Myönnetään se: rasismi on jälleen nousussa Euroopassa, eikä Suomi suinkaan ole säästynyt ilmiöltä. Internetin keskustelupalstat pursuavat vihamielisiä kommentteja maahanmuuttajista. Pääministeri muiden joukossa syyttää Sellon ampumisista liian löyhää maahanmuuttopolitiikkaa eikä suinkaan ihmisten henkilökohtaisia tragedioita. Puoluepolitiikassa suurin voittaja on se puolue, joka avoimesti julistaa monikulttuurisuuden rappeuttavan peruspalvelujärjestelmämme. Mutta mikä tekee ihmisestä rasistin?

”Kyse on kontaktin puutteesta”, Ihmisoikeusliiton tutkija Mikko Joronen pohtii. ”Jukka Punkalaitumella altistuu rasistiselle ideologialle ja sen vaikutusvallalle pitkälti sitä kautta, ettei hänellä ole minkäänlaista kontaktia näihin henkilöihin, joihin hän projisoi alemmuuden. Suvaitsevaisuus syntyy siitä arkipäivän kokemuksesta, että ’wau, tuohan on myös ihan samanlainen ihminen kuin minä’. Kontaktiteoriaan liittyy myös se käsitys, että mitä vähemmän sinulla on kontaktia näihin ihmisiin, joista sinulla on jo valmiiksi stereotyyppisiä näkemyksiä, sitä alttiimpi olet myös vastaanottamaan heistä negatiivista viestiä.”

Myös yhteiskunnan laajemmat ilmiöt vaikuttavat rasismin kasvuun. Magdalena Jaakkolan tekemässä pitkäaikaisessa asennetutkimuksessa on havaittu taloustilanteen ja ulkomaalaisvihamielisyyden selvä korrelaatio.

”Kaikkein kovimmat asenteet ulkomaalaisia kohtaan Suomessa olivat viime laman aikana. Sitä mukaa kun talous lähti elpymään 1990-luvun puolenvälin jälkeen, niin hyvin säännönmukaisesti myös asenteet lientyivät ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia kohtaan”, Joronen summaa. ”Käsillä olevan finanssikriisin vaikutuksia asenteisiin ei ole vielä pystytty tutkimaan. Näyttää kuitenkin siltä, että mitä turvattomammaksi kantaväestö olonsa taloudellisesti tuntee, sitä negatiivisemmin suhtaudutaan oman kulttuuripiirin ulkopuolisiin.”

Konkreettisimpina rasistisen pohjavireen seuraamuksina tämänhetkisessä suomalaisessa yhteiskunnassa tutkija Mikko Joronen pitää ns. ”yhden asian liikkeitä”, jotka eivät itse identifioi itseään rasistisiksi, vaan ”maahanmuuttokrittisiksi”.

Joronen pohtii näennäistä maahanmuuttokriittisyyttä: ”Kun keskustelupalstoja lukee, huomaa sinne kirjoittavien henkilöiden puhuvan Suomen romaneista samaan sävyyn kuin maahanmuuttajista. Sehän vie kaiken pohjan pois tuolta maahanmuuttokriittisyysargumentilta, ja tässä he tuovat selkeästi esiin rasistisen pohjavireen joka siellä on: halveksutaan tietynkaltaisia ihmisiä. Me olemme Ihmisoikeusliitossa miettineet, pitäisikö meidän osallistua aktiivisemmin nettikeskusteluihin oikoaksemme niissä esitettyjä virheellisiä käsityksiä, mutta olemme tulleet siihen tulokseen, että nykyisillä resursseilla se ei onnistu.”

1990-luvulla rasistiksi miellettiin usein kalju nahkatakkiin pukeutuva skini. ”Maahanmuuttokriittisyyden” myötä rasismi on muuttunut salonkikelpoisemmaksi. Jokaisella suomalaisella tuntuu olevan mielipide maahanmuutosta, ja esimerkiksi perussuomalaiset pitävät asiaa näkyvästi esillä politiikassa. Rasistia ei pysty tunnistamaan ulkoisen olemuksen perusteella. Epävarmuuden ja ääri-ilmiöiden lisääntyessä myös rasistinen rikollisuus kasvaa.

Viharikoksella tarkoitetaan rikosta, jonka motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys yksilön kansallisuuden, etnisyyden, kielen, ihonvärin, uskonnon, sukupuolen, iän, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun vastaavan henkilöön liittyvän ominaisuuden perusteella määrittynyttä ryhmää kohtaan. Rasistinen rikollisuus on osa viharikollisuutta ja suurempi kuin mikään muu viharikosten luokka.

Suomessa poliisi on kartoittanut rasistista rikollisuutta lähes kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2007 poliisille tehtiin 698 rikosilmoitusta epäillyistä rasistista rikoksista. Vuonna 2008 vastaava luku oli 1163. Näiden lukujen valossa näyttää siltä, että vuodessa rasististen rikosten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Voidaan toki toivoa, että lukujen suuri eroavaisuus selittyy osin sillä, että rasistisia rikoksia on alettu raportoimaan enemmän.

Suomessa ongelmana on ollut ”aliraportointi” – se, ettei jostain syystä päädytä tekemään rikosilmoitusta siitä, jos joku vaikka raitiovaunussa huutelee ja nimittelee.

”Raportoinnin lisääntymisellä tuskin voidaan kuitenkaan selittää näin suurta muutosta vuoden aikana. On pakko todeta, että rasistinen rikollisuus on kasvussa”, Joronen sanoo.

Voiko rasismille ja rasistiselle rikollisuudelle sitten tehdä mitään? Tutkija Mikko Jorosen mielestä voi.

”Kaikkein tärkeintä on puuttua rasismiin. Jos itse kokee rasismia tai havaitsee rasistista käytöstä, siitä kannattaa ilmoittaa poliisille. Kun näitä ilmoituksia tulee paljon, poliisi tekee niistä tilastot, ja silloin helpommin havahdutaan siihen, kuinka suuri ongelma meillä on käsillä.”

Avoin keskustelu on tärkeää, Joronen pohtii: se kärsi myös 1990-luvun hyssyttelevästä suvaitsevaisuuskeskustelusta.

”Ajateltiin, että ’antaa niiden ulkomaalaisten nyt vaan olla rauhassa ja selvittää itse omat asiansa’. Tästä johtunee, että maahanmuuttokeskustelu on nyt räjähtänyt käsiin. Hieno avaus avoimeen keskusteluun on mielestäni vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään osallistuminen Hommafoorumin järjestämään chattiin, jossa hän vastaili foorumilaisten kysymyksiin.”

Mielenosoitus rasimia ja viharikoksia vastaan Helsingissä tänään tiistaina 19.1.2010 klo 17:00, tapaaminen Kiasmalla. Puhumassa mm. tutkija Mikko Joronen.

PÄIVITYS: Muutaman uusnatsin ryhmä hyökkäsi kulkueeseen ja pahoinpiteli yhtä marssijoista.