Kuvituksessa henkilö lapioi maata, taustalla suoluontoa.

Maatalous, TalousKuvat Aleksandra Aksenova

Maatalouden ongelmien kierre ruokkii itseään – kannnattavuusvaikeudet heijastavat rakenteellista kriisiä

Maatalouden kannattavuuskriisin taustalla kytee suurempi systeeminen kriisi. Se ei hellitä ilman muutoksia ruokajärjestelmän kestämättömissä rakenteissa.

Lukuaika: 2 minuuttia

Maatalouden ongelmien kierre ruokkii itseään – kannnattavuusvaikeudet heijastavat rakenteellista kriisiä

Artikkeli on julkaistu Voiman  talousliitteessä.

Voima-talous 2/2023 ilmestyi Voiman 8/2023 välissä.

Löydät muut verkkosivuillamme julkaistut talousliitteen artikkelit täältä.

Ennen oli suo, kuokka ja Jussi. Nyt on traktori, lypsykone ja keinolannoite.

Tehomaatalouden tuotantovälineet kytkevät suomalaisen maatalouden globaaleihin hankintaketjuihin – ja niiden häiriöihin. Maatilat ovat riippuvaisia ulkomaisesta rehusta, energiasta, polttoaineista, lannoitteista ja kasvinsuojeluaineista. Niiden hinnat ovat olleet milloin mistäkin syystä niin korkealla, että ala on vajonnut kustannuskriisiin.

Ratkaisuna markkinat ja maatalouspolitiikka ovat ohjanneet maatiloja kasvamaan, koneellistumaan ja erikoistumaan. Tilojen määrä on laskenut läpi 2000-luvun. ”Vahvimpien” jäljelle jääneiden kannattavuus ei ole silti kohentunut, sillä tuottajien saama osuus ruoan kuluttajahinnasta on jatkuvasti pienentynyt.

Maatalous kärsii monikriisistä – ja pahentaa sitä

Monikriisi selittää, miksi maatilojen ahdinko ei taitu. Ukrainan sodan kaltaiset häiriöt nostavat tuotantovälineiden hintoja. Ilmastonmuutos kasvattaa äärisäiden riskiä ja luontokato heikentää ekosysteemipalveluita, kuten tuholaisten säätelyä pelloilla. Näin maataloudesta tulee riippuvaisempi kasvinsuojeluaineiden kaltaisista tuotantovälineistä, jotka kallistuvat muun muassa geopoliittisten jännitteiden takia, joita taas ympäristökriisit kärjistävät. Taustalla pyörii talousjärjestelmä, jossa tuotantoa pitää alati tehostaa alkutuottajien itsensä ja ympäristön kantokyvyn kustannuksella, voitot kun jäävät tuotantoketjun suurimpien omistajien taskuun.

mainos

Ei siis ole sattumaa, että maataloutta riivanneet ongelmat ovat osuneet samaan hetkeen. Kierre vahvistaa itseään.

Ironista kyllä, tehomaatalouden käytännöt pahentavat monikriisiä. Ne köyhdyttävät luontoa ja maaperän hedelmällisyyttä sekä rehevöittävät vesistöjä. Suomessa maatalouden ilmastopäästöjäkään ei ole 2000-luvulla saatu laskuun.

Tuottajien vaikutusmahdollisuudet ovat rajattuja. Kaupan jätit sanelevat alhaiset tuottajahinnat, joten toimeentulo on tiukassa ja maataloustuet tärkeä tulonlähde. Luonnonvarakeskuksen mukaan 1,8 miljardin euron tukijärjestelmä pitää yllä päästöintensiivisiä tuotantotapoja.

Maatalous voittaa tai häviää luonnon kanssa

Suomen ympäristökeskuksen mukaan maatalouden kestävyysremontissa pitäisi palauttaa kuivatut turvepellot kosteikoiksi ja vähentää eläintuotteiden kulutusta. Luonnonvarakeskuksen mukaan tukia pitäisi alkaa maksaa tehtyjen ilmastotoimien perusteella.

Muutosta ei silti näy. Sanna Marinin hallituskaudella Suomen uusi CAP-suunnitelma, maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma ja kuopattu ilmastoruokaohjelma olivat menetettyjä tilaisuuksia kuroa kiinni kuilua ympäristötavoitteiden ja -toimien välillä. Nyt Petteri Orpon hallitus leikkaa Marinin vaatimattomasta perinnöstä esimerkiksi päästöjä vähentävän kosteikkoviljelyn tuen.

Päättäjät tuntuvat uskovan, että kestävyyssiirtymän voi hoitaa, kunhan tuottajien talous on saatu kuntoon. Tuottajille uudet vaatimukset kuulostavat epäreiluilta: onhan nykytilakin vanhan politiikan tuotos.

Monikriisin maailmassa kuivan kesän tai energiakriisin jälkeen ei kuitenkaan voi ”palata normaaliin”. Ilmasto lämpenee ja luonto köyhtyy. Aina tulee seuraava taantuma, pandemia tai muu häiriö. Vain kestävyyssiirtymä voi katkaista kierteen.

Tuottajat investoivat velalla ja vuosikymmeniksi kerrallaan. Siksi epämieluistenkin ympäristötoimien lykkääminen on heille karhunpalvelus: he eivät ehdi sopeutua väistämättömään. Turvetuotannon romahdus on tästä varoittava esimerkki.

Suomalainen maatalous ei ole maailmasta erillinen saareke, kuten ehkä kuokan ja Jussin aikaan. Maatalouspolitiikka huomioi nyt vain osan monikriisin ulottuvuuksista, vaikka muutostarve lävistää koko ruokajärjestelmän. Tuotantotavat, kulutustottumukset ja niitä ohjaavat tuet pitäisi uudistaa ekologisesti kestäviksi ja ruokamarkkina reilummaksi.

Ympäristötoimet pellolla ovat välttämättömiä. Jotta ne edistyisivät, täytyisi niiden tekemisen kannattaa. 

Kirjoittaja on ympäristöön ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

  • 21.11.2023
  • Kuvat Aleksandra Aksenova