Teksti Suvi Auvinen
Oikeutta Eläimille on tullut julkisuudessa tunnetuksi viimeaikojen tempauksistaan, joissa eläinten tehotuotantoa on käyty kuvaamassa ja kuvat julkistettu parhaaseen katseluaikaan valtakunnan päämedioissa. Järjestö on täällä taas kuvineen. Tällä kertaa ne ovat sarjakuvia.
Pinkissä kannessa hymyilee emakko, jonka nisiä pikkupossut ahnaasti hamuavat. Osa porsaista on kylläkin päätynyt jo seuraavaan olomuotoonsa, ja emän nisistä roikkuu myös lauantaimakkarapötköjä.
Oikeutta Eläimille ei päästä katsojaa helpolla piirretyjenkään kuvien saralla. Sikala – sarjakuvia tehotuotannosta on syntynyt joulun alla julkistettujen sikaloiden salakuvauksen innoittamana. Nimiösivulla asiaa ei kierrellä: ”Omistettu tehotuotantotiloja kuvanneille rohkeille aktivisteille”, se julistaa.
Kirjan toimittaja Henna Räsänen kertoo sarjakuvan taustoista.
”Tehtävänanto kaikille kahdelletoista piirtäjälle oli sama: Eläinten tehotuotanto, etenkin siat. Sikala on sarjakuva-antologia, joka keskittyy eläinoikeus-ajatteluun. Eli toisin kuin eläinsuojelussa, me emme ole kiinnostuneita vaatimaan esimerkiksi suurempia häkkikokoja tai muita kosmeettisia parannuksia tuotantoeläinten oloihin, vaan haluamme kyseenalaistaa sen miten eläimet nähdään: nähdäänkö ne vain lisää lihaa tuottavina koneina vai eläinyksilöinä.”
Eläinoikeusihmiset ovat tunnettuja kekseliäistä aktivismin muodoista. Räsänen näkee myös Sikala-antologian aktivismina.
”Sarjakuva on kuva-aktivismia. Jokaisen tulisi miettiä mikä on se itselle ominaisin vaikuttamisen keino. ’Vain äänestämällä voit vaikuttaa’ on turhaa puhetta. Sarjakuva saattaa tavoittaa aika erilaisia ihmisiä kuin vaikka iso mielenosoitus Mannerheimintiellä, joka kuitenkin kestää vain muutamia tunteja, mutta sarjakuva on pysyvä teos kirjahyllyssä tai kirjastossa. Sen pariin voi aina palata.”
”Kuvassa on erilailla voimaa kuin tekstissä. Tekstin voi helposti sivuuttaa, mutta kuva jää mieleen. Kun sen on kerran nähnyt, niin sen on nähnyt eikä sitä enää saa pois mielestä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikkien kynnelle kykenevien tulisi mennä kuvaamaan eläinten oloja tai tehdä jotain muuta eläinten olojen eteen.”
Ainakin kolme kirjan piirtäjistä julistaa esittelyteksteissään olevansa feministejä. Katariina Katlan Rakkaudesta lihaan rinnastaa naisten parituksen sikojen oikeuksiin.
Mistä tällainen ajatus on lähtöisin, Henna Räsänen?
”Suomessa puhutaan aiheesta valitettavan vähän. Tätähän voi miettiä vaikka siltä kannalta, ettei ne emakot niitä porsaita itsekseen saa, vaan ne täytyy keinosiementää mikä nyt on lähinnä raiskaus. Eli ei se feministinen näkökulma niin kaukana tästä ole.”
Neljässä kuukaudessa kasattu kirja on näyttävä kannesta kanteen. Kahdentoista piirtäjän antologia on tyyliltään monipuolinen Katariina Katlan yksityiskohtaisesta inhorealistisesta kuvastosta Aino Sutisen kierrätettyihin opetuskuviin ja Kiroilevasta siilistä tunnetuksi tulleen Milla Paloniemen hiilipiirrosmaiseen jälkeen.
Yksi kirjan piirtäjistä, Helsingin Sarjakuvakeskuksen aktiivi Aino Sutinen kertoo lähtökohdistaan.
”Saman tarinan voi kertoa niin äärettömän monella tavalla sarjakuvalla. Niinkuin tässäkin antologiassa nähdään, ei ole kahta ihmistä joilla olisi samanlainen piirrosjälki. En ole itse vegaani, mutta olen kyllä sitä mieltä että eläintuotanto on yhteiskuntamme mätäpaise, johon pitää kiinnittää huomiota. Tämä sarjakuva on jälleen yksi yritys siihen, ja mielestäni todella onnistunut siinä.”
”Olen itse koonnut kasvissyöntiä vastustavien ihmisten kommentteja ja siirtänyt niitä eläinten suuhun osoittaakseni kuinka absurdeja ne ovat. Tässä teoksessa olen käyttänyt tekijänoikeusvapaita eläinkuvia. Sarjakuvat ovat helposti lähestyttävä, mutta silti ne ovat taiteellisesti tosi kunnianhimoisia.”
”Suosittelen Sikalaa kaikille ihan sen sarjakuvallisistakin ansioista. Se on tehty tosissaan, muttei ryppyotsaisesti.”
Sikala – sarjakuvia tehotuotannosta julkaistaan 9.4. Saatavana valikoiduista kirjakaupoista ja kasvisruokakaupoista. Hinta 12. Kaikki tuotto ohjataan eläinoikeustyöhön.