Lukuaika: 2 minuuttia

Valkoisen hegemonian jäljillä – artikkelikokoelma lähestyy rasismia Suomessa monesta näkökulmasta

Rasismi ei ole vain ennakkoluuloja, se on järjestelmä. Näin toteavat Rasismi, valta ja vastarinta -kirjan toimittajat Suvi Keskinen, Minna Seikkula ja Faith Mkwesha. Onkin totta, että rasismin typistäminen huuteluksi ja vitseiksi ei tee oikeutta laaja-alaiselle ja monitahoiselle ongelmalle, joka näkyy myös Suomessa.

Rasismi, valta ja vastarinta ­-teoksessa rasismia lähestytäänkin ilahduttavan monesta näkökulmasta. Kirja monipuolistaa ja laajentaa sitä kuvaa, jota esimerkiksi Reni Eddo-Lodge ja Toni Morrison ovat käsitelleet äskettäin suomennetuissa teoksissaan. Lievää paperinmakuisuutta ei voi välttää, ja erityisesti kirjan alkupuoli teoreettisine osuuksineen on melko raskasta luettavaa.

Konkreettisempiin aiheisiin pureutuessaan kirja muuttuu kiinnostavammaksi. Erityisen hyvä on kirjan neljäs luku, jossa Suvi Keskinen pohtii kolonialismin historiaa Suomessa. Tavallisesti ajatellaan, että pieni Suomi on ollut muiden valtojen alistama eikä kytkeytyisi mitenkään esimerkiksi orjakaupan aikakauteen. Suomella ei ollut omia siirtomaita, mutta yksittäiset suomalaiset osallistuivat siirtomaiden hallintoon ja pohjoiseen virtasi orjien tuottamia hyödykkeitä.

Kolonialismin historiassa suomalaiset ovat olleet mielenkiintoisella tavalla kaksoisasemassa. Suomalaisia pidettiin alempana rotuna oletetun aasialaisen alkuperän vuoksi. Samalla suomalaiset katsoivat saamelaisten olevan itseään alempi rotu. Vastaava asetelma oli olemassa esimerkiksi Algeriassa, missä ranskalaisten alistamat paikalliset pitivät Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kotoisin olevia ihmisiä alempinaan.

Saamelaisten lisäksi myös monet muut ryhmät ovat Suomessa valkoisiin nähden eriarvoisessa asemassa. Maahanmuuttajia on luokiteltu ”hyviin” ja ”huonoihin”, ja esimerkiksi vietnamilaisten on katsottu edustavan ensin mainittua ryhmää. Hai Nguyenin artikkelissa tuodaan kuitenkin hyvin esille, että stereotypiat eivät aina ole sävyltään negatiivisia ja yltiöpositiivinen kuva jostakin ihmisryhmästä voi olla myös haitallinen.

Oman osansa kirjassa saavat myös avustusjärjestöt, joiden varainkeräys on perustunut pitkään kuvastolle, jossa autetut esitetään mahdollisimman surkeassa asemassa. Tämä ylläpitää vanhoja stereotypioita. Avustusjärjestöjen näkökulmasta asia on hyvin ongelmallinen, koska ihmisten haluun auttaa pitäisi pystyä jotenkin vaikuttamaan. Millaista olisi kuvasto, joka ei ylläpitäisi stereotypioita mutta saisi silti ihmiset lahjoittamaan? Siihen ei Rasismi, valta ja vastarintakaan pysty vastaamaan.

Kirjan suurin ongelma on, että se raapaisee aihettaan monesta eri kulmasta, mutta ei oikein syvenny mihinkään teemaan. Pieni rajaaminen olisi tehnyt kirjalle hyvää. On kuitenkin selvää, että hiljainen ei-rasistisuus ei riitä, vaan tarvitaan aktiivista antirasismia, jotta syrjivät rakenteet saadaan purettua.

Suvi Keskinen, Minna Seikkula & Faith Mkwesha: Rasismi, valta ja vastarinta – Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa
Gaudeamus 2021, 287 s.

Kommentoi Facebookissa
Esko Juhola