About the Kevätuhri

Red Nose Company, Niina Sillanpää

Konepajan näyttämö ja Stoa Helsingissä.

“Klovnien rituaalissa ei kuitenkaan vahingoiteta nuoria tyttöjä eikä myöskään keski-ikäisiä naisia”, Red Nose Companyn uuden teoksen, Niina Sillanpään ohjaaman About the Kevätuhrin, ohjelmalehtinen lupaa.

”Vahingoittaminen” ja teoksen nimi viittaavat siihen varsinaiseen, klassiseen Kevätuhriin, Igor Stravinskyn teokseen vuodelta 1913. 

Venäläinen Stravinsky asui Ranskassa, jossa toinen venäläinen maanpakolainen, balettimesteri Sergei Djagilev, innoitti tätä säveltämään baletin nuoren tytön uhraamisesta yhteisön hyväksi.

Red Nosen klovnit Babylon (Minna Puolanto), Ex-Mayhem (Kaisa Niemi), Hoenanen (Johanna Keinänen) ja Ré (Hanna Seppä) pohtivat, miten ihmeessä yhteisöä hyödyttää se, että nuori tyttö tanssii itsensä kuoliaaksi. 

Erinomainen kysymys. 

Teoksen alkupuolella klovnit painottavat, etteivät he suinkaan ole esittämässä Stravinskyn ja Djagilevin teosta, he eivät nimittäin saaneet oikeuksia käyttää alkuperäistä sävellystä. Ainakin Stravinsky oli ”uhrattava”.

Kun alkuteos Sacre du printemps sai ensi-iltansa Pariisissa, suuri osa yleisöstä järkyttyi, buuasi ja pakeni teatterista. Vaikkeivät klovnit saakaan lainata Stravinskyn musaa, he lainaavat yhtä teoksen kulmakivistä: rytmiikkaa, jonka painotukset ovat hankalia osuen milloin tasatahtiin, milloin tahdin alkuun, milloin kahdeksasosatauon jälkeen tahdin loppuun tai jopa sekä alkuun että loppuun. 

Klovnit esittävät Stravinskya soittamalla kuuluisaa rytmiikkaa pikkukivillä. Nerokasta.

Stravinskylla jouset ja puhaltimet soittavat vallankumouksellista ja repivää, vuonna 1913 ennenkuulumatonta sointua, jossa ovat äänet C-E-G-Bb-Des-Es. Kyseessä on tietenkin niin kutsutusti riitasointu. (Heille, jotka haluavat voittaa bonuspalkintoja musavisailuissa, pari nippelifaktaa: 1) Sointu on dominantti seiska, jossa on mukana jaettu ysi. 2) Stravinsky kirjoitti tuon Es-duuriin.)

Ensimmäinen ja toinen näytös ovat kovin eri paria. Alkupuoli rakentuu klovnien rönsyileville pohdinnoille kevään uhrauksen merkityksestä, siitä, kuka heistä haluaisi antaa henkensä, ja myöhemmin siitä, kuka voidaan pakottaa tai höynäyttää siihen.

Nämä hauskat dilemmat nousevat myös toisessa, kauttaaltaan musiikkipitoisessa näytöksessä. Onkin helppo huomata, että niin sydämellisiä kuin klovnit ovatkin, yhteinen etu ei innosta ketään tanssimaan itseään hengiltä – henkitoreisiin kyllä, sillä sen verran taiteilijan pitää uhrautua yleisönsä tähden.

About the Kevätuhrin kummallinen nimi kertoo, että esitys on enimmäkseen englanniksi, vaikka klovnit tarjoavat joitain vaikeimpia sanoja suomeksi.

Muutamat kielivitsit toimivat erityisen hyvin. Englannin kielen kanssa takkuillaan ja luetellaan re-alkuisia englannin sanoja uudelleen luomista miettiessä, vai mitä recreationia sitten porukalla haettiinkaan. Kun toinen klovni hokee re, re, re-a re-a ree, toinen heittää väliin just a little bit, mistä musadiggarit tunnistavat välittömästi Aretha Franklinin Respectin taustalaulajien stemmaa.

Upea sanaleikki on myös puhua kevätuhrin alkuteoksesta käyttäen siitä nimitystä sucker, ääliö. Vaan eihän alkuteos mikään hölmöily ole, vaan pyhä uhri, Sacre du printemps, kuten toinen klovni muistaa.

Kuitenkin ensimmäinen näytös on liian hajanainen: siinä pohdinnat ikääntymisestä omiin mummoihin kulkevat linkkejä, joita katsojan on hankala seurata. 

Toisessa näytöksessä klovnit pääsevät vihdoinkin esittämään oman versionsa Kevätuhrista. Pilaamatta esityksen pointtia paljastettakoon, että itse uhraus on varsinainen anti-uhraus kevään, luomisen ja luovuuden hengessä. Se sai yleisön haukkomaan henkeään ja liikuttumaan. Minkä onkaan kauniimpaa kuin todistaa elämän ihmettä – ja uusi elämä, ei kuolema, on esityksen pääpointti. 

Klovnit ovat ratkaisseet Kevätuhrin musiikin käyttökiellon tilaamalla uutta musaa elektroniselta velholta, kosketinsoittaja Tommi Lindelliltä. Suurkiitos myös tästä. 

Kaikilla on tietenkin Stravinskyn teos useampana tallenteena, mutta Lindellin ainutlaatuinen teos on kuultava paikan päällä. Stravinskyn Frank Zappaan rinnastava Lindell on saanut aikaan fantastisen ja humoristisen kombon tiukkaa rytmiä, jonka vaihtelee 1980-lukumaisesta teeveesarjan tunnarimusan tyyppisestä iskelmästä – ehkä jopa Dave Grusin -vaikutteisesta sellaisesta – pompöösin modernistiseen revittelyyn.

Paula Koivusen puvustus ja lavastus toimivat hyvin. Tärkeimpiä elementtejä ovat suomalaiset kansallispuvut, jotka ovat korvanneet 1900-luvun alun Pariisin Suckerin, anteeksi, Sacren, balettitanssijoiden pseudovenäläisesti kirjaillut mekot. Lavan tärkemmät elemntit ovat kuu, joka syttyy hehkumaan Juha Tuiskun valaisemana, sekä lattian taikaympyrä, jota tarvitaan piiritanssiin ja uhraukseen, ja jonka yli Tuisku heittää kapeita siltoja. 

Red Nose Company: About the Kevätuhri

Ohjaus Niina Sillanpää, käsikirjoitus työryhmän. Näyttämöllä Johanna Keinänen, Kaisa Niemi, Minna Puolanto ja Hanna Seppä.

Konepajan näyttämöllä Helsingissä 28.11.2026 asti, Itäkeskuksen Stoassa vielä 16.4.2026.