusveron mahdollisuuden.

”Kun puhutaan puolustusmenoista, pinnalla on semmoinen ajatus, että nyt on piikki auki, koska tämä on niin tärkeä asia meidän turvallisuudelle. Että tässä on nyt ihmisten hengestä kysymys. On aivan absurdia, että samaan aikaan meillä on tilanteita, joissa ihmiset kuolevat koska eivät pääse hoitoon. Sitä ei ajatella kansallisena turvallisuusuhkana”, Ylöstalo sanoo.

Jatkuvien uhkien, kriisien ja kriisipuheen keskellä tärkeäksi nostetaan usein nykytilanteeseen reagoiminen. Silloin tyydytään käsillä oleviin palikoihin, ja valtavirtainen taloustiede on usein ollut yksi niistä.

Sukupuolentutkimuksella olisi tarjota muiden vinkkelien rinnalle myös kauemmaksi katsova vaihtoehto. Ylöstalon mukaan tieteenalalla on sekä diagnostinen että visioiva tehtävä.

”Sukupuolentutkimuksen tehtävä on yhtäältä tuottaa ymmärrystä olemassa olevasta maailmasta ja sen sukupuolittuneista, rodullistuneista ja luokkaan sidotuista, eriarvoistavista rakenteista. Toinen sukupuolentutkimuksen tehtävä on tarjota tutkimuksen kautta väyliä kohti jotakin parempaa.”

Suomella on historiassaankin esimerkkejä siitä, kuinka politiikan kautta on luotu parempaa tulevaisuutta.

”Hyvinvointivaltio on ollut täysin utooppinen projekti joskus aikanaan. Ja se on rakennettu paljon köyhemmässä Suomessa kuin missä me tällä hetkellä elämme.”

Oikaisu 3.4. Ylöstalo vieraili Ylellä Havaintoja muutoksesta -podcastissa, ei Havaintoja tulevaisuudesta -podcastissa.