Yhteiskunta

Kalifornian teloitus siirtynee kuukausilla eteenpäin

Lukuaika: < 1 minuutti

Kalifornian teloitus siirtynee kuukausilla eteenpäin

Teksti Reetta Nousiainen

Kalifornian liittovaltion tuomari Jeremy Fogel pyörsi viime perjantaisen päätöksensä. Täytäntöönpanossa tarvittava kemikaali vanhenee tämän viikon perjantaina.

Liittovaltion tuomari Jeremy Fogel pyörsi tiistaina aiemman päätöksensä ja päätti lykätä kuolemaantuomittu Albert Greenwood Brownin teloitusta. Vielä viime perjantaina Fogel katsoi, että tuomio voidaan panna täytäntöön suunnitelman mukaisesti. Sen oli määrä tapahtua torstaina kello 21. Brown sai tuomionsa raiskattuaan ja murhattuaan nuoren tytön vuonna 1980.

Fogel kumosi perjantaisen päätöksensä tiistaina 28. syyskuuta sen jälkeen, kun hovioikeus pyysi häneltä uusia perusteluja tuomion täytäntöönpanon tueksi. Sekä hovioikeuden että Fogelin itsensä mukaan hänellä oli alun perinkin liian vähän aikaa Kalifornian uusien teloitusmääräysten tutkimiseen. Uudet ohjeet kuolemantuomion toteuttamiseksi tulivat voimaan osavaltiossa 29. elokuuta.

Fogel perusteli uusinta päätöstään sillä, että hän ei voi olla varma siitä, ovatko osavaltion uudet säännöt ratkaisseet ne ongelmat, joiden vuoksi hän lopetti tuomioiden täytäntöönpanon vuonna 2006. Sittemmin Kalifornia on yrittänyt ratkaista monia ongelmia: San Quentinin vankilaan on rakennettu muun muassa yli 800 000 dollaria maksanut uusi kuolemanselli ja vankilan henkilökuntaa on koulutettu.

Fogelin uusimpaankin päätökseen on vielä mahdollista hakea muutosta, mutta mikäli päätöstä ei kumota pian, teloitus lykkääntyy kuukausilla, sillä Kalifornian osavaltiolla hallussaan oleva tiopentaali vanhenee perjantaina. Kemikaalia käytetään rauhoittavana aineena ennen varsinaisen kuolettavan ruiskeen antamista.

Tiopentaali-yhdistettä valmistaa Yhdysvalloissa vain yksi yritys, Hospira. Yritys on ilmoittanut, että se voi toimittaa ainetta vasta ensi vuoden puolella. Lisäksi yritys on kertonut, ettei se haluaisi mitään tuotteitaan käytettävän kuolemantuomion täytäntöönpanossa.

Kuolemanantuomitun Albert Brownin asianajaja syyttää fiaskosta oikeuskanslerin toimistoa, jolla hänen mukaansa oli liian kiire määrätä teloituspäiviä. Myös hovioikeus antoi tiukkasanaisen lausunnon, jossa ihmeteltiin, kuinka on mahdollista, että yli neljän vuoden valmistelujen jälkeen monessa oikeusasteessa punnittu juridinen prosessi lopulta ratkeaa siihen, että osavaltiolla ei ole hallussaan tarpeeksi tiettyä lääkeainetta.

Myös Kalifornian kaikki muut teloitukset lykkääntyvät tiopentaalin puutteen vuoksi. Kalifornian vankiloissa on tällä hetkellä yli 700 kuolemaantuomittua.

Reetta Nousiainen kirjoitti Kalifornian mahdollisista kuolemanrangaistuksista Fifissä.

  • 8.5.2011