YhteiskuntaKirjoittanut nina sarell

Ticot, nicat ja naapuriviha

Lukuaika: 3 minuuttia

Ticot, nicat ja naapuriviha

Teksti Nina Sarell

Suomalaisia huolestuttaa nyt vihapuhe. Huoli ei ole aiheeton – vaaraton kinastelu voi leimahtaa odottamatta brutaaliksi väkivallaksi. Costa Rican ja Nicaraguan välistä vihan kehää ylläpitävät maiden välillä virtaava San Juan -joki ja suitsimaton maahanmuuttokriittisyys.

Himmeässä valokeilassa vilahtaa kaksi mustaa hahmoa. Koirat ilmestyvät hämärälle estradille kevyesti liikehtien kuin nyrkkeilijät, tarttuvat hampaillaan johonkin ja vetävät, kunnes maassa lojuva säkkimäinen möykky liikahtaa. Kamera erottaa koirien riepottelemasta mytystä välähdyksen jotakin vaaleaa. Ihmisen kasvot.

Rottweiler repii elotonta miestä käsivarresta. Etualalla seisoo mies selin kameraan. Mies katsoo koiria, mutta ei tee mitään. Palomiehet suuntaavat letkusta vettä koirien päälle, sitten vesisuihku katoaa. Koirat jatkavat tanssiaan. Ne hyökkäävät, purevat ja vetäytyvät. Kukaan ei mene väliin. On joka tapauksessa liian myöhäistä, sillä 24-vuotias Canda Mairena on kuollut.

Nicaragualaisen nuoren miehen elämän viimeiset hetket taltioituivat videolle, joka löytyy edelleen Youtubesta. Ruumiissa oli yli 200 puremajälkeä.

Mairena joutui koirien raatelemaksi, koska tunkeutui yksityisalueelle, ilmeisesti ryöstöaikeissa. Sellaista sattuu joskus Keski-Amerikan kannaksella – tapahtumaa kunnioitetaan pikku-uutisella, pidetään hautajaiset ja jatketaan elämää. Mutta Mairena oli Nicaraguan kansalainen, astui yksityisalueelle naapurimaassa Costa Ricassa, ja yritykset hänen pelastamisekseen näyttivät äärimmäisen vaisuilta. Hänen kuolemaansa todistaneet poliisit väittivät, että yli kahtasataa koiranpuremaa ei yksinkertaisesti voinut estää.

Mairenan järkyttävä kuolema herätti ”maahanmuuttokriittisten” costaricalaisten riveissä riehakkaan reaktion. Miehen tappaneet koirat julistettiin kansallissankareiksi. Tehtailtiin rottweiler-vitsejä. Maahanmuuttajatulvalle, joka suuntautuu köyhästä Nicaraguasta rikkaaseen Costa Ricaan, oli nyt keksitty ratkaisu – operaatio Nicafood.

”Kaikkien isänmaallisten costaricalaisten tulee hankkia kaksi rottweileria, ja koirien terveyden takaamiseksi Costa Ricaan saapuvan nicaragualaisen koiranruoan on huolehdittava vesikauhurokotuksistaan.”

”Mitä saadaan, kun yhdistetään mustekala ja nicaragualainen?

Ei sillä niin väliä, mutta mietipäs, miten näppärä se olisi poimimaan kahvia.”

(costaricalainen vitsi)

Nicaragua on köyhä. Koko Latinalaisessa Amerikassa vain Haiti on köyhempi kuin Nicaragua. Puolet yli viisimiljoonaisesta kansasta elää köyhyydessä. Lukutaidottomia on puoli miljoonaa, aliravittuja puolitoista miljoonaa.

Vuosikymmenten vieriessä sisällissotien ja luonnonkatastrofien pieksämä maa on menettänyt otteensa kehityksestä ja polkee paikallaan köyhyyden suossa korruption ja huonon koulutustason kangistamana.

Nicaraguan eteläiseltä rajalta aukeaa toinen maailma. Costa Rica on säästynyt sisällissodilta ja sotilasvallankaappauksilta vuoden 1948 jälkeen. Armeija on lakkautettu tarpeettomana. Costa Ricaa hellii poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen vakaus. Maan bruttokansantuote on nelinkertainen Nicaraguaan verrattuna.

Eipä ihme, että Costa Rica houkuttelee nicaragualaisia. Heitä arvioidaan olevan Costa Ricassa jopa puoli miljoonaa. Etelänaapuriin lähtevät sekä korkeasti koulutetut että kouluttamattomat, sekä laillisia että laittomia teitä. On tavallista, että nicaragualainen maahanmuuttaja työskentelee hanttihommissa alipalkattuna ja usein pimeästi. He raatavat maatiloilla, poimivat kahvia, rakentavat, hoitavat lapsia, siivoavat taloja ja lakaisevat katuja. Unelmat paremmasta elämästä murenevat surullisen usein: 30 prosenttia Costa Ricassa asuvista nicaragualaisista elää äärimmäisessä köyhyydessä.

”Tiedät olevasi costaricalainen, kun syytät rikkaita taloudellisesta tilanteestasi. Syytät köyhiä rikollisuudesta. Syytät liberaaleja ja mariacheja muista ongelmista. Ja sitten, kun et keksi enää ketään muuta ketä syyttää, niin se on nicaragualaisten vika.”

(nicaragualainen vitsi)

Kun suomalaiset 1960- ja 70-luvuilla muuttivat sankoin joukoin Ruotsiin, duunariporukan adaptoituminen yhteiskuntaan ei sujunut mutkitta. Suomalaiset edustivat Ruotsin poliisin tilastoissa maatamme komeasti juopottelullaan, järjestyshäiriöillään ja puukkotappeluillaan. Ruotsiin oli muuttanut neljännesmiljoona suomalaista. Kourallinen epäsosiaalisia finnjäveleitä tuotti sisältöä En finne igen -uutisiin, mutta maine meni kaikilta.

Nicaraguan ja Costa Rican välillä vallitsee samantyyppinen asetelma. Nicoja syytetään paitsi rikollisuuden lisääntymisestä, myös työttömyydestä – esimerkiksi rakennusalan tarpeisiin on tarjolla yltäkyllin edullista työvoimaa, jonka kanssa on vaikeaa kilpailla laillisin keinoin. Asian voi tulkita myös käänteisesti – merkittävä osa Costa Rican leppoisasta hyvinvoinnista on tehty nicaragualaisen halpatyöläisen selkänahasta. Toisaalta valitetaan, että runsaslukuinen nicayhdyskunta ylikuormittaa koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmää. Nicaragualaisia syytökset ärsyttävät: Costa Ricassa ollaan kyllä valmiit vastaanottamaan nicaragualaisten alihinnoiteltu työpanos, mutta kun hän sairastuu tai haluaa lapsensa kouluun, kyseessä on loiseläjä.

Marraskuussa 2010 Nicaraguan ja Costa Rican välille puhkesi rajaselkkaus Google Maps -karttapalvelussa esiintyneen virheen vuoksi. Google Maps oli piirtänyt maiden välisen rajan väärin. Rajan paikka oli siirtynyt noin 2,7 kilometriä, mutta Nicaragualle se riitti ärsykkeeksi. Se marssitti joukkonsa rajakiista-alueelle ja otti sen haltuun.

Tämä näytelmä alkoi jo parisataa vuotta sitten. Kiistakapulana on rajajoki San Juan, jossa nähtiin myös viimeisin, eittämättä farssin piirteitä saanut kahakka. Kansainvälisten sopimusten mukaan joki kuuluu Nicaragualle, mutta kiistoja syntyy milloin oikeudesta harjoittaa joella kaivostoimintaa, milloin joen ruoppaamisesta.

Rajakiista kuohuttaa kadunmiehiä kummallakin puolella rajaa. Nicaragualainen psykologi Maria Jose Loredo Aguilar toteaa, että San Juan -joesta on tullut vihapuheen moottori: se antaa oikeutuksen tunteenpurkauksiin myös maahanmuuttokiistassa altavastaajiksi joutuville nicaragualaisille. Loredo Aguilar pitää poliitikkojen ja median reaktioita naapurikahakoihin vastuuttomina.

”Tieto on hajanaista ja värittynyttä. Lehtiuutisista välittyvä maailma on yksipuolinen ja keskittyy rikosuutisiin ja San Juan -joen tilanteeseen. Informaatio vinoutuu ja kumpikin osapuoli hyökkää – tuntematta toista osapuolta ja sen todellisuutta.”

Suomessa on herätty vihapuheen lisääntymiseen. Nicaragua ja Costa Rica ovat ilmiön suhteen kokeneita konkareita. Jos Teuvo Hakkaraista verrataan costaricalaiseen maahanmuuttokriitikkoon, Hakkarainen on äidin selän takana länkyttävä pikkupoika. Mutta onko meidän mahdollista jarruttaa nyt? Peruuttaa vihan kärjistyminen pisteeseen, jossa nauretaan ihmiselle, jonka koirat raatelivat hengiltä?

”Poliitikot ja media ovat tietenkin suuressa vastuussa, mutta minusta muutoksen on alettava ennen kaikkea ruohonjuuritasolta. Jos kaveripiirissä joku naureskelee herjaaville vitseille, on reagoitava siinä hetkessä. Itseni on esimerkiksi pitänyt pidättäytyä Facebook-kutsuista ryhmiin, joissa lietsotaan kaunaa costaricalaisia kohtaan. Muutos alkaa tällaisista teoista. On kieltäydyttävä tukemasta minkäänlaista toimintaa, joka ylläpitää negatiivisia asenteita”, Loredo Aguilar pohtii.

Suomessa vihapuhetta puolustellaan mielellään rahvaanomaisella puhetavalla tai sillä, että jokin kommentti on tarkoitettu vitsiksi. Mutta vitsit ovat vihan tiivistymä – siitä kertoi omaa kieltään uutinen, joka ilmestyi sanomalehdissä pian Mairenan kuoleman jälkeen. Kaksi costaricalaista nuorta miestä tervehti kadulla kulkevaa nicaragualaismiestä matkimalla koiran ulvontaa. Tilanne johti tappeluun, ja nicaragualainen kuoli. Suitsimattomassa, vihaisessa puheessa on pelottava voima. Niin siellä kuin täälläkin.