YhteiskuntaKirjoittanut henri salonen

”Iranin on muututtava”

Lukuaika: < 1 minuutti

”Iranin on muututtava”

Teksti Henri Salonen

Kun Teheranin kaduilla leviää kapinahenki, myös Helsingissä marssitaan. Eduskuntatalon portaille yhä uudestaan kokoontuvat suomeniranilaiset mielenosoittajat haluavat tukea Iranin muutosliikettä. Pienet reformit eivät heille riitä.

Perjantaina Suomen iranilaiset kokoontuivat eduskuntatalon rappusille jo kolmatta kertaa viikon sisään osoittamaan mieltä Iranin nykyhallintoa vastaan. Heti, kun ensimmäisiä puheita aloitettiin parlamentin portailla, poliisi saapui vaatimaan kaikesta äänentoistosta – megafoneista mankkoihin – luopumista. Kehotusta ei kuitenkaan puolin tai toisin koettu tarpeelliseksi noudattaa.

Mielenosoittajia saapui Helsinkiin bussikyydeillä Turusta ja muualta Etelä-Suomesta. Enimmillään ihmisiä oli paikalla satakunta.

Mielenosoittajat olivat varustautuneet Iranin lipuin ja kyltein, joissa oli kuvia Teheranin protesteissa viime viikkoina kuolleista iranilaisista. Marttyyriksi nousseen, tarkka-ampujan surmaaman Neda Agha-Soltanin kuvat olivat keskeisesti esillä.

Solidaarisuutta tuli osoittamaan myös parinkymmenen hengen suomalaisryhmä. ”Olemme kaikki iranilaisia”, julisti banderolliteksti. Mukana oli ainakin Etelä-Suomen Vasemmistonuorten, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden sekä sosiaalikeskus Sataman aktiiveja. Ryhmä halusi ilmaista tukensa Iranin kansalle, tukea sen oikeutta osoittaa mieltä sekä ilmaista vastustavansa nykyhallinnon mielivaltaista väkivaltaa ja sensuuria.

Nastaran Nasir kuului mielenosoituksen järjestäjiin. Hän kommentoi vastustavansa Iranin koko poliittista järjestelmää: usko reformeihin ja hallinnon muuttamiseen sisältäpäin on vähissä.

Helsingin mielenosoituksia ei järjestetä Ahmadinejadin haastaneen oppositiojohtaja Mir Hosain Musavin tukemiseksi, Nasir korostaa.

”Musavi tukee samaa järjestelmää, joka sortaa kansaa. Uskonnollisesta hallinnosta tulisi päästä eroon ennen kuin Iranissa nähdään todellista vapautta.” Musavin tuki kansan nousulle on toki tervetullut, Nasir lisää, niin kauan kun se pysyy pyyteettömänä ja tukee Iranin yhteiskunnan uudistumista.